Kommunismi http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133273/all Fri, 12 Apr 2019 05:16:34 +0300 fi Kommunismi ajassamme http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274137-kommunismi-ajassamme <p>Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin kertoi twitter-viestipalvelussa 10.4.2019 <strong>http://tinyurl.com/y5oev44v</strong>&nbsp;että Tanskan ja Saksan väestöntiheydellä Suomeen mahtuisi 40 - 80 miljoonaa asukasta. Hänen mukaansa mm. sosiaaliturvajärjestelmämme edellyttää rahoittajia, eikä tämä olisi keneltäkään pois.</p><p>Scheininin kannanotot ovat merkittäviä, koska häntä kuullaan eduskunnassa asiantuntijana perustuslakikysymyksissä. Hän oli mukana kuvioissa&nbsp;<strong>http://tinyurl.com/y2tv7y83</strong> jo silloin, kun Suomen hallitusmuotoa muutettiin 1.8.1995 lukien siten, että oikeus toimeentuloon taattiin &rdquo;jokaiselle&rdquo;.</p><p>Aiemmin Suomen kommunistiseen puolueeseen kuulunut Scheinin on kertonut hylänneensä kommunismin ja siirtyneensä ihmisoikeuksien kannattajaksi. Twiittiä lukiessa tulee kuitenkin itselleni se käsitys, että hänen ideologiansa on edelleen kommunismi, mutta uudelleen paketoituna. Jokainenhan voi miettiä sitä, mitä tarkoittaisi 40 - 80 miljoonaa uutta asukasta nykyisten suomalaisten kannalta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin kertoi twitter-viestipalvelussa 10.4.2019 http://tinyurl.com/y5oev44v että Tanskan ja Saksan väestöntiheydellä Suomeen mahtuisi 40 - 80 miljoonaa asukasta. Hänen mukaansa mm. sosiaaliturvajärjestelmämme edellyttää rahoittajia, eikä tämä olisi keneltäkään pois.

Scheininin kannanotot ovat merkittäviä, koska häntä kuullaan eduskunnassa asiantuntijana perustuslakikysymyksissä. Hän oli mukana kuvioissa http://tinyurl.com/y2tv7y83 jo silloin, kun Suomen hallitusmuotoa muutettiin 1.8.1995 lukien siten, että oikeus toimeentuloon taattiin ”jokaiselle”.

Aiemmin Suomen kommunistiseen puolueeseen kuulunut Scheinin on kertonut hylänneensä kommunismin ja siirtyneensä ihmisoikeuksien kannattajaksi. Twiittiä lukiessa tulee kuitenkin itselleni se käsitys, että hänen ideologiansa on edelleen kommunismi, mutta uudelleen paketoituna. Jokainenhan voi miettiä sitä, mitä tarkoittaisi 40 - 80 miljoonaa uutta asukasta nykyisten suomalaisten kannalta.

]]>
5 http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274137-kommunismi-ajassamme#comments Ihmisoikeudet Kommunismi Perustuslaki Fri, 12 Apr 2019 02:16:34 +0000 Laura Korpinen http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274137-kommunismi-ajassamme
Vallankumous peruttu, toverit http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274087-vallankumous-peruttu-toverit <p>Reilu kuukausi sitten toverit riemuitsivat Rinteen palattua sairaslomalta. Toverien ilo taisi osoittautua ennenaikaiseksi, ainakin jos katsoo kaakkoon vahvasti painavaa kannatuskäyrää. Toverit, vallankumous on peruttu.</p><p>Häviäjien kyydissä ei koskaan ole kiva olla ja joukkopako punalippujen alta todennäköisesti ehtii vielä kiihtyä muutamassa päivässä. Rinteen palattua sairaslomalta demareiden kannatus oli huipussaan mutta onneksi tovereilla oli, hehheh, toveri Antti Rinne. Hän ei pettänyt tälläkään kertaa. Rinteellä on se etu käytössään, että hänellä ei ole karismaa, hänen itsensä käyttämää ilmaisua mukaeltaen hän näyttää laihtuneelta vanhalta läskiltä ja jopa hänen linja-autovaalimainoksensa on feikki. Kun suusta pääsee säännöllisin väliajoin sammakoita, toverien kannatuksen kääntyminen&nbsp; laskuun ei tullut yllätyksenä objektiivisille tarkkailijoille. Hyvää punaisessa kaaoksessa on se, että Rinne näyttää vetäneen syöksykierteeseen myös entiset kommunistit, vasurit.&nbsp;</p><p>Sorry, toverit. Vanhuksilla ratsastaminen ei ole pitkän päälle kannattavaa. Vanhaa hevosta on turha potkia kovempaan vauhtiin. Punaväen ainoa mahdollisuus saada vauhtia kannatuskäyrään on ns. kuolleen kissan pomppu: Juuri ennen totaalista lässähdystä se saa hetkellisesti lisävauhtia kimmotessaan mitättömästi ylöspäin. Toivotaan että se tapahtuu ennen vaalipäivää.&nbsp; &nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10668000" title="https://yle.fi/uutiset/3-10668000">https://yle.fi/uutiset/3-10668000</a></p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10675599" title="https://yle.fi/uutiset/3-10675599">https://yle.fi/uutiset/3-10675599</a></p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10731903" title="https://yle.fi/uutiset/3-10731903">https://yle.fi/uutiset/3-10731903</a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Reilu kuukausi sitten toverit riemuitsivat Rinteen palattua sairaslomalta. Toverien ilo taisi osoittautua ennenaikaiseksi, ainakin jos katsoo kaakkoon vahvasti painavaa kannatuskäyrää. Toverit, vallankumous on peruttu.

Häviäjien kyydissä ei koskaan ole kiva olla ja joukkopako punalippujen alta todennäköisesti ehtii vielä kiihtyä muutamassa päivässä. Rinteen palattua sairaslomalta demareiden kannatus oli huipussaan mutta onneksi tovereilla oli, hehheh, toveri Antti Rinne. Hän ei pettänyt tälläkään kertaa. Rinteellä on se etu käytössään, että hänellä ei ole karismaa, hänen itsensä käyttämää ilmaisua mukaeltaen hän näyttää laihtuneelta vanhalta läskiltä ja jopa hänen linja-autovaalimainoksensa on feikki. Kun suusta pääsee säännöllisin väliajoin sammakoita, toverien kannatuksen kääntyminen  laskuun ei tullut yllätyksenä objektiivisille tarkkailijoille. Hyvää punaisessa kaaoksessa on se, että Rinne näyttää vetäneen syöksykierteeseen myös entiset kommunistit, vasurit. 

Sorry, toverit. Vanhuksilla ratsastaminen ei ole pitkän päälle kannattavaa. Vanhaa hevosta on turha potkia kovempaan vauhtiin. Punaväen ainoa mahdollisuus saada vauhtia kannatuskäyrään on ns. kuolleen kissan pomppu: Juuri ennen totaalista lässähdystä se saa hetkellisesti lisävauhtia kimmotessaan mitättömästi ylöspäin. Toivotaan että se tapahtuu ennen vaalipäivää.    

 

https://yle.fi/uutiset/3-10668000

https://yle.fi/uutiset/3-10675599

https://yle.fi/uutiset/3-10731903

 

]]>
14 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274087-vallankumous-peruttu-toverit#comments Kommunismi SDP kannatuslukemat Thu, 11 Apr 2019 12:32:20 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274087-vallankumous-peruttu-toverit
Ilmastonmuutos vai ideologia? http://artonurmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273860-ilmastonmuutos-vai-ideologia <p>Ilmastonmuutoskeskustelussa kierrokset käy kovilla.&nbsp; Keskustelusta on havaittavissa erilaisia ideologisia piirteitä.&nbsp; Ilmastonmuutoskeskustelussa vaikuttaisi kuuluvan kaikuja kaupungistamisen kiihdyttämisestä sekä jopa suoranaisesta &rdquo;ilmastokommunismista&rdquo;.&nbsp; Vaikeinta on ehkä ymmärtää suoranaista vihamielisyyttä perinteistä Suomalaista elämäntapaa kohtaan.&nbsp; Milloin kieltolistalla ovat saunat, milloin omakotitalot, yksityisautot ja ties mitkä.</p><p>Kun on jo muutaman vuosikymmenen saanut kokea elämää, on myös oppinut että kun jotain aletaan &rdquo;rummuttamaan ja koohottamaan&rdquo; taustalla on usein myös sellaisia vaikuttumia joita ei aina heti päältä havaitse.&nbsp; Yleensä kyse on omaisuuksien arvosta.&nbsp; Siksi olenkin välillä pohtinut mm. sitä miksi asumistukimenot saavat kasvaa lähes rauhassa ja toisaalta muu kuin kasvukeskus-Suomi tyhjentyä ja lamaantua lähes yhtä rauhassa.&nbsp;<strong> Tässäkin kehityksessä on voittajat ja häviäjät.</strong>&nbsp; Suomessa erilaisin toimin on kiihdytetty &rdquo;muun Suomen kuin kasvukeskus-Suomen&rdquo; taantumista ja sen mielialan luomista että ainoa tulevaisuus on muutamassa kasvupisteessä.</p><p>Päästöihin liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu on paikoin havaittavissa myös outoa piirteitä. Samalla kun pohditaan miten yksityisautoilijan elämää voitaisiin mahdollisimman paljon hankaloittaa, haaveillaan Tallinnan tunnelista ja siitä miten se voisi nostaa Helsinki-Vantaan matkustajamäärät jopa 70 miljoonaan lentomatkustajaan.&nbsp;</p><p>Suomi on, kuten usein on tuotu esiin, ilmastopäästöissä sangen pieni tekijä.&nbsp; Kokonaispäästöt ovat promille -luokassa.&nbsp; Jokainen vähänkin alkeismatematiikka ymmärtävä käsittää että päästöjen suhteen ratkaisut tehdään isojen maiden ja kansojen toiminta- ja liikkumistavoissa.&nbsp; Jos katsoo erilaisia väestöennusteita on helppo sekunnin murto-osassa ymmärtää että Suomi on nyt ja tulevaisuudessa omien päästöjensä kanssa täysin mitätön tekijä kokonaismittakaavassa.&nbsp;&nbsp; Kuitenkin Suomi toimii EU:n sisälläkin koko ajan varsin esimerkillisesti.&nbsp; Täällä päästöt vähenevät, kun monissa muissa unionin jäsenmaissa kehitys on toiseen suuntaan.&nbsp; Mallioppilas siis koko ajan ruoskii itseään.</p><p>Yksityisautoilun vastustaminen tuntuu olevan hyvin paljon myös ideologista.&nbsp; Kärjistäen vaikuttaa välillä että aivan kuin haluttaisiin että koko Suomi asuisi muutamassa tiiviissä kasvukeskuksessa ja kaikki istuisivat hymyssä suin(samanlaisessa) ratikassa tai bussissa. Huolimatta oikeastaan siitä mitä se päästöihin vaikuttaa. &nbsp;&nbsp;Siitä seuraa että kaikki alkaa kääntymään mielissä ja otsikoissa tätä mielikuvaa tukemaan.&nbsp; Olisipa hyvä pohtia sitäkin onko suurkaupungistaminen vähentänyt kulutusta ja päästöjä yhteiskunnissa.&nbsp; On tietenkin huomattava että kaupungistumisessa on ns. &quot;luontaista kehitystä&quot; mutta jos tehtaita ja tuotantoa lopetetaan pienemmiltä paikkakunnilta, on työn ja toimeentulon nimissä ihmisten haluttomastikin muutettava.</p><p>Päästökeskustelu siis vaikuttaa välillä olevan vain yksi väline puhua tavoitteensa puolesta.&nbsp; Jos yksityisautoilun päästöt romahtavat lähivuosikymmeninä, mikä peruste on sitä vastustaa? <strong>Sehän on mitä suurinta yksilönvapautta päästä kulkemaan omilla ehdoilla</strong>.&nbsp; Yhteisautoilu ei yksinkertaisesti toimi missään muualla kuin isoissa ruuhkaisissa kasvukeskuksissa, jos niissäkään. Yksityisautoilu myös mahdollistaa esimerkiksi mökki-Suomen (omistus- sekä vuokra) ja ylipäätään hyvin paljon koko kotimaan matkailun.&nbsp; Tieliikenteestä kerätyin veroin ylläpidetään infraa joka taas mahdollistaa osaltaan Suomen taloudesta ison osan tekevän maa- ja metsätalouden.&nbsp; Jos tieliikenne vähenee ja sen myötä sen tuomat verotulot on jollakin mietittävää mistä se raha sitten otetaan.</p><p>Suomi on vientimaa ja siksi täällä kuluu myös resursseja huolimatta todella puhtaasta energiantuotannosta ja tiukoista päästörajoista.&nbsp; Kuitenkin täällä oleva tuotanto saa energiansa hyvin vähäpäästöisesti ja toimii muutenkin kansainvälisesti verrattuna sangen tiukoin ehdoin.&nbsp; &nbsp;Väitäisin että kahden seuraavan vuosikymmenen kuluttua energiatuotannon päästöt ovat todella olemattomat tässä maassa.</p><p>Meillä on Suomessa sitä missä monessa muussa paikassa on pulaa: Tilaa, puhdasta luontoa, vettä.&nbsp; Tämä reilu viisimiljoonainen kansa ei tosiasiassa ylikuluta maansa resursseja.&nbsp; Lakataan siis oman itsemme ja toistemme liika soimaaminen.&nbsp;&nbsp; Mediassakin voitaisiin hieman pohtia, saako sittenkin&rdquo;innokkaat ilmasto-intoilijat&rdquo; hieman liikaa vaikutusvaltaa ja palstatilaa näissä asioissa?&nbsp; <strong>Tänne Suomeen jos minne niitä lapsia kannattaa tehdä. Täällä jos missä sen teollisuuden kannattaa toimia.</strong>&nbsp; Jokaisen valtion kannattaa huolehtia huoltovarmuudesta jossa riittävä elintarviketuotanto on merkittävässä roolissa.&nbsp; &nbsp;Ilmasto-ahdistuksen ja paniikkimielialan levittäminen on Suomen oloissa on tarpeetonta, ja erityisesti nuoria kohtaan oikeastaan täysin edesvastuutonta.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ilmastonmuutoskeskustelussa kierrokset käy kovilla.  Keskustelusta on havaittavissa erilaisia ideologisia piirteitä.  Ilmastonmuutoskeskustelussa vaikuttaisi kuuluvan kaikuja kaupungistamisen kiihdyttämisestä sekä jopa suoranaisesta ”ilmastokommunismista”.  Vaikeinta on ehkä ymmärtää suoranaista vihamielisyyttä perinteistä Suomalaista elämäntapaa kohtaan.  Milloin kieltolistalla ovat saunat, milloin omakotitalot, yksityisautot ja ties mitkä.

Kun on jo muutaman vuosikymmenen saanut kokea elämää, on myös oppinut että kun jotain aletaan ”rummuttamaan ja koohottamaan” taustalla on usein myös sellaisia vaikuttumia joita ei aina heti päältä havaitse.  Yleensä kyse on omaisuuksien arvosta.  Siksi olenkin välillä pohtinut mm. sitä miksi asumistukimenot saavat kasvaa lähes rauhassa ja toisaalta muu kuin kasvukeskus-Suomi tyhjentyä ja lamaantua lähes yhtä rauhassa.  Tässäkin kehityksessä on voittajat ja häviäjät.  Suomessa erilaisin toimin on kiihdytetty ”muun Suomen kuin kasvukeskus-Suomen” taantumista ja sen mielialan luomista että ainoa tulevaisuus on muutamassa kasvupisteessä.

Päästöihin liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu on paikoin havaittavissa myös outoa piirteitä. Samalla kun pohditaan miten yksityisautoilijan elämää voitaisiin mahdollisimman paljon hankaloittaa, haaveillaan Tallinnan tunnelista ja siitä miten se voisi nostaa Helsinki-Vantaan matkustajamäärät jopa 70 miljoonaan lentomatkustajaan. 

Suomi on, kuten usein on tuotu esiin, ilmastopäästöissä sangen pieni tekijä.  Kokonaispäästöt ovat promille -luokassa.  Jokainen vähänkin alkeismatematiikka ymmärtävä käsittää että päästöjen suhteen ratkaisut tehdään isojen maiden ja kansojen toiminta- ja liikkumistavoissa.  Jos katsoo erilaisia väestöennusteita on helppo sekunnin murto-osassa ymmärtää että Suomi on nyt ja tulevaisuudessa omien päästöjensä kanssa täysin mitätön tekijä kokonaismittakaavassa.   Kuitenkin Suomi toimii EU:n sisälläkin koko ajan varsin esimerkillisesti.  Täällä päästöt vähenevät, kun monissa muissa unionin jäsenmaissa kehitys on toiseen suuntaan.  Mallioppilas siis koko ajan ruoskii itseään.

Yksityisautoilun vastustaminen tuntuu olevan hyvin paljon myös ideologista.  Kärjistäen vaikuttaa välillä että aivan kuin haluttaisiin että koko Suomi asuisi muutamassa tiiviissä kasvukeskuksessa ja kaikki istuisivat hymyssä suin(samanlaisessa) ratikassa tai bussissa. Huolimatta oikeastaan siitä mitä se päästöihin vaikuttaa.   Siitä seuraa että kaikki alkaa kääntymään mielissä ja otsikoissa tätä mielikuvaa tukemaan.  Olisipa hyvä pohtia sitäkin onko suurkaupungistaminen vähentänyt kulutusta ja päästöjä yhteiskunnissa.  On tietenkin huomattava että kaupungistumisessa on ns. "luontaista kehitystä" mutta jos tehtaita ja tuotantoa lopetetaan pienemmiltä paikkakunnilta, on työn ja toimeentulon nimissä ihmisten haluttomastikin muutettava.

Päästökeskustelu siis vaikuttaa välillä olevan vain yksi väline puhua tavoitteensa puolesta.  Jos yksityisautoilun päästöt romahtavat lähivuosikymmeninä, mikä peruste on sitä vastustaa? Sehän on mitä suurinta yksilönvapautta päästä kulkemaan omilla ehdoilla.  Yhteisautoilu ei yksinkertaisesti toimi missään muualla kuin isoissa ruuhkaisissa kasvukeskuksissa, jos niissäkään. Yksityisautoilu myös mahdollistaa esimerkiksi mökki-Suomen (omistus- sekä vuokra) ja ylipäätään hyvin paljon koko kotimaan matkailun.  Tieliikenteestä kerätyin veroin ylläpidetään infraa joka taas mahdollistaa osaltaan Suomen taloudesta ison osan tekevän maa- ja metsätalouden.  Jos tieliikenne vähenee ja sen myötä sen tuomat verotulot on jollakin mietittävää mistä se raha sitten otetaan.

Suomi on vientimaa ja siksi täällä kuluu myös resursseja huolimatta todella puhtaasta energiantuotannosta ja tiukoista päästörajoista.  Kuitenkin täällä oleva tuotanto saa energiansa hyvin vähäpäästöisesti ja toimii muutenkin kansainvälisesti verrattuna sangen tiukoin ehdoin.   Väitäisin että kahden seuraavan vuosikymmenen kuluttua energiatuotannon päästöt ovat todella olemattomat tässä maassa.

Meillä on Suomessa sitä missä monessa muussa paikassa on pulaa: Tilaa, puhdasta luontoa, vettä.  Tämä reilu viisimiljoonainen kansa ei tosiasiassa ylikuluta maansa resursseja.  Lakataan siis oman itsemme ja toistemme liika soimaaminen.   Mediassakin voitaisiin hieman pohtia, saako sittenkin”innokkaat ilmasto-intoilijat” hieman liikaa vaikutusvaltaa ja palstatilaa näissä asioissa?  Tänne Suomeen jos minne niitä lapsia kannattaa tehdä. Täällä jos missä sen teollisuuden kannattaa toimia.  Jokaisen valtion kannattaa huolehtia huoltovarmuudesta jossa riittävä elintarviketuotanto on merkittävässä roolissa.   Ilmasto-ahdistuksen ja paniikkimielialan levittäminen on Suomen oloissa on tarpeetonta, ja erityisesti nuoria kohtaan oikeastaan täysin edesvastuutonta. 

]]>
0 http://artonurmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273860-ilmastonmuutos-vai-ideologia#comments Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasut Kommunismi Tue, 09 Apr 2019 10:07:35 +0000 Arto Nurmi http://artonurmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273860-ilmastonmuutos-vai-ideologia
Mitä on jäljellä Neuvostoliitosta? http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272266-mita-on-jaljella-neuvostoliitosta <p>Mitä on jäljellä Neuvostoliitosta? Sitäkin Ulkopoliittinen instituutti on tutkinut, mutta kyseisen tutkimuksen painopisteeksi osoittautui se, mitä siitä irtaantuneille neuvostotasavalloille, poislukien Venäjä ja Baltian maat, on tapahtunut ja mihin suuntaan &rdquo;post-Soviet space&rdquo; on kehittymässä.</p><p>Onhan sekin sinänsä mielenkiintoista eikä minulla ole huomauttamista siihen johtopäätökseen, että nämä valtiot ovat kehittyneet eri suuntiin ja että useimmat niistä ovat myös irtaantuneet yhä etäämmälle poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti entisestä emämaastaan. Eroja tosin on tässäkin suhteessa ja jotkin niistä ovat pysytelleet sitä lähellä (Valko-Venäjä tulee mieleen).</p><p>Sekään ei herätä vastaväitteitä, että Venäjän yritykset estää tämä kehitys ja jopa kääntää se päinvastaiseksi ovat suurelta osin epäonnistuneet. &rdquo;Euraasialainen&rdquo; malli, jota Venäjä on eri muodoissa tarjonnut, on ollut lähinnä länsieurooppalaisen integraation ulkoisten muotojen matkimista, vaikka Venäjän, Kazakstanin ja Valko-Venäjän tulliliitolla ja talousunionilla on todellistakin sisältöä. Samoin on totta, että näillä mailla ei kuitenkaan oikeastaan ole ollut hyvää vaihtoehtoista integraatiomallia. Läntisen integraatiomallin käyttökelpoisuuden saati houkuttelevuuden tiellä on kyseisten maiden &ndash; ja Venäjän &ndash; talous- ja yhteiskuntatodellisuuden lisäksi myös EU:n oma tilanne brexiteineen ja muine kriiseineen ja hajaantumisilmiöineen.</p><p>Mutta kun kysymykseksi asetetaan, mitä on jäljellä Neuvostoliitosta ja varsinkin kun käytetään sellaista termiä kuin &rdquo;post-Soviet space&rdquo;, tarkastelu jää torsoksi, jos ei aloiteta siitä, mikä oli &rdquo;Soviet space&rdquo;. Silloin pitää aloittaa keskeisimmästä, eli Venäjästä. Neuvostoliitto olisi voinut olla olemassa, vaikka mikä tahansa muista 14 neuvostotasavallasta olisi siitä lohkaistu pois, mutta jos siitä olisi lohkaistu pois Venäjä, sitä ei olisi voinut olla olemassa. Toisekseen, &rdquo;Soviet space&rdquo; ei päättynyt Neuvostoliitonkaan rajoille, vaan siihen kuuluivat myös ne maat, jotka Neuvostoliitto oli alistanut valtapiiriinsä: Varsovan liiton maat, Mongolia ja Pohjois-Korea; Stalinin aikaan jopa Kiina.</p><p>Mitä sitten Venäjässä on jäljellä Neuvostoliitosta? Voisi ensimmäiseksi kysyä, mitä Neuvostoliitossa oli jäljellä Venäjästä, joka sitä edelsi. Niin perusteellisesti kuin kommunistinen komento vanhan Venäjän vanhan yhteiskunnan tuhosikin &ndash; se oli todellinen, joskin tuloksiltaan kauhea sosiaalinen vallankumous, johon verrattuna Ranskan suuri vallankumouskin oli pintaraapaisu &ndash; Venäjä suurvaltana, imperiumina, ei Neuvostoliiton hahmossa loppujen lopuksi paljon muuksi muuttunut.</p><p>Kuten terävänäköiset ovat paljon ennen minua sanoneet, rajojensa sisällä Venäjä oli siirtomaavalta siinä kuin siirtomaansa kaukaa rajojensa takaa hankkineet läntiset suurvallat, eikä Neuvostoliitto siinä suhteessa muuttanut muuta kuin että se totalitäärisenä valtana ulotti otteensa niihin paljon syvemmälle kuin tsaarinvalta konsanaan. Toisen maailmansodan jälkeen se hankki siirtomaita vielä lisää Varsovan liiton sateenvarjon alle ja vaikka niiden venäläistäminen ei ehkä ollut viimekätinen tavoite, oman yhteiskuntajärjestelmänsä se kuitenkin niihinkin vei. Niinhän Stalin oli lausunut: jokainen valloittaja ulottaa yhteiskuntajärjestelmänsä niin pitkälle kuin sen armeija pääsee. Stalin oli siinä sisäistänyt uskonpuhdistuksen tuottaman ja Westfalenin rauhassa vahvistetun periaatteen<em> Cuius regio, eius religio</em>.</p><p>Neuvostoliitto romahti ja sen mukana meni aika suuri osa Venäjän imperiumista: koko Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella ollut alue ja sen lisäksi ainakin muodollisesti kaikki muut 14 neuvostotasavaltaa. Suurvaltana se säilyi, mutta supervaltana ei. Pahin kompastuskivi sen takaisin rakentamisen tiellä oli ja on Ukraina, mutta psykologisesti kipeimpiin iskuihin kuului varmasti Baltian pienten tasavaltojen pääsy kiistämättömäksi osaksi länsimaiden piiriä. Eipä silti, kyllähän niiden menetys oli kova isku myös turvallisuuspoliittisesti: Pietarista katsottunahan ne ovat lähes esikaupunkeja.</p><p>On objektiivisia tekijöitä, jotka todistavat sen puolesta, että Venäjä ei millään rauhanomaisilla keinoilla entistä imperiumiaan, ei edes Neuvostoliiton aluetta, takaisin saa. Irrottautuneisiin maihin on kasvanut sukupolvi ihmisiä, jotka ovat omaksuneet yhä vähemmän &rdquo;neuvostoidentiteettiä&rsquo;&rdquo;. Etnisten venäläisten määrä niissä vähenee vähenemistään, ja heidänkin identiteettinsä on muuttumassa vähemmän Venäjän yhteyteen kaipaavaksi. Taloudellisesti ja muutenkin Venäjä roolimallina, jossa rikollisuus ja korruptio rehottavat ja ovat suorastaan sulautuneet osaksi valtion olemusta, ei ole houkutteleva. Neuvostoliiton valta oli pakkovaltaa ja sellaiseksi laajalti koettiin, ja sen palaaminen &ndash; ilman kommunismiakin &ndash; vieroksuttaa useimpia. Venäjän propaganda, tai uudempaa terminologiaa käyttäen informaatiovaikuttaminen, ei ole pystynyt eikä mitä todennäköisimmin pystykään tekemään tyhjäksi näitä objektiivisia seikkoja.</p><p>Jos siis Venäjän attraktio tai &rdquo;soft power&rdquo; kuten sitä kutsutaan ei riitä, miten on koersion, pakottamisen laita? Sitäkin Venäjä on käyttänyt. Kokonaisvaltaiseen jälleenvalloitukseen se ei ole pyrkinytkään, koska siihen voimat eivät selvästikään riitä, ja sellaisen yrityksen aiheuttamat vastatoimet kävisivät liian kalliiksi. Sen sijaan Venäjä on menestyksellisesti pystynyt luomaan paikallisia konflikteja, jäätyneitä ja kuumia, joilla on lamautettu kohdemaan kykyä tehdä sellaisia ulkopoliittisia vallintoja, joita Venäjä ei hyväksy. Georgia vuonna 2008, Ukraina vuodesta 2014, Armenia/Azerbaidzhan ja Moldovan Transnistria ovat Venäjän kannalta onnistuneita tällaisia operaatioita. Baltian maita vastaan se on rajoittunut kyber- ja informaatio-operaatioihin, epäilemättä siksi, että suora sotilaallinen interventio Nato-maita vastaan on tähän asti sitä arveluttanut. Ei siis ihme, että Venäjä, joka selvästikin osaa pelata taitavasti heikoilla korteilla, tekee kaiken minkä voi energia-aseellaan, ja havaittuaan tilaisuuden tulleen, horjuttamalla länsimaita informaatiovaikuttamisella.</p><p>Mitä siis on jäljellä Neuvostoliitosta? Venäjä, jossa on yhteiskunnallisesti totalitarismin tilalla (ainakin vielä) autoritarismi. Ulkoisesti on jäljellä sen supistunut valtapiiri, jota se koettaa kaikin keinoin pitää pystyssä ja laajentaa. Lännen suunnalla sillä on ollut tiettyä menestystä, idän suunnalla se on itseään paljon suuremman maan laajenevan valtapiirin paineessa. Suurvaltakilpailun taktiset asetelmat ovat juuri nyt saattaneet Venäjän sen kanssa eräänlaiseen liittolaisssuhteeseen, mutta siitä ei päästä mihinkään, että Venäjä on siinä altavastaaja. Mitä sillä suunnalla tapahtuu, vaikuttaa syvällisesti myös siihen, mitä tapahtuu tällä suunnalla; asia joka tuppaa unohtumaan täällä Euraasian maantereen läntisellä niemenkärjellä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mitä on jäljellä Neuvostoliitosta? Sitäkin Ulkopoliittinen instituutti on tutkinut, mutta kyseisen tutkimuksen painopisteeksi osoittautui se, mitä siitä irtaantuneille neuvostotasavalloille, poislukien Venäjä ja Baltian maat, on tapahtunut ja mihin suuntaan ”post-Soviet space” on kehittymässä.

Onhan sekin sinänsä mielenkiintoista eikä minulla ole huomauttamista siihen johtopäätökseen, että nämä valtiot ovat kehittyneet eri suuntiin ja että useimmat niistä ovat myös irtaantuneet yhä etäämmälle poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti entisestä emämaastaan. Eroja tosin on tässäkin suhteessa ja jotkin niistä ovat pysytelleet sitä lähellä (Valko-Venäjä tulee mieleen).

Sekään ei herätä vastaväitteitä, että Venäjän yritykset estää tämä kehitys ja jopa kääntää se päinvastaiseksi ovat suurelta osin epäonnistuneet. ”Euraasialainen” malli, jota Venäjä on eri muodoissa tarjonnut, on ollut lähinnä länsieurooppalaisen integraation ulkoisten muotojen matkimista, vaikka Venäjän, Kazakstanin ja Valko-Venäjän tulliliitolla ja talousunionilla on todellistakin sisältöä. Samoin on totta, että näillä mailla ei kuitenkaan oikeastaan ole ollut hyvää vaihtoehtoista integraatiomallia. Läntisen integraatiomallin käyttökelpoisuuden saati houkuttelevuuden tiellä on kyseisten maiden – ja Venäjän – talous- ja yhteiskuntatodellisuuden lisäksi myös EU:n oma tilanne brexiteineen ja muine kriiseineen ja hajaantumisilmiöineen.

Mutta kun kysymykseksi asetetaan, mitä on jäljellä Neuvostoliitosta ja varsinkin kun käytetään sellaista termiä kuin ”post-Soviet space”, tarkastelu jää torsoksi, jos ei aloiteta siitä, mikä oli ”Soviet space”. Silloin pitää aloittaa keskeisimmästä, eli Venäjästä. Neuvostoliitto olisi voinut olla olemassa, vaikka mikä tahansa muista 14 neuvostotasavallasta olisi siitä lohkaistu pois, mutta jos siitä olisi lohkaistu pois Venäjä, sitä ei olisi voinut olla olemassa. Toisekseen, ”Soviet space” ei päättynyt Neuvostoliitonkaan rajoille, vaan siihen kuuluivat myös ne maat, jotka Neuvostoliitto oli alistanut valtapiiriinsä: Varsovan liiton maat, Mongolia ja Pohjois-Korea; Stalinin aikaan jopa Kiina.

Mitä sitten Venäjässä on jäljellä Neuvostoliitosta? Voisi ensimmäiseksi kysyä, mitä Neuvostoliitossa oli jäljellä Venäjästä, joka sitä edelsi. Niin perusteellisesti kuin kommunistinen komento vanhan Venäjän vanhan yhteiskunnan tuhosikin – se oli todellinen, joskin tuloksiltaan kauhea sosiaalinen vallankumous, johon verrattuna Ranskan suuri vallankumouskin oli pintaraapaisu – Venäjä suurvaltana, imperiumina, ei Neuvostoliiton hahmossa loppujen lopuksi paljon muuksi muuttunut.

Kuten terävänäköiset ovat paljon ennen minua sanoneet, rajojensa sisällä Venäjä oli siirtomaavalta siinä kuin siirtomaansa kaukaa rajojensa takaa hankkineet läntiset suurvallat, eikä Neuvostoliitto siinä suhteessa muuttanut muuta kuin että se totalitäärisenä valtana ulotti otteensa niihin paljon syvemmälle kuin tsaarinvalta konsanaan. Toisen maailmansodan jälkeen se hankki siirtomaita vielä lisää Varsovan liiton sateenvarjon alle ja vaikka niiden venäläistäminen ei ehkä ollut viimekätinen tavoite, oman yhteiskuntajärjestelmänsä se kuitenkin niihinkin vei. Niinhän Stalin oli lausunut: jokainen valloittaja ulottaa yhteiskuntajärjestelmänsä niin pitkälle kuin sen armeija pääsee. Stalin oli siinä sisäistänyt uskonpuhdistuksen tuottaman ja Westfalenin rauhassa vahvistetun periaatteen Cuius regio, eius religio.

Neuvostoliitto romahti ja sen mukana meni aika suuri osa Venäjän imperiumista: koko Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella ollut alue ja sen lisäksi ainakin muodollisesti kaikki muut 14 neuvostotasavaltaa. Suurvaltana se säilyi, mutta supervaltana ei. Pahin kompastuskivi sen takaisin rakentamisen tiellä oli ja on Ukraina, mutta psykologisesti kipeimpiin iskuihin kuului varmasti Baltian pienten tasavaltojen pääsy kiistämättömäksi osaksi länsimaiden piiriä. Eipä silti, kyllähän niiden menetys oli kova isku myös turvallisuuspoliittisesti: Pietarista katsottunahan ne ovat lähes esikaupunkeja.

On objektiivisia tekijöitä, jotka todistavat sen puolesta, että Venäjä ei millään rauhanomaisilla keinoilla entistä imperiumiaan, ei edes Neuvostoliiton aluetta, takaisin saa. Irrottautuneisiin maihin on kasvanut sukupolvi ihmisiä, jotka ovat omaksuneet yhä vähemmän ”neuvostoidentiteettiä’”. Etnisten venäläisten määrä niissä vähenee vähenemistään, ja heidänkin identiteettinsä on muuttumassa vähemmän Venäjän yhteyteen kaipaavaksi. Taloudellisesti ja muutenkin Venäjä roolimallina, jossa rikollisuus ja korruptio rehottavat ja ovat suorastaan sulautuneet osaksi valtion olemusta, ei ole houkutteleva. Neuvostoliiton valta oli pakkovaltaa ja sellaiseksi laajalti koettiin, ja sen palaaminen – ilman kommunismiakin – vieroksuttaa useimpia. Venäjän propaganda, tai uudempaa terminologiaa käyttäen informaatiovaikuttaminen, ei ole pystynyt eikä mitä todennäköisimmin pystykään tekemään tyhjäksi näitä objektiivisia seikkoja.

Jos siis Venäjän attraktio tai ”soft power” kuten sitä kutsutaan ei riitä, miten on koersion, pakottamisen laita? Sitäkin Venäjä on käyttänyt. Kokonaisvaltaiseen jälleenvalloitukseen se ei ole pyrkinytkään, koska siihen voimat eivät selvästikään riitä, ja sellaisen yrityksen aiheuttamat vastatoimet kävisivät liian kalliiksi. Sen sijaan Venäjä on menestyksellisesti pystynyt luomaan paikallisia konflikteja, jäätyneitä ja kuumia, joilla on lamautettu kohdemaan kykyä tehdä sellaisia ulkopoliittisia vallintoja, joita Venäjä ei hyväksy. Georgia vuonna 2008, Ukraina vuodesta 2014, Armenia/Azerbaidzhan ja Moldovan Transnistria ovat Venäjän kannalta onnistuneita tällaisia operaatioita. Baltian maita vastaan se on rajoittunut kyber- ja informaatio-operaatioihin, epäilemättä siksi, että suora sotilaallinen interventio Nato-maita vastaan on tähän asti sitä arveluttanut. Ei siis ihme, että Venäjä, joka selvästikin osaa pelata taitavasti heikoilla korteilla, tekee kaiken minkä voi energia-aseellaan, ja havaittuaan tilaisuuden tulleen, horjuttamalla länsimaita informaatiovaikuttamisella.

Mitä siis on jäljellä Neuvostoliitosta? Venäjä, jossa on yhteiskunnallisesti totalitarismin tilalla (ainakin vielä) autoritarismi. Ulkoisesti on jäljellä sen supistunut valtapiiri, jota se koettaa kaikin keinoin pitää pystyssä ja laajentaa. Lännen suunnalla sillä on ollut tiettyä menestystä, idän suunnalla se on itseään paljon suuremman maan laajenevan valtapiirin paineessa. Suurvaltakilpailun taktiset asetelmat ovat juuri nyt saattaneet Venäjän sen kanssa eräänlaiseen liittolaisssuhteeseen, mutta siitä ei päästä mihinkään, että Venäjä on siinä altavastaaja. Mitä sillä suunnalla tapahtuu, vaikuttaa syvällisesti myös siihen, mitä tapahtuu tällä suunnalla; asia joka tuppaa unohtumaan täällä Euraasian maantereen läntisellä niemenkärjellä.

]]>
9 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272266-mita-on-jaljella-neuvostoliitosta#comments Imperiumi Kommunismi Neuvostoliitto Siirtomaavalta Venäjä Fri, 22 Mar 2019 08:31:16 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272266-mita-on-jaljella-neuvostoliitosta
Elämää utopian valtakunnassa – eli Gyllingin Karjalan nousu ja tuho http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271449-elamaa-utopian-valtakunnassa-eli-gyllingin-karjalan-nousu-ja-tuho <p><strong>Elämää utopian valtakunnassa &ndash; eli Gyllingin Karjalan nousu ja tuho</strong></p><p><em><strong>Työläisten valtakunnan rakentajat Neuvosto-Karjalassa 1920-1938</strong></em></p><p>Mielenkiintoinen ja antoisa kuvaus Neuvosto-Karjalan suomalaisista rakentajista.</p><p>*</p><p><strong>Talvisodan</strong> päättymisen 13.3.1940 muiston 79. vuosipäivänä 13.3.2019 ilmestyy Helsingissä tärkeä ja mielenkiintoinen teos.&nbsp; Se on tiivis osa Suomen historiaa ja suomalaisten historiaa.</p><p>Kyseessä on Karjalaan erikoistuneen <strong>Ossi Kamppisen</strong> kirjoittama teos <strong><em>&rdquo;Palkkana pelko ja kuolema. Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat</em></strong>&rdquo;.&nbsp; Docendo, 2019.&nbsp; Teoksessa on 314 sivua ja runsas, ainutlaatuinen kuvitus.</p><p>Kustantajan esittelyn mukaan &rdquo;<em>Palkkana pelko ja kuolema kertoo Neuvosto-Karjalan suomalaisen kultakauden vaiheista ja parempaa elämää etsimään lähteneistä ihmisistä ja heidän työstään: vuoden 1918 punapakolaisista, työläisten uutta isänmaata rakentamaan lähteneistä amerikansuomalaisista ja lamakautta paenneista loikkareista</em>&rdquo;.&nbsp; <a href="https://www.docendo.fi/palkkana-pelko-ja-kuolema-neuvosto-karjalan-suomalaiset-rakentajat-ossi-kamppinen.html"><u>https://www.docendo.fi/palkkana-pelko-ja-kuolema-neuvosto-karjalan-suomalaiset-rakentajat-ossi-kamppinen.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>&rdquo;Gyllingin Karjala&rdquo;</strong></p><p>Tämä alempana oleva esitys ei ole perinteinen kirja-arvostelu.&nbsp; Tämä on taustateksti, joka keskittyy kuvaamaan <strong><em>Karjalan pääministerin, tohtori ja poliitikko, perheen isä ja maanpakolainen Edvard Gyllingin henkilöä, työtä ja kohtaloa</em></strong>.</p><p>Kamppisen kirjassa fokuksessa ovat kirjaimellisesti Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat.&nbsp; <em><strong>Tässä valotan Neuvosto-Karjalan päällikön</strong></em> &ndash; ja luojan, niinkin voidaan sano, <em><strong>Gyllingin vaiheita</strong></em>.</p><p>Voidaan sanoa entisen työmiehen tapaan, että meni hyvin tai huonosti, aina pitää &rdquo;herrat kirota&rdquo;. Siihen malliin tässä esittelyssä myös tehdään. Jos ei tohtori Gylling päässyt helpolla omassa elämässään, ei hän helpolla pääse tässä tekstikollaasissakaan.&nbsp; Joskin lieventäviäkin näkökohtia esitetään.</p><p>Samalla kun suosittelen pikaisesti lukemani Kamppisen teosta lukijoille, rohkenen myös suositella tämän blogin lukemista!</p><p>*</p><p><strong>Edvard Gylling &ndash; ruotsinkielisen piirilääkärin vävy</strong></p><p>Fanny Gyllingin (os&nbsp; Achrén) sisaren poika professori <strong>Klaus A.J. Järvinen</strong> kirjoittaa toimittamani Edvard Gylling 1881-1991 &ndash;muistoseminaarin bulletinissa (1991):</p><p><em>&rdquo;Isoisääni, Ikaalisten piirilääkäriä <strong>Alarik Achrénia</strong> huolestutti jo Fannyn ja Edvardsin kihloihin mennessä 1903 tyttären mielitietyn vasemmistolaisuus.&nbsp; Alarik Achrén oli itse joutunut ponnistelemaan kaikin voimin venäläistä sortopolitiikkaa vastaan.&nbsp; Hän oli ollut Porvoon ylimääräisillä valtiopäivillä 1899 porvarissäädyn edustaja.&nbsp; Eräänä kohtalonkysymyksenä oli Suomen oman sotaväen lakkauttamisen jälkeen laiton kutsunta Venäjän sotaväkeen.&nbsp; Tämän laittoman kutsunnan vastustamiseksi oli 1901 koottu runsaat 92.000 nimeä koskeva kansalaisadressi.&nbsp; Alarikin kieltäydyttyä oman alueensa (Uudenkaarlepyyn) kutsuntojen lääkärintarkastuksista oli Pietarin Spalernajan vankilaan joutuminen ollut lähellä. </em></p><p><em>Vapaussotamme aikaansaama muutos Fanny-siskossaan peloitti äitiäni.&nbsp; Ennen niin iloinen ja valoisa &rdquo;Nanni&rdquo; oli muuttunut kovaksi.</em></p><p><em>Tytär ja isänsä eivät koskaan maininneet keskusteluissaan Edvardin nimeäkään.&nbsp; </em></p><p><em>Fanny syksyllä 1918 joutui lyhyen aikaa asumaan Turussa lapsuudenkodissaan tapahtui mm. seuraavaa:</em></p><p><em>Fannyn nuorin lapsi kuusivuotias Walter kysyi ruokapöydässä Märtä-tädiltään: </em></p><p><em>&rdquo;Oletko Sinä kommunisti?&rdquo;&nbsp; Saatuaan kieltävän vastauksen poika jatkoi: &rdquo;Isä on kommunisti ja minäkin olen kommunisti&rdquo;.</em></p><p><em>Kun sitten Fanny vielä julisti: &rdquo;Minä olen punapäällikön vaimo.&nbsp; Minä ajattelen samalla tavalla kuin mieheni&rdquo;, oli tunnelma todella vaikea.&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Kumpi oli pahempi O. W. Kuusinen vai E. O. W. Gylling?</strong></p><p>Kuusinen oli kenraali ilman joukkoja.&nbsp; Gylling oli kenraali, jolla oli joukkoja, ja joka johti joukkonsa turmioon.&nbsp;</p><p>Hän toteutti Leniniläisen puskurivaltion Neuvos-Venäjän luoteisrajalle Karjalaan, ja houkutteli sinne 6.300 amerikan-suomalaista työläistä.</p><p>Karjalan suomalaisjohtoinen työkommuuni syntyi monen tekijän summana.&nbsp; Venäjällä hajallaan oli tappiollisen kapinan jälkeen toistakymmentätuhatta suomalaista punaista.&nbsp; Ulkomainen paine valko-suomalaisten lupaaman vapauden myöntämiseksi suomensukuisille karjalaisille.&nbsp; Yhä riehuvan kansalaissodan puristuksessa Lenin päätyi tähän Pohjoisen suunnitelman, punaisen interventiotukikohdan perustamiseen.&nbsp;</p><p>Kapinan jälkeen Gylling katui osallisuuttaan ja asemaansa, aikoi antautua Turun Hovioikeudelle tuomiota varten, mutta luopui kohta tuollaisesta ja lopulla kesää1918 matkasi Tukholmaan, jossa odottivat jo toiset, katumattoman miehen hommat.</p><p>Edvard Gyllingin ikioma Tukholma-syndrooma: Katui ja harmitteli, mutta torjui johtopäätökset ja canossan matkan.&nbsp; Kantoi kaikki risut oman rovion ruoaksi ja lämmitteli tämän tulen ääressä.&nbsp; Maanpaossa olevan näköala kutistuu, valikoidut kannat luutuvat ja mies omistautuu tuhoutuneeseen ideaan.</p><p>Gylling tapasi puolisonsa Fannyn Turussa kesällä 1918 katastrofin ja epätoivon jälkeen.&nbsp; Sai pillua, lämpöä ja tukea, ei tuomiota &ndash; se herätti hänet, loi uskon ja toivon.&nbsp; Niinpä lähti mies Tukholmaan laatimaan Pohjoista suunnitelmaa, fantastista plania Euroopan kumousaallon vyöryttämiseksi ylhäältä alas, Pohjoisesta Etelään.&nbsp;</p><p>Vuonna 1920 hän lähetti kuriirin matkaan suunnitelman esiteltäväksi Leninille, jonka pasmoihin hanke tuossa tilanteessa passasi.&nbsp; Kutsu Moskovaan esittelemään ideansa &rdquo;leijonille&rdquo;, Karjalan erillisalueen luomisesta.&nbsp; Paikalla läsnä ollut Yrjö Sirola sanoi:</p><p>&rdquo;<em>Minä en uskonut, mutta Gylling uskoi</em>&rdquo;.&nbsp; Syynä saattoi olla vaihtoehtojen vähäisyys.</p><p>Ukko-Lenin Gyllingistä: &rdquo;<em>Sellaisen miehen pitää saada koittaa</em>&rdquo;.&nbsp; Niin lausuttiin syntysanat Karjalan Työkansan kommuunille, kesäkuun alussa 1920.</p><p>Vuosikymmen myöhemmin, kun suomalaisella johdolla Karjalan kuvio oli saatu toimimaan, Gylling asiamiehineen hoopotti lama-Amerikasta 6.300 suomalaista pakolaista, työteliäitä ja alttiita kapitalismin nurjaan puoleen kyllästynyttä, hengessä altista.&nbsp;</p><p>Moraalisesti Gylling on vastuussa heidän elämästään ja tuhostaan.&nbsp; Jopa enemmän kuin Stalin.&nbsp; Stalin ei heitä Karjalaan ja bolshevismin helmoihin kutsunut, mutta Gyllingillä oli osansa tässä asetelmassa.&nbsp; Olihan hän Karjalan päämiehen aseman johdosta myöskin TSHEKA/NKVD:n alueellisen johdon jäsen.</p><p>*</p><p><strong>Miten säätyläispoika Edvard Gyllingistä tuli kapinallinen ja maanpakolainen</strong> bolshevikki Karjalaan?</p><p>Lue täältä:&nbsp;</p><p>Miten Ikaalisten Kalmaan yli 140 hehtaarin porvarillisen sukutilan haltijoiden, <em><strong>Helsingiuksen ja Gyllingin</strong></em> sivistyssukujen, selväpäisestä komeasta pojasta tuli kapinahallituksen jäsen ja maanpakolainen?</p><p>&nbsp;<a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266252-miten-saatylaispoika-edvard-gyllingista-tuli-kapinajohtaja-ja-maanpakolainen"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266252-miten-saatylaispoika-edvard-gyllingista-tuli-kapinajohtaja-ja-maanpakolainen</u></a></p><p>*</p><p><strong>Professori Hannu Soikkanen</strong>, luento <em>Gylling-seminaari, Ikaalinen, 20.7.1991</em>, katsoi Gyllingin aatteellista kehitystä huomattavasti loivemmassa valossa kuin Huuska edellä.</p><p>Näin Soikkanen Ikaalisten seminaarissa:</p><p><strong>Gyllingin aatteellinen kehitys 1903-1918. Reformistista vallankumousmieheksi</strong>.</p><p>Otsikko on ollut minulle vain väljästi ohjeellinen.&nbsp; Käsittelen enemmän poliittista kuin aatteellista kehitystä ja nimenomaan Gyllingin asemaan Suomen ns. vanhassa työväenliikkeessä.&nbsp; Otsikkoon on sijoitettu luonnehdinta reformistista vallankumousmieheksi.&nbsp; Niin kuin yleensä tällaiset luonnehdinnat niin tämäkin on yksinkertaistava niin alku- kuin loppuluonnehdinnan osalta.</p><p>Gyllingiä ei voi sijoittaa reformistien ryhmään samalla tavoin kuin ehkä Tannerin ja Voionmaan.&nbsp; Hän oli samaa ryhmää kuin Kuusinen, Manner ja Sirola eikä heitä voi pitää reformisteina.&nbsp; Tosin hän poikkesi myös näistä.&nbsp; Mutta loppupäästä häntä ei voi oikein pitää vallankumousmiehenäkään, vaikka hän oli mukana vallankumoushallituksessa, ja vaikka hän sitten siirtyi Neuvostoliittoon ja kommunistienkin leiriin.</p><p>Vuosi 1917 ja erityisesti vallankumousyritys ja kansalaissota olivat niin dramaattisia tapahtumia, että silloin kortit ikään kuin jaettiin uudelleen riippumatta mitä aikaisemmin ja mitä sillä hetkellä ajatteli poliittisista tavoitteista tai strategiasta.</p><p>Ei voi sanoa, että entisestä kautskylaisesta sosialidemokraatista olisi tullut leninisti 1918 kesällä piileskellessään Helsingissä ja sitten Ruotsissa tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia.</p><p>Toisaalta voi todeta, että vanhan työväenliikkeen vanhalla tavalla tai kautskylaisellä tavalla sosialidemokraattiset johtajat kuten Edvard Valpas tai Matti Turkia palasivat Suomeen, Valpas 1919 lopulla ja Turkia vuonna 1922.&nbsp; Näin voi sanoa, että eroa Gyllingiinkin oli, oli sekä tehtävissä että poliittisessa ja aatteellisessa tilanteen arvioinnissa.&nbsp; Heille palaaminen oli vaikeaa ja täällä odotti tuomio.&nbsp; Heistä ei tullut kommunisteja ja Gyllingistä tuli, samoin kuin siitä piiristä, Kuusisesta, Mannerista ja Sirolasta, jotka olivat puolueen johdossa erityisesti vuonna 1917.</p><p>He olivat ehkä vähän käsitettä väljästi käyttäen ja Gyllingin kohdalla tätä käsitettä voi käyttää tiukemminkin, intellektuelleja.&nbsp;</p><p>Heillä, intellektuelleilla on ehkä voimakkaampi taipumus utopian toteuttamisyritykseen, jota voi toisaalta nähdä Gyllingin hankkeissa Itä-Karjalassa.</p><p>Toisaalta se näyttäisi olevan eräänlaista realismia, tehdä mahdollisia.</p><p>Vanhan sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri Matti Turkia käytti esim. Työmiehessä 1910 ilmausta &rdquo;hienosti sivistyneet maisterit&rdquo;, johon sisältyi annos hyväntahtoista leikinlaskua, mutta myös sen toistuessa eri ryhmien välistä jännitystä.&nbsp;</p><p>Kaikissa tapauksissa yleisluonnehdintaan reformistista vallankumousmieheksi sisältyy suuri yksinkertaistus ja ehkä epätarkkuuskin.&nbsp; Mutta kyllä se kertoo jotain, toteaa prof. Soikkanen ja jatkaa:</p><p>Kun lähdemme pohtimaan Gyllingin asemaa Suomen työväenliikkeessä ja sen edellytyksiä ja sen takana olevaa aatteellista valintaa, niin ensin ja ehkä jotain yleisemmin johtajuudesta työväenliikkeessä.&nbsp; Sosialistinen liike, jos näin yleistä luonnehdintaa käyttää, on ollut ongelmallinen ja hämmästystä herättävä siksi, että sosialismi hylkäsi suurmiesteorian, mutta joko siitä huolimatta tai sen takia johti juuri (siihen että) varsinkin Neuvostoliitossa on ollut yksilönpalvontaa ja johtajuuden aseman korostamista, että se on ylittänyt historiassa sellaisetkin liikkeet, joissa on lähdetty johtajuuden periaatteesta.</p><p>Uudenlainen perinne ja kulttuuri tässä suhteessa oli nähtävissä Gyllingin asemassa Itä-Karjalassa.&nbsp; Gyllingistä tuli erityisesti vasemmistolaisessa, mutta myös sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä sankari siksi, ettei hän paennut Viipurista 1918.&nbsp;</p><p>Sosialidemokraattinen perinne on korostanut joukkoja ja joukkoliikettä.</p><p>Mutta Marjatta Rahikainen on kiinnostavassa väitöskirjassaan Nils Robert af Ursinista osoittanut, kuinka työväenliike tarvitsi myyttejä ja nimenomaan myyttiä oppineesta ja tiedemiehestä työväenliikkeessä.&nbsp; Rahikaisen aika ankaran arvioinnin mukaan af Ursinissa keskinkertaisuus pääsi tämän myytin myötä historiaan.</p><p>Kuvassa Gyllingistä on samoja piirteitä.&nbsp; Hänestä oleva tavallisin luonnehdinta: tiedemies ja sosialisti täyttivät hyvin tarpeen sikäli, että työväenliikkeessä korostettiin ja arvostettiin tiedettä ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa oppia.&nbsp; Siinä oli jotain ylhäältä päin tulevaa.</p><p>Gyllingin kohdalla emme voi pahalla tahdollakaan sanoa, että keskinkertaisuus pääsi historiaan.</p><p>Näin siis professori Hannu Soikkanen, Gylling-seminaarissa Ikaalisissa 1991, kun tuli kuluneeksi 110 vuotta Gyllingin syntymästä.&nbsp; Soikkanen on kirjoittanut laajan SDP:n puoluehistorian.</p><p>*</p><p><strong>Gyllingin Venäjä-suhteista</strong> Soikkanen samassa luennossaan:</p><p>Vasta vuonna 1917 hänestä (Gylling) tuli selvemmin puolueen yleispolitiikkaan paneutuva (sitä ennen hän oli keskittynyt lähinnä maatalous- ja erityisesti torppariaiheeseen, vh).</p><p>Ensimmäisiä tehtäviä tällä linjalla oli sitten vuonna 1917 niin yleiseksi tulleiden suhteiden hoito venäläisiin päin.</p><p>Vuoden 1916 tai jo 1915 elokuussa puoluetoimikunta lähetti Gyllingin, Kuusisen ja Wiikin Pietarin neuvottelemaan mensevikkijohtajien kanssa.&nbsp; Tässä tilanteessa duuman mensevikkijohtajat eivät tehneet suomalaisiin vakuuttavaa vaikutusta, vaikka he olivat esittäneet duumassa Suomelle suopeita ajatuksia.&nbsp; Mensevikkien kanta olikin hyvin horjuva, osin he tukivat hallituksen sotaponnistuksia ja osin taas luottivat siihen, että sota pakottaisi tsaarinvallan myönnytyksiin.&nbsp; Tässä tilaisuudessa kolmikko esitti suomalaisten mielipiteitä.&nbsp; Heidän mukaansa Suomen kaikki yhteiskuntaryhmät olivat Suomen oikeuksien palauttamisen kannalla ja toivoivat irtipääsyä Venäjästä.</p><p>Mensevikkien vastaus oli ystävällinen, mutta pidättyvä.&nbsp; Gylling ja Wiik auttoivat sitten Kuusista laatimaan lentokirjasen Suomen ja Venäjän suhteista.&nbsp; Tämä merkitsi sitä, että hän oli jo etukäteen perehtynyt tulevaan Suomen valtiollista asemaa koskeviin kysymyksiin.&nbsp; Kuusisen pohdintojen mukaan ratkaisu Suomen asiaan olisi laaja autonomia tai jopa itsenäisyys kansainvälisin takuin.</p><p>Puoluetta alkoi tässä vaiheessa yhä selvemmin johtaa pieni ryhmä, johon Gylling kuului ja tämän johtajuuden perusteet olivat kielitaidossa ja kansainvälisissä kokemuksissa.</p><p>*</p><p><strong>Gyllingin Lenin-suhteesta</strong> Soikkanen toteaa vielä:</p><p>Kaikki lähteet korostavat yksimielisesti sitä, että Gylling piti vallankumoushanketta vääränä ja turmioon vievänä, vaikka kesän 1918 tilityksessään totesi, että olosuhteet ja myös senaatin politiikka oli siihen vienyt, mutta hän näki kuitenkin työväenliikkeen johdon ratkaisijana.</p><p>Kun hän meni mukaan ja sitten huolimatta tilityksestään (Turun Hovioikeudelle, vh) siirtyi Ruotsiin ja Neuvostoliittoon, niin itse olosuhteet vaikuttivat siihen.</p><p>Hän oli tavannut Leninin kaksikin kertaa vuoden 1917 lopulla itsenäisyyttä koskevissa tunnusteluissa ja sitten uudelleen punaisen Suomen edustajien ja Neuvosto-Venäjän edustajien välisestä valtiosopimuksesta neuvoteltaessa.</p><p>Hän oli ehkä saanut vaikutteita Leninin esiintymisestä ja ajatuksista.&nbsp; Hänen vuoden 1917 läheiset yhteistyötoverit olivat perustamassa SKP:tä Moskovassa ja paluu Suomeen näytti ainakin lyhyellä tähtäimellä mahdottomalta.&nbsp; Samaan aikaan entinen oppi-isä Kautsky ja Lenin tuomitsivat toisensa jyrkästi.&nbsp; Oli valittava jompikumpi niin jyrkkä oli heidän tuomionsa toistensa menettelytavasta ja poliittisesta linjasta.</p><p>Ehkä Gyllingin valintaan vaikutti vain se, että siirtyminen Karjalaan ja Neuvostoliittoon tarjosi mahdollisuuden toimia.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Gyllingin toiminta kapinan jälkeen ja Karjala-vaiheen alussa 1918-1920</strong></p><p><a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254634-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254634-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920</u></a></p><p>*</p><p><strong>Fanny Gylling oli kapinaan erehtyneen miehensä eräänlainen Lady Macbeth</strong>, lähikuiskaaja ja fanaattinen valmentaja. Lähiomaisten todistusten mukaan Fanny oli isän tyttö, lujatahtoinen ja valmis pitämään päänsä.&nbsp;</p><p>Ja vaikka tämä Gyllingin Karjalan tarina on tosi, löytyy siitä tietysti yhtymäkohtia <strong>Shakespearen</strong> näytelmään, ja tavallaan se on myös sovitus <strong>Nikolai Leskovin</strong> vuoden 1865 miniromaanista <em>Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth</em>.</p><p>Mukana on makaaberi elementti, joka saa parisuhteen tuntumaan ennemmin Brönten sisaruksilta kuin Shakespearelta, ja tuulinen ympäristö lisää jatkuvaa uhan tuntua. Tarina on todella synkkä, ja vaikka ei voi muuta kuin tuntea sympatiaa päähenkilöä kohtaan, se käy hetki hetkeltä yhä vaikeammaksi.</p><p><em>&rdquo;Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla&rdquo;.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Miten Edvard suhtautui Punakaartin terroriin</strong>?&nbsp; Gyllingin luo Helsingin punaisten pääpaikkaan tuli helmikuussa 1918 eräs hänen vanha ystävänsä, vetoamaan Gyllingin puuttumiseksi punaisten rivimiesten terroriin ja vapauttaakseen tämän ystävän.&nbsp; Mies kertoi vierailustaan lehdessä tuoreeltaan: Gylling oli laimeasti myötätuntoinen mutta ei ryhtynyt mihinkään toimiin asian johdosta.</p><p>Lue lisää: <a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254635-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920"><u>http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254635-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920</u></a></p><p>*</p><p><strong>Neuvosto-Karjalan hallituksen pääministeri Edvard Gylling</strong></p><p><strong>Jo 1920 Tukholmassa hän (Gylling) kehitteli</strong> ja perusteli suunnitelman Karjalan kansallisen autonomisen alueen muodostamiseksi luoteis-Venäjälle.&nbsp; Hän esitteli sen Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitean tarkasteltavaksi.&nbsp; Neuvostohallitus otti huomioon tämän suunnitelman perusajatukset tehdessään keväällä 1920 päätöksen autonomian myöntämisestä Karjalalle.</p><p>Gylling sai kutsun Moskovaan.&nbsp; 8. kesäkuuta 1920 hyväksyttiin julistus Karjalan Työväen Kommuunin perustamisesta.&nbsp; Samalla E. Gyllingin määrääminen tähän korkeaan virkaan tapahtui V.I. Leninin suosituksesta, mikä on osoitus siitä, miten korkealle Lenin arvosti häntä taloustieteilijänä, kokeneena poliitikkona ja vallankumousmiehenä, joka innokkaasti osallistui Karjalan Työväen kommuunin luomiseen.</p><p>Toimintansa ensimmäisten kuukausien aikana Karjalan Vallankumouskomitea valmisti autonomisen alueen sosiaalisen ja taloudellisen kehittämisen pitkän tähtäimen ohjelman.&nbsp; Tämä ohjelman tarkastelu osoittaa sen rakentuneen E. Gyllingin itsensä kehittelemille taloustieteellisille perusnäkemyksille.&nbsp; Niiden lähtökohtana oli ajatus Karjalan taloudellisen autonomian välttämättömyydestä.&nbsp; Ohjelmassa edellytettiin, että alueen talouselämää johtavat sen paikalliset valtiovallan elimet, eikä Moskovan keskusjohto.&nbsp; Karjalan tuli saada oma budjetti, oikeus harjoittaa kauppaa ja yhteistyötä Venäjän muiden alueiden ja ulkomaiden kanssa.</p><p>Samalla kuitenkin korostettiin, että Karjalan taloussuunnitelmat sovitetaan ja nivotaan yleisvenäläisiin talouden kehitysohjelmiin ja että alueen kehittämisen alkuvaiheessa saadaan taloudellista tukea keskusjohdolta.</p><p>Nämä E. Gyllingin näkemykset poikkesivat perusteellisesti silloin Venäjällä vallinneesta sotakommunismin järjestelmästä.&nbsp; Sen perustanahan olivat talouden keskitetty johto, talonpojilta perittävä elintarvikevero, yleinen työvelvollisuus, täydellinen kieltäytyminen markkinatalous- ja rahajärjestelmästä.</p><p>Vuosien 1920-1921 vaihteessa E. Gyllingin taloustieteelliset näkemykset saivat V.I. Leninin tuen tämän kehittäessä valtakunnan uutta talouspolitiikkaa, joka tunnetaan nimellä NEP.</p><p>26. heinäkuuta 1921 Neuvostohallitus hyväksyi Karjalan talouden kehittämisohjelman.&nbsp; Karjalan Työväen Kommuuni sai oman budjetin, oikeuden viedä ulkomarkkinoille osan sen alueella hakatusta puutavarasta.&nbsp; Muutaman vuoden ajan Karjala sai verovapauden, sen taloudellisissa suhteissa Venäjän kanssa noudatettiin ekvivalenttilaskelmia.&nbsp; Karjalan saamat taloudelliset vapaudet olivat poikkeuksellisia keskustan ja autonomioiden suhteiden järjestelyissä.&nbsp; Tätä poikkeuksellisuutta E. Gylling selitti myöhemmin sillä, että Karjalan taloudellisen itsenäisyyden osoittautuessa menestykseksi Lenin aikoi hyödyntää sitä valtakunnan muissa autonomioissa.</p><p>Karjalan talouden kehitysohjelman luomiseen E. Gylling suhtautui täysin tieteellisesti.&nbsp; Hänen mielestään talouden menestykselliseksi kehittämiseksi oli lähdettävä sellaisista taloustieteellisistä kategorioista kuten rahajärjestelmä, markkinat, työntekijäin aineellinen kiinnostus työnsä tuloksista, eikä abstraktisista Marxin sosialismin opin käsitteistä.</p><p>E. Gylling johti laatimansa talousohjelman toteuttamista.&nbsp; Jo vuosina 1926-1927 Karjalan talouden kehitys oli huomattavaa.&nbsp; Vähitellen päästiin irti taloudellisesta jälkeenjääneisyydestä.&nbsp; Budjetti saatiin tasapainoon, sen tulos kasvoivat vuosina 1926-1927 kaksikymmenkertaisesti.</p><p>Teollisuuden kasvuvauhti oli nopea, sen bruttotuote kasvoi kymmenkertaisesti.</p><p>Maataloustuotannon nousu oli myös vakaata.&nbsp; Vuosi vuodelta lisättiin kulttuuriin ja terveydenhuoltoon tarkoitettuja määrärahoja.</p><p>Tuntuvaa oli myös työväestön ja maanviljelijäin elintason nousu.&nbsp; Karjalan talouden kehitystä kuvaavat tilastot olivat parhaita toisiin Venäjän autonomioihin ja alueisiin verrattuna.</p><p>Tämä menestys oli suuressa määrin Karjalan Kansankomissaarien neuvoston hallitustointen ansiota.&nbsp; Tälle toiminnalle olivat ominaisia talouden tieteellinen analyysi, hyväksyttyjen päätösten avoimuus ja pätevyys.</p><p>E. Gyllingin mielestä tärkeintä oli Karjalan taloudellinen itsenäisyys.&nbsp; 1927 hän totesi, että saavutettu menestys oli vasta alkua ja että taloudellisen itsenäisyyden säilyessä Karjala pystyy laajentamaan tuotantoaan kolminkertaisesti seuraavien viiden vuoden aikana.</p><p>Mutta kohtalo ei suonut E. Gyllingin toiveiden toteutuvan.&nbsp; 1920-1930 &ndash;lukujen vaihteessa Stalin sai rajattoman vallan, maassa vakiintui komento- ja virkakoneistojärjestelmä.&nbsp;</p><p>Karjalan taloudellisesta itsenäisyydestä tehtiin loppu.&nbsp; Karjalan talous joutui keskustan ankaran valvonnan alaiseksi.&nbsp; Tasavallasta tuli valtakunnan &rdquo;valuuttapaja&rdquo;.</p><p>Tämä oli tietenkin erittäin kova isku E. Gyllingille, joka panosti kaikki voimansa, taitonsa ja kokemuksensa Karjalan talouden, kulttuurin ja kansallisen kehityksen kukoistukseen.</p><p>1935 E. Gylling kutsuttiin Moskovaan tutkimustyöhön.&nbsp; 1937 hänet vangittiin ja valheellisesti syytettiin vastavallankumouksellisesta toiminnasta.</p><p>14. kesäkuuta 1938 hänet teloitettiin.&nbsp;</p><p>1955 E. Gylling rehabilitoitiin täydellisesti.</p><p><strong>Lähde: Petroskoin yliopiston historiatieteen professori Aleksandra Afanasjeva</strong>, luento Gylling-seminaarissa 20..7.1991, Ikaalisissa.</p><p>*</p><p><em>EK:n Kuulustelupöytäkirja, R No 2729/31.12.1934, EK 136a;</em></p><p><strong>Ruotsalainen insinööri Edv. Moberg:</strong></p><p><em>Kertoo kuulustelussa</em>;</p><p>Gylling, joka viime vuosina on käynyt yhä väsyneemmäksi ja hermostuneemmaksi.&nbsp; Hänen työpäivänsä onkin mahdottoman pitkä eikä tuberkkeli, joka tammikuussa 1923 vei häneltä jalan, ole hänestä vieläkään kokonaan hävinnyt.&nbsp; Usein nousee hänelle päähän ja niskaan tuberkeli kyhmyjä, eikä häntä yleensä pidetä pitkäikäisenä.</p><p>On sanottava, että Gylling on Karjalassa hyvin populääri siitäkin huolimatta, että hän usein ankaralla kädellä käy kiinni piireissä havaittaviin väärinkäytöksiin ja epäkohtiin.</p><p>Elämässään hän on hyvin vaatimaton.&nbsp; Aina vuoteen 1931 hän asusti Karzikin (Karjalan toimeenpanevan komitean) talossa N:o 1 ent. kuvernöörin palatsissa, jossa oli tilaa riittämiin, mutta oli ottanut omaan käyttöönsä vain kolme huonetta, keittiön ja palvelijan huoneen käsittävänä huoneiston.</p><p>Mainittuna vuonna rakennettiin ent. kuvernöörin puistoon hänelle y.m. hallitusherroille asumus Karzikin corpus N:o 1, mikä oli Petroskoin ainoa keskuslämmöllä varustettu talo, mutta sielläkään hänen huoneistonsa ei ole edelläkuvattua suurempi.&nbsp; Sitäpaitsi asuu hänen luonaan vielä hänen vanhemman tyttärensä Maijan perhe, s.o. mies, vaimo, poika ja anoppi, joten pääministerin hallussa oleva asuma-ala jotenkin vastaa yleistä Neuvosto-Venäjällä vallassa olevaa minimaalista normia.</p><p>Rouva Fanny Gylling ei pitkään aikaan liittynyt puolueeseen, mutta ryhdyttyään vuonna 1926 siihen jäseneksi on sittemmin vuosi vuodelta yhä enemmän innostunut puoluetyöhön eikä nykyisin enää paljon muusta puhukaan, kuin iskujoukoistaan ja työprikaadeistaan.</p><p>Osoituksesi siitä, miten tämänkin sivistyneen henkilön ajatuksenjuoksu on voinut Neuvosto-Karjalan oloissa tyrehtyä, mainittakoon, että kun minä kävin Gyllingin luona jäähyväiskäynnillä, voivotteli rouva Gylling kyyneleet silmissä sitä kurjuutta, mihin lapseni Suomessa ja Ruotsissa joutuvat, koska ainakin Suomessa parhaillaan vallitsee suuri työttömyys ja nälänhätä ja minut arvattavasti pitää tulevaisuudessa laskea työttömien joukkoon, sillä epäilemättä täällä joutuisin boikottauksen alaiseksi.&nbsp; &hellip;</p><p>Syksyllä 1932 tapahtui Petroskoilla ja koko Karjalan alueella joukko pidätyksiä, jotka yritettiin pitää suurelta yleisöltä salassa.</p><p>Aluksi pidätettiin nimittäin Karjalan punaisen jääkäripataljoonan entinen esikuntapäällikkö, punaupseeri Pavloff (viipurilaisen poliisikomisarion poika): Myöhemmin (pidätettiin) noin 500 henkilöä Karjalan alueelta, joukossa huomattavia paikallisia piirivirkailijoita, GPU:n miehiä ja tavallisia talonpoikia.</p><p>Kävi nimittäin ilmi, että kyseessä ei ollut ei enempää eikä vähempää kuin täydellinen salaliitto, jonka tarkoituksena oli nostattaa Karjala kapinaan, toisten tietojen mukaan vain venäläisen vaikutuksen vähentämiseksi, toisten taas maan liittämiseksi Suomeen tai jotain siihen malliin.</p><p>Tutkimuksen jälkeen &hellip; suoritettiin ankara &rdquo;puoluepuhdistus&rdquo;, jonka johdosta epälukuisa määrä entisiä silmäntekeviä toimitsijoita ja virkailijoita joko kokonaan erotettiin, siirrettiin tai lähetettiin Siperiaan. &hellip;</p><p>Kapinayrityksen yhteydessä oli Edvard Gylling viime vuoden (1933) neljä alkukuukautta kutsuttuna Moskovaan, mutta ei Karjalassa tiedetä tarkemmin, mitä Moskovassa lienee tapahtunut.&nbsp; Kerrottiin vain, että hänet oli tahdottu saada tieltä pois, jottei &rdquo;hyväsydämisyyttään&rdquo; puuttuisi tutkimusten kulkuun ja tuomioihin.</p><p>*</p><p><strong>Gylling ja SKP:n Moskovan byroon toiminta vv. 1935-1937 </strong></p><p><strong><em>Tri Jouko Jokisalo, esitelmä Gylling-seminaarissa</em></strong>, Ikaalinen 21.7.1991:</p><p>Puheenvuoroni perustuu pitkälti SKP:n arkistomateriaaliin vuosilta 1935-1937.&nbsp; Niiden pohjalta voin esittää lähinnä fragmentaarisen kuvan Edvard Gyllingin ja SKP:n Moskovan byroon eli SKP:n KK:n Ulkomaan byroon toiminnasta ko. vuosilta.&nbsp; &hellip;</p><p>SKP:n 6. edustajakokous syyskuussa 1935 ja Gylling</p><p>Kokouksen 11.9.1935 avasi Otto Wille Kuusinen.&nbsp; Kokous suuntautui Kominterin 7. kongressin määrittelemän linjan mukaisesti yhteisrintamataktiikkaan ja irtisanoutui sosiaalifasismi &ndash;teesistä.&nbsp; Toinen keskeinen teema edustajakokouksessa oli kysymys tulevan sodan vaarasta.&nbsp; SKP painotti Hitlerin Kolamnen valtakunnan pyrkivän Suur-Saksan luomiseen sodan avulla.&nbsp; SKP:n mukaan Suomi oli liukumassa Saksan vanaveteen ja siten vaarantaisi puolueettomuutensa ja viime kädessä &nbsp;itsenäisyytensä.&nbsp; &rdquo;Ei mikään niin vaaranna Suomen itsenäisyyttä kuin lähteminen imperialistisen Saksan kelkkaan&rdquo;, todettiin edustajakokouksen asiakirjoissa.</p><p>Edvard Gylling puuttui omassa puheessaan edustajakokouksessa Suomen ulkopoliittiseen asemaan ja pyrkimyksiin.&nbsp; Ensinnäkin hän korosti Suomen taloudellisen tilanteen kohentuneen olennaisesti sanoessaan: &rdquo;Finanssiasema on muuttunut Suomen kapitalisteille eduksi. &nbsp;Eivät he turhaan kehu, että Suomi on ainoa maa, joka maksaa velkansa.&rdquo;</p><p>Ja hän jatkoi: &rdquo;Suomen taloudellinen asema on hyvä&hellip; mutta epävarma.&rdquo;&nbsp; Gylling totesi Suomen viennistä 60 %:a suuntautuvan Englantiin ja sen siirtomaihin.&nbsp; Sillä oli hänen mielestään &rdquo;suuri poliittinen merkitys&rdquo;, koska &rdquo;se sitoo Suomen talouden ja politiikan kiinteästi Englannin talouden ja politiikan kanssa&rdquo;.</p><p>Gylling yhtyi arvioissaan SKP:n näkemykseen Suomen Saksa-suuntauksen mahdollisuudesta.&nbsp; &rdquo;Mutta ei Suomi politiikassaan suuntaudu yksin Englantiin&rdquo;, sanoi Gylling ja jatkoi: &rdquo;Suomen kapitalistien &hellip; sydän vie paljon enemmän Saksan päin.&nbsp; Huolimatta siitä, että Englannin kauppa on paljon suurempi kuin Saksan&hellip;&rdquo;&nbsp; Tämän Saksa &ndash;suuntauksen syynä oli se, että &rdquo;Suomen poliittinen suuntautuminen on myöskin neuvostovastaista&rdquo;.&nbsp; Siksi hänen mukaansa Suomen porvaristo &rdquo;hakee &hellip; kiihkeästi siteitä Saksaan&rdquo;.</p><p>*</p><p>Tri Jouko Jokisalo jatkaa:</p><p><strong>Gylling ja SKP:n Moskovan byroo 1935-1937:</strong></p><p>Kaksi kuukautta SKP:n 6. edustajakokouksen jälkeen Gylling erotettiin Neuvosto-Karjalan johtotehtävistä syytettynä virheellisestä kansallisuuspolitiikasta.</p><p>Hän siirtyi Moskovaan, jossa hän toimi Maailmantalouden ja &ndash;politiikan instituutissa tutkijana.&nbsp; Vuosien 1936/1937 aikana Gylling julkaisi kuusi artikkelia, joista kaksi käsitteli Suomea (1936 artikkelin Nykysuomen poliittisesta järjestelmästä ja 1937 Suomen presidentinvaaleista).</p><p>Gyllingin siirtyminen Moskovaan tapahtui ajankohtana, jolloin Kirovin murhan varjossa oli Neuvostoliitossa käynnistymässä toinen laaja terroriaalto.&nbsp; Vuosina 1929-1933 oli riehunut ensimmäinen laajempi, joka suuntautui ennenkaikkea ns. kulakkeja vastaan.</p><p>Ensimmäisen jälkimainingeissa ja toista käynnistettäessä terrori saavutti ensimmäiseksi SKP:n jäsenet 1934/1935 Neuvosto-Karjalassa.</p><p>SKP:n Moskovan byroo oli pakoitettu 15.10.1035 kokouksessaan päättämään, että &rdquo;puolueen itsenäinen toimisto Petroskoissa likvideerataan ja henkilökunta irtisanotaan&rdquo;.&nbsp; Hieman myöhemmin rautainen käsi alkoi lujittaa otettaan SKP:n Leningradin jäsenistön suhteen, se joutui kasvavissa määrin terrorin kohteeksi.</p><p>SKP:n Moskovan byroo joutui esim. 12.12.1935 esittämään lausuntonsa Tyyne Tokoista ja Mikko Kokosta, joiden yllä NKVD:n varjouhkaavasti lepäsi.&nbsp; SKP:n Moskovan byroon lausunnossa Tyyne Tokoista, joka silloin toimi SKP:n KK:n UB:n valtuutettuna Leningradissa, todettiin mm.:</p><p><em>&rdquo;Tätä erittäin vastuullista tehtävää on hän tunnollisesti hoitanut, eikä hänen toiminnassaan ole koskaan ilmennyt mitään sellaista, joka SKP:n johdolla olisi antanut aiheen epäillä hänen poliittista luotettavuuttaan.&rdquo;</em></p><p>Kuitenkaan ko. lausunto ei estänyt Tyyne Tokoita joutumasta muiden Leningradissa asuvine SKP:n jäsenten tavoin terrorin uhriksi.</p><p>Samalla SKP:n jäsenten vangitsemiset merkitsivät silmukan kiristymistä Gyllingin ympärille.</p><p>*</p><p>Tri Jouko Jokisalon luento, Gylling-seminaari, Ikaalinen 21.7.1991, jatkoa;</p><p><strong>SKP:n toiminta Neuvostoliitossa riutuu&hellip;</strong></p><p><strong>Kasvavat syytökset Gyllingiä kohtaan</strong> eivät kuitenkaan johtaneet hänen erottamiseensa SKP:n johtoryhmästä.&nbsp; SKP:n Moskovan byroon pöytäkirjojen mukaan Gylling osallistui Moskovaan siirtymisensä (siirtämisensä, vh) jälkeen ensimmäisen kerran ko. elimen kokoukseen 15.12.1935.&nbsp; Asialistalla olikin SKP:lle ja Gyllingille kipeä Neuvosto-Karjalan kysymys.</p><p>Sen johdosta kokouksessa päätettiin laatia &rdquo;UB:n Karjalan kysymyksestä vahvistama virallinen päätöslauselma, joka lähetetään NKP(b):n Keskuskomitealle&rdquo;.&nbsp; Sen tekijöiksi nimettiin Arvo Poika Tuomine, Matti (Hannes Mäkinen) ja Edvard Gylling (sic!, vh).&nbsp; Saman päätöksen mukaan lausunnon lopullisen muodon tarkistaisi OWK.</p><p>Gylling osallistui myös SKP:n Moskovan byroon kokoukseen 15.1.1936, jossa hän ja Matti (Hannes Mäkinen) saivat tehtäväkseen laatia julistuksen &rdquo;Neuvosto-Karjalan parjaajia vastaan&rdquo;.</p><p>Gylling osallistui maalis-toukokuussa 1936 byroon kokouksiin.</p><p>Sen jälkeen tuli hänen kohdallaan pitempi katkos.</p><p>Pöytäkirjojen mukaan Gylling oli läsnä 11.11.1936 pidetyssä byroon kokouksessa.&nbsp; Hän osallistui byroon toimintaan myös 1937 aikana.</p><p>Ennen pidätystään Gylling osallistui myös 7.2.1937 pidettyyn Yrjö Sirolan muistoalbumia valmistelevan komitean kokoukseen.</p><p>Viimeisin nähty asiakirja on 22.9.1937 pidetyn kokouksen pöytäkirja.</p><p>Siitä eteenpäin SKP:n toiminta Neuvostoliitossa näyttää ainakin arkistomateriaalin perusteella lähes täysin tyrehtyneen.</p><p>Lähes kaikki SKP:n johtohenkilöt Neuvostoliitossa, mm. Eero Haapalainen, J.H. Lumivuokko, Hannes Mäkinen, Jukka Lehtosaari&hellip;, ja monet jäsenistä joutuivat toisen terroriaallon huippuaikana 1937/1938 sen uhreiksi.</p><p>*</p><p>Tri Jokisalo jatkaa (fragmentteja):</p><p><strong>Gyllingin pidätys ja erottaminen SKP:stä</strong></p><p><strong><em>Heinäkuun 25. päivänä 1937 pidätettiin Edvard Gylling.</em></strong></p><p>Asiaa käsiteltiin SKP:n Moskovan byroon kokouksessa 22.9.1937, eli lähes kaksi kuukautta pidätyksen jälkeen.</p><p>Kokouksen työjärjestyksen asialistan kolmas kohta oli &rdquo;<strong><em>Kansanvihollisen E. Gyllingin erottaminen SKP:n keskuskomiteasta ja SKP:stä&rdquo;.</em></strong></p><p>Kokouksen puheenjohtajana toimi Jukka Lehtosaari.&nbsp; Muut paikalla olleet byroon jäsenet olivat O.W. Kuusinen, Linko, Helga Ström, V. Ojanen, M. Nilson, L. Hager (Lauri Gustafson), V. Bergman; E. Nissinen.&nbsp; &hellip;</p><p>Mitä tapahtui SKP:n Moskovan byroon kokouksessa 22.9.1937?</p><p>Aluksi puheenjohtaja Lehtosaari, joka itse joutui vuonna 1938 stalinistisen terrorin uhriksi, esitti hyväksyttäväksi päätöslauselman, &rdquo;jossa esitetään lyhyesti puolueen kritiikki Karjalan kysymyksessä ja erotetaan E. Gylling SKP:n KK:n jäsenyydestä ja SKP:stä&rdquo;.&nbsp; Samalla hän esitti kokoukselle päätöslauselmaluonnoksen lopullisen sanamuodon muokkaisivat Kuusinen ja hän.</p><p>Puheenvuoronsa jälkeen Lehtovaara esitti päätöslauselman.&nbsp; Siinä todettiin, että Gyllingin ja Rovion pidätykset ovat &rdquo;SKP:lle uusi vakava huomautus <strong><em>poliittisen valppauden riittämättömyydestä</em></strong>&rdquo;.</p><p>SKP:n johto ei ollut kyennyt edes &rdquo;osoittamaan sen verran valppautta, että hänet (Gylling) olisi jo aikoja sitten työnnetty sivuun SKP:n keskuskomiteasta&rdquo;.&nbsp;</p><p>Alustuksessaan hän tähdensi: &rdquo;Suurin virhe oli se, että G. vuonna 1935 valittiin KK:n jäseneksi uudelleen, vaikka Karjalan kysymys jo oli päiväjärjestyksessä.&nbsp; Suhdettamme kansallisuuskysymykseen Karjalassa ei ole perusteellisesti selvitetty.&nbsp; Vaikka Neuvosto-Karjalan kansallisuuskysymyksen selvittäminen ei SKP:lle kuulukkaan, niin olisi kuitenkin pitänyt leniniläisesti selvittää, mitä Neuvosto-karjala on Suomen vallankumouksen kannalta katsottuna&rdquo;.</p><p>Asia oli monella tapaa SKP:n johdolle ongelmallinen.</p><p>Gyllingin Moskovan byroon jäsenyys saattoi nopeasti vetää muutkin mukaan Stalinin terrorin uhriksi. Kuten päätöslauselmassa viitattiin, oli SKP:n johto tuominnut &rdquo;useassa yhteydessä Neuvosto-Karjalassa harjoitetun politiikan&rdquo;.&nbsp; &hellip;</p><p>SKP:n Moskovan byron suorittama &rdquo;itsekritiikki&rdquo; tuomitsi jo ennakolta Gyllingin ja Rovion.&nbsp;</p><p>Lausunnossa todetaankin:</p><p>&rdquo;<em>Mutta SKP:n johto osoitti suurta poliittista sokeutta siinä suhteessa, että se rajoittui luonnehtimaan G:n ja Rovion toiminnan poliittiseksi virheeksi, kykenemättä&hellip; näkemään heissä porvarillisia natsionalisteja, joiden toiminta oli syvästi neuvostovallan vastaisia.</em></p><p><em>UB katsoi itsensä sokeaksi&hellip; sosialismin rakennustyön saavutuksiin Karjalassa, näkemättä sitä, että G:n pitkän aikaa harjoittama porvarillisnatsionalistinen politiikka täytyi ehdottomasti johtaa läheiseen yhteistyöhön Suomen porvariston välittämien agenttien ja vakoilijoiden kanssa ja että tämä politiikka sopi täysin yhteen oikeistolais-buharinilaisten ja trotskilaisten bandiittien pyrkimysten kanssa kapitalismin palauttamiseksi SSR:ään</em>.&rdquo;</p><p>Lehtovaaran puheenvuoron ja päätöslauselman alustavan esittelyn jälkeen käytiin byroon jäsenten kesken keskustelua.&nbsp;</p><p>Ensimmäisen puheenvuoron pöytäkirjan mukaan käytti O.W. Kuusinen.</p><p>Arvo Poika Tuomisen mukaan käytiin hänen ja Kuusisen välillä seuraava dialogi Gyllingin pidättämisen jälkeen:</p><p>&rdquo;Oletko sinä sitä mieltä, Tuominen kysyi, että Gylling on spioni tai vastavallankumouksellinen?</p><p>En, olen ihan varma, että tässä on sattunut jokin erehdys, vastasi Kuusinen, ja jatko:</p><p>Turha nyt mennä (Stalinin luokse &ndash; J.J.), sillä kun Gyllingin asia on tutkittu, hän kyllä pääsee vapaaksi&rdquo;.</p><p>Dialogin todenperäisyyttä ei ole saatavissa vahvistusta.&nbsp; Mutta Kuusisen puheenvuorosta kuultaa osittain kyseisen dialogin henki.&nbsp; Kuusinen toteaa puheenvuoronsa alussa, että &rdquo;vielä emme tunne kaikkia tosiseikkoja.&nbsp; Gylling on voinut sotkeutua tahallisesti tai tietämättään asioihin.&nbsp; Kun tulee täysi selvyys, on asiaan palattava uudelleen&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Gylling huolehti kirjeitse matkalla Tukholmaan</strong> muistuttaen vaimoaan Fannya hoitamaan <strong><em>Edvardin henkivakuutuksen</em></strong> maksut kuntoon.&nbsp; Isä-Gylling oli kuohuvan ajan vaahtolaineillakin rakastava puoliso ja hellä isä, joka ajatteli perheensä turvaa ja tulevaisuutta, jos kohta hänelle itselleen kävisi kepulisti &ndash; ajatus, johon hän oli saanut kapinakevään ja kesän 1918 aikana Viipurin viemärilaitoksen uumenissa kyykkiessään yms. paikoissa maanalaisena lakipattona piileksiessään totisesti tottua.</p><p>*</p><p><strong>Gyllingin &ndash; Rovion oikeusjuttu 1938</strong></p><p>Dosentti Irina Takalan esitelmä, Gylling-seminaari, Ikaalinen 21.7.1991:</p><p>Stalinilaisen terrorin elimellisenä osana oli taistelu &rdquo;porvarillista nationalismia&rdquo; vastaan. Vaikka sitä ohjattiinkin Moskovasti keskitetysti, eri kansallisissa tasavalloissa sillä oli omat piirteensä.&nbsp; Karjalassa taistelun uhreiksi joutuivat suomalaiset.</p><p>Karjalan tasavallassa 1930-lvulla toteutettujen joukkovainojen ytimenä oli ns. &rdquo;Gyllingin-Rovion asia&rdquo; eli &rdquo;Gyllingin ja Rovion johtaman suomalaisten porvarillisten nationalistien vastavallankumouksellisen järjestön oikeusjuttu&rdquo;.</p><p>Erittäin hankalaa on rajata &rdquo;järjestön&rdquo; jäsenten piirin laajuutta.&nbsp; Heti ensimmäisten pidätysten jälkeen sen jäsenmäärä alkoi vakituisesti laajeta.&nbsp; Tutkimus oli julma ja tarkoitusperäinen.&nbsp; Melkein jokainen pidätetty kidutusten murtamana luetteli jäsenten uusia nimiä ja luettelo kasvoi geometrista sarjaa.&nbsp; Mutta samalla usean, tämän luettelon perusteella vangitun syytekirjelmästä puuttuu VSFNT:n rikoslain 58. pykälän 2. momentti &ndash; osallistuminen vastavallankumoukselliseen järjestöön.</p><p>Heidät teloitettiin syytettyinä vakoilusta, tuholaistoiminnasta, vastavallankumouksellisesta propagandasta.&nbsp; Tuloksena oli, että &rdquo;suomalaista porvarillista nationalismia&rdquo; vastaan järjestetyn taistelun varjolla tuhottiin tuhansia eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä.</p><p>Välittömästi &rdquo;Gyllingin-Rovion juttuun&rdquo; liitettiin vain tasavallan huomatuimpia puolue-, neuvosto- ja taloustyöntekijöitä, jotka olivat kansallisuudeltaan suomalaisia tai karjalasia.&nbsp; Heidän joukossaan olivat Karjalan ensimmäisen hallituksen jäsenet, Karjalan Toimeenpanevan keskuskomitean jäsenet sekä sihteeri, kommunistisen nuorisoliiton Karjalan aluekomitean sihteeri, kansankomissaari eli ministerit, suurten teollisuusyritysten ja talousjärjestöjen johtajat jne.</p><p>*</p><p><strong>Gyllingin kidutus</strong></p><p>Dos. Irina Takalan luento jatkuu:</p><p>Heinäkuussa 1937 pidätettiin Moskovassa Edvard Gylling.</p><p>Kuukauden kuluttua 26 elokuuta hänet erotettiin puolueesta.&nbsp; Tutkimukset hänen osaltaan kestivät melkein vuoden.</p><p>Ei liene tarvetta puhua syytettyjen kuulustelujen käynnistä.&nbsp; Rehabilitointiperusteluissa vakituisena toistona ovat sanat &rdquo;tutkimus oli suoritettu laillisuuden törkein loukkauksin ja syyte oli vääristelty2.&nbsp; Monet pidätetyistä murtuivat ei minkään fyysisen kidutuksen vuoksi vaan tovereidensa kavaltamina.&nbsp; Tämä tosiseikka otettiin huomioon kuulusteluja pidettäessä.&nbsp;</p><p>Muutamien syytettyjen asiakirjoihin on liitetty otteita Gyllingin näytöistä, lokakuun 26. päivältä 1937.&nbsp; Niissä hän luetteli &rdquo;järjestön jäsenten&rdquo; nimiä.&nbsp;</p><p>Mutta rehabilitointilautakuntien toteamusten mukaan itse Gyllingin asiapapereista nämä näytöt puuttuvat.&nbsp; Lokakuisia &rdquo;näyttöjä&rdquo; tutkimus nähtävästi tarvitsi lähettääkseen ammuttavaksi useita järjestön jäseniä ennen heidän johtajiaan.</p><p>Kaikesta päätellen 56-vuotias Gylling oli murtunut ja antoi todisteita.</p><p>14. kesäkuuta 1938 Neuvostoliiton Korkeimman oikeuden sotakollegio tuomitsi hänet Venäjän SFNT:n rikoslain 58. pykälän 1-a, 2, 7, 8 ja 11 momentin nojalla teloitettavaksi.</p><p>Eräissä kirjallisissa lähteissä Gyllingin väitetään kuolleen 1944.&nbsp; On olemassa jopa häntä vankileirillä tavanneiden ihmisten muistelmia.&nbsp; Tämänlaatuisia taruja on ollut liikkeellä monesta vinojen uhrista.&nbsp; On todennäköistä, että ne ovat itsensä NKVD:n keksimiä, jotta olisi voitu salata rikosten todellinen laajuus.</p><p>On myös muistettava, että Gylling oli SKP:n keskuskomitean jäsen ja hänen kuolemansa todellista päivämäärää peiteltiin poliittisten näkökohtien vuoksi.&nbsp; Mutta pää tulee vetävän käteen.</p><p>Edvard Gylling teloitettiin Moskovassa 14. kesäkuuta 1938, saman päivänä, jolloin hänelle langetettiin kuolemantuomio.</p><p>Gyllingin ja Rovion lisäksi järjestön n.s. &rdquo;suomalaisen nationalistisen kumouskeskuksen&rdquo; johtokuntaan laskettiin kuuluvan Jaakko Mäen, Otto Vilmin, Olavi Matsonin, Verner Forstenin, Toivo Alavirran, Jukka Petrovin, Vasili Peipon ja vielä mutumaan henkilön.</p><p>&rdquo;Gyllingin-Rovion oikeusjuttuun&rdquo; liittyviä pidätyksiä jatkettiin aina vuoden 1938 toukokuuhun.&nbsp; Epäiltyjä haravoitiin ei ainoastaan Karjalan syrjäisimmiltä paikkakunnilta vaan myös sen ulkopuolellakin.&nbsp; Rinnan pidätysten toteutettiin teloituksia.&nbsp; Tuomioiden valtaosan julistivat tuomiovaltuuksia vailla olevat elimet: kolmen (troikka), kahden (dvoikka) hengen lautakunnat (tutkimusasiakirjoissa niistä käytettiin virallista nimeä &rdquo;Neuvostoliiton NKVD:n ja yleisen syyttäjän lautakunta&rdquo;), NKVD:n erikoistroikat ja erikoisneuvottelukunnat.</p><p>Syytettyjen valtaosalle langetettiin korkein rangaistus &ndash; kuolemantuomio.</p><p>Muutamat joutuivat moniksi vuosiksi kärsimään rangaistusta vankileireillä.&nbsp; Virallisen tunnustuksen syyttömyydestään &ndash; rehabilitoinnin &ndash; saivat kuulla vain harvat yksilöt.</p><p>*</p><p><strong>Suomalaiset Tshekalaiset Itä-Karjalassa</strong></p><p><strong><em>Teoksesta Georg Popoff: Tsheka &ndash; valtio valtiossa.</em></strong></p><p>Kokemuksia Venäjän ylimääräisestä komissionista (Tsheka; NKVD:n ja KGB:n edeltäjäjärjestö). Otava, 1925.</p><p>Kun Tarton rauhansopimuksen (1920) jälkeen perustettiin <strong>Karjalan Kommuuni &ndash; &rdquo;Gyllingin valtakunta&rdquo;</strong>, alkoi sinne virrata suomalaisia punapakolaisia Venäjän maan kaikilta ääriltä.</p><p>Huolimatta aikaisemmasta veljeilystä venäläisten kanssa ei entinen punakaartilainen sitenkään oikein tahtonut sopeutua venäläiseen ympäristöön.&nbsp; Karjalan Kommuuni oli jo olevinaan puolittain omaa, puolittain suomalaista, vaikka sen &rdquo;itsenäisyys&rdquo; suurimmalta osalta supistuikin nimeen.</p><p>Semminkin Itä-Karjalan viimeisen kansannousun jälkeen tarjoutui sinne asettuneille suomalaisille nuorille miehille laaja ja kiitollinen työala paikallisessa tshekassa, joka sekä henkilölukunsa että työnsä laajuuden puolesta suunnattomasti paisui.</p><p>Petroskoin tsheka on vuodesta 1922 lähtien keskittänyt itseensä huomattavan osan Suomessa harjoitetusta kiihoitus- ja vakoilutoiminnasta, samalla kuin se yleisten tsheka-metodien mukaan harrastaan paikallisen karjalaisen kansan kasvattamista kuuliaisuuteen työläis- ja talonpoikaishallitusta kohtaan.</p><p>Seuraavasta luettelosta saa suomalainen lukija vähäisen aavistuksen Petroskoin tshekan työalojen suunnattomasta laajuudesta ja sen sisäisestä järjestelystä.&nbsp; Jättäen vähäpätöiset mainitsematta luettelemme tässä seuraavat alaosastot:</p><p>YLEINEN OSASTO, jonka kautta kulkevat kaikki asiapaperit; posti, käännöstyöt, päiväkäskyt, määräykset, selostukset, tutkintopöytäkirjat y.m.</p><p>KOMENDANTUURI, joka toimittaa vangitsemiset, hoitaa pidätettyjen passitukset ja pitää huolta vahtipalveluksesta.</p><p>TUTKINTO-OSASTO, joka toimittaa pidätettyjen alustavan kuulustelun.</p><p>INFORMATIO-OSASTO, joka hankkii tiedot kaikista virastoissa, työlaitoksissa, ym. palvelevista henkilöistä, heidän toiminnastaan, luotettavuudestaan, poliittisista suhteistaan j.n.e.&nbsp; Tältä osastolta saa tehtävänsä yleisen osaston välityksellä.</p><p>AGENTUURIOSASTO, jonka toimena on määrättyjen henkilöiden valvonta, uusien salaisten tiedottajien värvääminen&nbsp; j.n.e.</p><p>SENSUURIOSASTOn tehtävät ovat itsestään selvät, valtuudet postisensuurin y.m. suhteen rajattomat.</p><p>ERIKOISOSASTO (Osobyj otdiel) taistelee sotilasrikoksia vastaan käyttäen samoja urkkijametodeja, joita agentuuriosasto käyttää siviiliväestön keskuudessa.</p><p>TALOUDELLISEN OSASTOn tehtävänä on taistella yksinomaan taloudellisella alalla tapahtuvia &rdquo;rikoksia&rdquo; vastaan.&nbsp; Osastolla on salaiset agenttinsa jokaisen suuremman, ja pienemmänkin, liikeyrityksen henkilökunnassa.</p><p>I:nen SPESIAALIOSASTO pitää huolen tshekan sisäisestä elämästä, suorittaa tutkimuksia omien toimitsijain puolelta tapahtuneissa rikkomuksissa, jota varten urkkijat värvätään oman henkilökunnan keskuudesta y.m. (&rdquo;Tshekan tsheka&rdquo;9.</p><p>2:nen SPESIAALIOSASTO on puhtaasti uskonnollisia virtauksia vastaan taisteleva elin.</p><p>3:s SPESIAALIOSASTO kontrolloi puoluetoimitsijain työtä, josta se aina määräaikojen kuluttua laatii raportit.</p><p>SISSILIIKKEITÄ (banditismia) VASTAAN TAISTELEVA ERIKOISOSASASTO tutkii Suomesta palannet karjalaiset pakolaiset, urkkii näiltä tietoa Suomen oloista, tänne vielä jääneistä pakolaisista j.n.e.&nbsp; Epäjärjestyksen sattuessa on osastolla mitä laajimmat valtuudet ryhtyä niitä tukahduttamaan, sen käytettävänä on sotilasosastoja G.P.U:n joukoista ja on sillä oikeus langettaa kenttätuomioita.</p><p>VASTAVAKOILUOSASTO on tshekan salaisimpia ja sijaitsee se erillään tshekan muista osastoista jossain n.k. konspiratiivisessa huoneustossa, sekä lopuksi</p><p>ULKOMAAN OSASTO, joka Petroskoin tshekassa merkitse jokseenkin samaa kuin Suomen osasto, vaikka sen tehtävänä onkin hoitaa vakoiluyhteyksiä myöskin Ruotsiin ja Norjaan.</p><p>Molemmat viimemainitut osasto &ndash; sekä Vastavakoiluosasto (Kontr-rasvjedovateljnoje otdielenie eli &rdquo;KRO&rdquo; että Ulkomaan osasto (Inostrannoje otdielenie eli &rdquo;INO&rdquo; ovat meidän kannaltamme tshekan tärkeimmät.&nbsp; Niiden palveluksessa on suunnaton määrä henkilökuntaa, agentteja ja tiedoittajia Venäjällä, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.</p><p>(Lainauksen ulkopuolelta todetaan, että Karjalan vallankumousneuvoston johtoon kuuluvana Gylling oli tietoinen, ja asemansa puolesta sisäpiiriläinen Petroskoin Tshekan rakenteessa. vh</p><p>Tietyllä tavalla voi sanoa, omat koirat purivat)</p><p>*</p><p><strong>Karjalan Gyllingien tarina &ndash; matka kohti parempaa maailmaa &ndash; lyö ällikällä.</strong></p><p>Kathartisen tragedian tavoin, sekä päällikkö, <strong><em>kansanjohtaja Gylling ja hänen vaimonsa</em></strong> saavat lopulta, murhenäytelmän kliimaksissa, surmansa &ndash; aivan kuten suurin osa heidän uskollisista aate- ja työtovereistaan.&nbsp; Minkä näytelmän Shakespaere tästä olisikaan luonut?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Nyt Ossi Kamppinen kertoo koko tarinan</strong>.&nbsp;</p><p>Nimenomaan bolshevistisen Karjalan työkansan, keulaltaan suomalaisten ja amerikansuomalaisten, uurastajien tarinan.</p><p>Rivimiesten ja &ndash;naisten taistelut ja kohtalot ideologioiden sodassa.</p><p>Kuvin ja sanoin.&nbsp;</p><p>Lue siis arvoisa lukija!</p><p>* *</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Elämää utopian valtakunnassa – eli Gyllingin Karjalan nousu ja tuho

Työläisten valtakunnan rakentajat Neuvosto-Karjalassa 1920-1938

Mielenkiintoinen ja antoisa kuvaus Neuvosto-Karjalan suomalaisista rakentajista.

*

Talvisodan päättymisen 13.3.1940 muiston 79. vuosipäivänä 13.3.2019 ilmestyy Helsingissä tärkeä ja mielenkiintoinen teos.  Se on tiivis osa Suomen historiaa ja suomalaisten historiaa.

Kyseessä on Karjalaan erikoistuneen Ossi Kamppisen kirjoittama teos ”Palkkana pelko ja kuolema. Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat”.  Docendo, 2019.  Teoksessa on 314 sivua ja runsas, ainutlaatuinen kuvitus.

Kustantajan esittelyn mukaan ”Palkkana pelko ja kuolema kertoo Neuvosto-Karjalan suomalaisen kultakauden vaiheista ja parempaa elämää etsimään lähteneistä ihmisistä ja heidän työstään: vuoden 1918 punapakolaisista, työläisten uutta isänmaata rakentamaan lähteneistä amerikansuomalaisista ja lamakautta paenneista loikkareista”.  https://www.docendo.fi/palkkana-pelko-ja-kuolema-neuvosto-karjalan-suomalaiset-rakentajat-ossi-kamppinen.html

*

”Gyllingin Karjala”

Tämä alempana oleva esitys ei ole perinteinen kirja-arvostelu.  Tämä on taustateksti, joka keskittyy kuvaamaan Karjalan pääministerin, tohtori ja poliitikko, perheen isä ja maanpakolainen Edvard Gyllingin henkilöä, työtä ja kohtaloa.

Kamppisen kirjassa fokuksessa ovat kirjaimellisesti Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat.  Tässä valotan Neuvosto-Karjalan päällikön – ja luojan, niinkin voidaan sano, Gyllingin vaiheita.

Voidaan sanoa entisen työmiehen tapaan, että meni hyvin tai huonosti, aina pitää ”herrat kirota”. Siihen malliin tässä esittelyssä myös tehdään. Jos ei tohtori Gylling päässyt helpolla omassa elämässään, ei hän helpolla pääse tässä tekstikollaasissakaan.  Joskin lieventäviäkin näkökohtia esitetään.

Samalla kun suosittelen pikaisesti lukemani Kamppisen teosta lukijoille, rohkenen myös suositella tämän blogin lukemista!

*

Edvard Gylling – ruotsinkielisen piirilääkärin vävy

Fanny Gyllingin (os  Achrén) sisaren poika professori Klaus A.J. Järvinen kirjoittaa toimittamani Edvard Gylling 1881-1991 –muistoseminaarin bulletinissa (1991):

”Isoisääni, Ikaalisten piirilääkäriä Alarik Achrénia huolestutti jo Fannyn ja Edvardsin kihloihin mennessä 1903 tyttären mielitietyn vasemmistolaisuus.  Alarik Achrén oli itse joutunut ponnistelemaan kaikin voimin venäläistä sortopolitiikkaa vastaan.  Hän oli ollut Porvoon ylimääräisillä valtiopäivillä 1899 porvarissäädyn edustaja.  Eräänä kohtalonkysymyksenä oli Suomen oman sotaväen lakkauttamisen jälkeen laiton kutsunta Venäjän sotaväkeen.  Tämän laittoman kutsunnan vastustamiseksi oli 1901 koottu runsaat 92.000 nimeä koskeva kansalaisadressi.  Alarikin kieltäydyttyä oman alueensa (Uudenkaarlepyyn) kutsuntojen lääkärintarkastuksista oli Pietarin Spalernajan vankilaan joutuminen ollut lähellä.

Vapaussotamme aikaansaama muutos Fanny-siskossaan peloitti äitiäni.  Ennen niin iloinen ja valoisa ”Nanni” oli muuttunut kovaksi.

Tytär ja isänsä eivät koskaan maininneet keskusteluissaan Edvardin nimeäkään. 

Fanny syksyllä 1918 joutui lyhyen aikaa asumaan Turussa lapsuudenkodissaan tapahtui mm. seuraavaa:

Fannyn nuorin lapsi kuusivuotias Walter kysyi ruokapöydässä Märtä-tädiltään:

”Oletko Sinä kommunisti?”  Saatuaan kieltävän vastauksen poika jatkoi: ”Isä on kommunisti ja minäkin olen kommunisti”.

Kun sitten Fanny vielä julisti: ”Minä olen punapäällikön vaimo.  Minä ajattelen samalla tavalla kuin mieheni”, oli tunnelma todella vaikea.”

*

Kumpi oli pahempi O. W. Kuusinen vai E. O. W. Gylling?

Kuusinen oli kenraali ilman joukkoja.  Gylling oli kenraali, jolla oli joukkoja, ja joka johti joukkonsa turmioon. 

Hän toteutti Leniniläisen puskurivaltion Neuvos-Venäjän luoteisrajalle Karjalaan, ja houkutteli sinne 6.300 amerikan-suomalaista työläistä.

Karjalan suomalaisjohtoinen työkommuuni syntyi monen tekijän summana.  Venäjällä hajallaan oli tappiollisen kapinan jälkeen toistakymmentätuhatta suomalaista punaista.  Ulkomainen paine valko-suomalaisten lupaaman vapauden myöntämiseksi suomensukuisille karjalaisille.  Yhä riehuvan kansalaissodan puristuksessa Lenin päätyi tähän Pohjoisen suunnitelman, punaisen interventiotukikohdan perustamiseen. 

Kapinan jälkeen Gylling katui osallisuuttaan ja asemaansa, aikoi antautua Turun Hovioikeudelle tuomiota varten, mutta luopui kohta tuollaisesta ja lopulla kesää1918 matkasi Tukholmaan, jossa odottivat jo toiset, katumattoman miehen hommat.

Edvard Gyllingin ikioma Tukholma-syndrooma: Katui ja harmitteli, mutta torjui johtopäätökset ja canossan matkan.  Kantoi kaikki risut oman rovion ruoaksi ja lämmitteli tämän tulen ääressä.  Maanpaossa olevan näköala kutistuu, valikoidut kannat luutuvat ja mies omistautuu tuhoutuneeseen ideaan.

Gylling tapasi puolisonsa Fannyn Turussa kesällä 1918 katastrofin ja epätoivon jälkeen.  Sai pillua, lämpöä ja tukea, ei tuomiota – se herätti hänet, loi uskon ja toivon.  Niinpä lähti mies Tukholmaan laatimaan Pohjoista suunnitelmaa, fantastista plania Euroopan kumousaallon vyöryttämiseksi ylhäältä alas, Pohjoisesta Etelään. 

Vuonna 1920 hän lähetti kuriirin matkaan suunnitelman esiteltäväksi Leninille, jonka pasmoihin hanke tuossa tilanteessa passasi.  Kutsu Moskovaan esittelemään ideansa ”leijonille”, Karjalan erillisalueen luomisesta.  Paikalla läsnä ollut Yrjö Sirola sanoi:

Minä en uskonut, mutta Gylling uskoi”.  Syynä saattoi olla vaihtoehtojen vähäisyys.

Ukko-Lenin Gyllingistä: ”Sellaisen miehen pitää saada koittaa”.  Niin lausuttiin syntysanat Karjalan Työkansan kommuunille, kesäkuun alussa 1920.

Vuosikymmen myöhemmin, kun suomalaisella johdolla Karjalan kuvio oli saatu toimimaan, Gylling asiamiehineen hoopotti lama-Amerikasta 6.300 suomalaista pakolaista, työteliäitä ja alttiita kapitalismin nurjaan puoleen kyllästynyttä, hengessä altista. 

Moraalisesti Gylling on vastuussa heidän elämästään ja tuhostaan.  Jopa enemmän kuin Stalin.  Stalin ei heitä Karjalaan ja bolshevismin helmoihin kutsunut, mutta Gyllingillä oli osansa tässä asetelmassa.  Olihan hän Karjalan päämiehen aseman johdosta myöskin TSHEKA/NKVD:n alueellisen johdon jäsen.

*

Miten säätyläispoika Edvard Gyllingistä tuli kapinallinen ja maanpakolainen bolshevikki Karjalaan?

Lue täältä: 

Miten Ikaalisten Kalmaan yli 140 hehtaarin porvarillisen sukutilan haltijoiden, Helsingiuksen ja Gyllingin sivistyssukujen, selväpäisestä komeasta pojasta tuli kapinahallituksen jäsen ja maanpakolainen?

 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266252-miten-saatylaispoika-edvard-gyllingista-tuli-kapinajohtaja-ja-maanpakolainen

*

Professori Hannu Soikkanen, luento Gylling-seminaari, Ikaalinen, 20.7.1991, katsoi Gyllingin aatteellista kehitystä huomattavasti loivemmassa valossa kuin Huuska edellä.

Näin Soikkanen Ikaalisten seminaarissa:

Gyllingin aatteellinen kehitys 1903-1918. Reformistista vallankumousmieheksi.

Otsikko on ollut minulle vain väljästi ohjeellinen.  Käsittelen enemmän poliittista kuin aatteellista kehitystä ja nimenomaan Gyllingin asemaan Suomen ns. vanhassa työväenliikkeessä.  Otsikkoon on sijoitettu luonnehdinta reformistista vallankumousmieheksi.  Niin kuin yleensä tällaiset luonnehdinnat niin tämäkin on yksinkertaistava niin alku- kuin loppuluonnehdinnan osalta.

Gyllingiä ei voi sijoittaa reformistien ryhmään samalla tavoin kuin ehkä Tannerin ja Voionmaan.  Hän oli samaa ryhmää kuin Kuusinen, Manner ja Sirola eikä heitä voi pitää reformisteina.  Tosin hän poikkesi myös näistä.  Mutta loppupäästä häntä ei voi oikein pitää vallankumousmiehenäkään, vaikka hän oli mukana vallankumoushallituksessa, ja vaikka hän sitten siirtyi Neuvostoliittoon ja kommunistienkin leiriin.

Vuosi 1917 ja erityisesti vallankumousyritys ja kansalaissota olivat niin dramaattisia tapahtumia, että silloin kortit ikään kuin jaettiin uudelleen riippumatta mitä aikaisemmin ja mitä sillä hetkellä ajatteli poliittisista tavoitteista tai strategiasta.

Ei voi sanoa, että entisestä kautskylaisesta sosialidemokraatista olisi tullut leninisti 1918 kesällä piileskellessään Helsingissä ja sitten Ruotsissa tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia.

Toisaalta voi todeta, että vanhan työväenliikkeen vanhalla tavalla tai kautskylaisellä tavalla sosialidemokraattiset johtajat kuten Edvard Valpas tai Matti Turkia palasivat Suomeen, Valpas 1919 lopulla ja Turkia vuonna 1922.  Näin voi sanoa, että eroa Gyllingiinkin oli, oli sekä tehtävissä että poliittisessa ja aatteellisessa tilanteen arvioinnissa.  Heille palaaminen oli vaikeaa ja täällä odotti tuomio.  Heistä ei tullut kommunisteja ja Gyllingistä tuli, samoin kuin siitä piiristä, Kuusisesta, Mannerista ja Sirolasta, jotka olivat puolueen johdossa erityisesti vuonna 1917.

He olivat ehkä vähän käsitettä väljästi käyttäen ja Gyllingin kohdalla tätä käsitettä voi käyttää tiukemminkin, intellektuelleja. 

Heillä, intellektuelleilla on ehkä voimakkaampi taipumus utopian toteuttamisyritykseen, jota voi toisaalta nähdä Gyllingin hankkeissa Itä-Karjalassa.

Toisaalta se näyttäisi olevan eräänlaista realismia, tehdä mahdollisia.

Vanhan sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri Matti Turkia käytti esim. Työmiehessä 1910 ilmausta ”hienosti sivistyneet maisterit”, johon sisältyi annos hyväntahtoista leikinlaskua, mutta myös sen toistuessa eri ryhmien välistä jännitystä. 

Kaikissa tapauksissa yleisluonnehdintaan reformistista vallankumousmieheksi sisältyy suuri yksinkertaistus ja ehkä epätarkkuuskin.  Mutta kyllä se kertoo jotain, toteaa prof. Soikkanen ja jatkaa:

Kun lähdemme pohtimaan Gyllingin asemaa Suomen työväenliikkeessä ja sen edellytyksiä ja sen takana olevaa aatteellista valintaa, niin ensin ja ehkä jotain yleisemmin johtajuudesta työväenliikkeessä.  Sosialistinen liike, jos näin yleistä luonnehdintaa käyttää, on ollut ongelmallinen ja hämmästystä herättävä siksi, että sosialismi hylkäsi suurmiesteorian, mutta joko siitä huolimatta tai sen takia johti juuri (siihen että) varsinkin Neuvostoliitossa on ollut yksilönpalvontaa ja johtajuuden aseman korostamista, että se on ylittänyt historiassa sellaisetkin liikkeet, joissa on lähdetty johtajuuden periaatteesta.

Uudenlainen perinne ja kulttuuri tässä suhteessa oli nähtävissä Gyllingin asemassa Itä-Karjalassa.  Gyllingistä tuli erityisesti vasemmistolaisessa, mutta myös sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä sankari siksi, ettei hän paennut Viipurista 1918. 

Sosialidemokraattinen perinne on korostanut joukkoja ja joukkoliikettä.

Mutta Marjatta Rahikainen on kiinnostavassa väitöskirjassaan Nils Robert af Ursinista osoittanut, kuinka työväenliike tarvitsi myyttejä ja nimenomaan myyttiä oppineesta ja tiedemiehestä työväenliikkeessä.  Rahikaisen aika ankaran arvioinnin mukaan af Ursinissa keskinkertaisuus pääsi tämän myytin myötä historiaan.

Kuvassa Gyllingistä on samoja piirteitä.  Hänestä oleva tavallisin luonnehdinta: tiedemies ja sosialisti täyttivät hyvin tarpeen sikäli, että työväenliikkeessä korostettiin ja arvostettiin tiedettä ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa oppia.  Siinä oli jotain ylhäältä päin tulevaa.

Gyllingin kohdalla emme voi pahalla tahdollakaan sanoa, että keskinkertaisuus pääsi historiaan.

Näin siis professori Hannu Soikkanen, Gylling-seminaarissa Ikaalisissa 1991, kun tuli kuluneeksi 110 vuotta Gyllingin syntymästä.  Soikkanen on kirjoittanut laajan SDP:n puoluehistorian.

*

Gyllingin Venäjä-suhteista Soikkanen samassa luennossaan:

Vasta vuonna 1917 hänestä (Gylling) tuli selvemmin puolueen yleispolitiikkaan paneutuva (sitä ennen hän oli keskittynyt lähinnä maatalous- ja erityisesti torppariaiheeseen, vh).

Ensimmäisiä tehtäviä tällä linjalla oli sitten vuonna 1917 niin yleiseksi tulleiden suhteiden hoito venäläisiin päin.

Vuoden 1916 tai jo 1915 elokuussa puoluetoimikunta lähetti Gyllingin, Kuusisen ja Wiikin Pietarin neuvottelemaan mensevikkijohtajien kanssa.  Tässä tilanteessa duuman mensevikkijohtajat eivät tehneet suomalaisiin vakuuttavaa vaikutusta, vaikka he olivat esittäneet duumassa Suomelle suopeita ajatuksia.  Mensevikkien kanta olikin hyvin horjuva, osin he tukivat hallituksen sotaponnistuksia ja osin taas luottivat siihen, että sota pakottaisi tsaarinvallan myönnytyksiin.  Tässä tilaisuudessa kolmikko esitti suomalaisten mielipiteitä.  Heidän mukaansa Suomen kaikki yhteiskuntaryhmät olivat Suomen oikeuksien palauttamisen kannalla ja toivoivat irtipääsyä Venäjästä.

Mensevikkien vastaus oli ystävällinen, mutta pidättyvä.  Gylling ja Wiik auttoivat sitten Kuusista laatimaan lentokirjasen Suomen ja Venäjän suhteista.  Tämä merkitsi sitä, että hän oli jo etukäteen perehtynyt tulevaan Suomen valtiollista asemaa koskeviin kysymyksiin.  Kuusisen pohdintojen mukaan ratkaisu Suomen asiaan olisi laaja autonomia tai jopa itsenäisyys kansainvälisin takuin.

Puoluetta alkoi tässä vaiheessa yhä selvemmin johtaa pieni ryhmä, johon Gylling kuului ja tämän johtajuuden perusteet olivat kielitaidossa ja kansainvälisissä kokemuksissa.

*

Gyllingin Lenin-suhteesta Soikkanen toteaa vielä:

Kaikki lähteet korostavat yksimielisesti sitä, että Gylling piti vallankumoushanketta vääränä ja turmioon vievänä, vaikka kesän 1918 tilityksessään totesi, että olosuhteet ja myös senaatin politiikka oli siihen vienyt, mutta hän näki kuitenkin työväenliikkeen johdon ratkaisijana.

Kun hän meni mukaan ja sitten huolimatta tilityksestään (Turun Hovioikeudelle, vh) siirtyi Ruotsiin ja Neuvostoliittoon, niin itse olosuhteet vaikuttivat siihen.

Hän oli tavannut Leninin kaksikin kertaa vuoden 1917 lopulla itsenäisyyttä koskevissa tunnusteluissa ja sitten uudelleen punaisen Suomen edustajien ja Neuvosto-Venäjän edustajien välisestä valtiosopimuksesta neuvoteltaessa.

Hän oli ehkä saanut vaikutteita Leninin esiintymisestä ja ajatuksista.  Hänen vuoden 1917 läheiset yhteistyötoverit olivat perustamassa SKP:tä Moskovassa ja paluu Suomeen näytti ainakin lyhyellä tähtäimellä mahdottomalta.  Samaan aikaan entinen oppi-isä Kautsky ja Lenin tuomitsivat toisensa jyrkästi.  Oli valittava jompikumpi niin jyrkkä oli heidän tuomionsa toistensa menettelytavasta ja poliittisesta linjasta.

Ehkä Gyllingin valintaan vaikutti vain se, että siirtyminen Karjalaan ja Neuvostoliittoon tarjosi mahdollisuuden toimia.”

*

Gyllingin toiminta kapinan jälkeen ja Karjala-vaiheen alussa 1918-1920

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254634-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920

*

Fanny Gylling oli kapinaan erehtyneen miehensä eräänlainen Lady Macbeth, lähikuiskaaja ja fanaattinen valmentaja. Lähiomaisten todistusten mukaan Fanny oli isän tyttö, lujatahtoinen ja valmis pitämään päänsä. 

Ja vaikka tämä Gyllingin Karjalan tarina on tosi, löytyy siitä tietysti yhtymäkohtia Shakespearen näytelmään, ja tavallaan se on myös sovitus Nikolai Leskovin vuoden 1865 miniromaanista Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth.

Mukana on makaaberi elementti, joka saa parisuhteen tuntumaan ennemmin Brönten sisaruksilta kuin Shakespearelta, ja tuulinen ympäristö lisää jatkuvaa uhan tuntua. Tarina on todella synkkä, ja vaikka ei voi muuta kuin tuntea sympatiaa päähenkilöä kohtaan, se käy hetki hetkeltä yhä vaikeammaksi.

”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla”.

*

Miten Edvard suhtautui Punakaartin terroriin?  Gyllingin luo Helsingin punaisten pääpaikkaan tuli helmikuussa 1918 eräs hänen vanha ystävänsä, vetoamaan Gyllingin puuttumiseksi punaisten rivimiesten terroriin ja vapauttaakseen tämän ystävän.  Mies kertoi vierailustaan lehdessä tuoreeltaan: Gylling oli laimeasti myötätuntoinen mutta ei ryhtynyt mihinkään toimiin asian johdosta.

Lue lisää: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254635-tohtori-edvard-gylling-ja-hanen-toimintansa-kapinan-jalkeen-1918-1920

*

Neuvosto-Karjalan hallituksen pääministeri Edvard Gylling

Jo 1920 Tukholmassa hän (Gylling) kehitteli ja perusteli suunnitelman Karjalan kansallisen autonomisen alueen muodostamiseksi luoteis-Venäjälle.  Hän esitteli sen Venäjän kommunistisen puolueen keskuskomitean tarkasteltavaksi.  Neuvostohallitus otti huomioon tämän suunnitelman perusajatukset tehdessään keväällä 1920 päätöksen autonomian myöntämisestä Karjalalle.

Gylling sai kutsun Moskovaan.  8. kesäkuuta 1920 hyväksyttiin julistus Karjalan Työväen Kommuunin perustamisesta.  Samalla E. Gyllingin määrääminen tähän korkeaan virkaan tapahtui V.I. Leninin suosituksesta, mikä on osoitus siitä, miten korkealle Lenin arvosti häntä taloustieteilijänä, kokeneena poliitikkona ja vallankumousmiehenä, joka innokkaasti osallistui Karjalan Työväen kommuunin luomiseen.

Toimintansa ensimmäisten kuukausien aikana Karjalan Vallankumouskomitea valmisti autonomisen alueen sosiaalisen ja taloudellisen kehittämisen pitkän tähtäimen ohjelman.  Tämä ohjelman tarkastelu osoittaa sen rakentuneen E. Gyllingin itsensä kehittelemille taloustieteellisille perusnäkemyksille.  Niiden lähtökohtana oli ajatus Karjalan taloudellisen autonomian välttämättömyydestä.  Ohjelmassa edellytettiin, että alueen talouselämää johtavat sen paikalliset valtiovallan elimet, eikä Moskovan keskusjohto.  Karjalan tuli saada oma budjetti, oikeus harjoittaa kauppaa ja yhteistyötä Venäjän muiden alueiden ja ulkomaiden kanssa.

Samalla kuitenkin korostettiin, että Karjalan taloussuunnitelmat sovitetaan ja nivotaan yleisvenäläisiin talouden kehitysohjelmiin ja että alueen kehittämisen alkuvaiheessa saadaan taloudellista tukea keskusjohdolta.

Nämä E. Gyllingin näkemykset poikkesivat perusteellisesti silloin Venäjällä vallinneesta sotakommunismin järjestelmästä.  Sen perustanahan olivat talouden keskitetty johto, talonpojilta perittävä elintarvikevero, yleinen työvelvollisuus, täydellinen kieltäytyminen markkinatalous- ja rahajärjestelmästä.

Vuosien 1920-1921 vaihteessa E. Gyllingin taloustieteelliset näkemykset saivat V.I. Leninin tuen tämän kehittäessä valtakunnan uutta talouspolitiikkaa, joka tunnetaan nimellä NEP.

26. heinäkuuta 1921 Neuvostohallitus hyväksyi Karjalan talouden kehittämisohjelman.  Karjalan Työväen Kommuuni sai oman budjetin, oikeuden viedä ulkomarkkinoille osan sen alueella hakatusta puutavarasta.  Muutaman vuoden ajan Karjala sai verovapauden, sen taloudellisissa suhteissa Venäjän kanssa noudatettiin ekvivalenttilaskelmia.  Karjalan saamat taloudelliset vapaudet olivat poikkeuksellisia keskustan ja autonomioiden suhteiden järjestelyissä.  Tätä poikkeuksellisuutta E. Gylling selitti myöhemmin sillä, että Karjalan taloudellisen itsenäisyyden osoittautuessa menestykseksi Lenin aikoi hyödyntää sitä valtakunnan muissa autonomioissa.

Karjalan talouden kehitysohjelman luomiseen E. Gylling suhtautui täysin tieteellisesti.  Hänen mielestään talouden menestykselliseksi kehittämiseksi oli lähdettävä sellaisista taloustieteellisistä kategorioista kuten rahajärjestelmä, markkinat, työntekijäin aineellinen kiinnostus työnsä tuloksista, eikä abstraktisista Marxin sosialismin opin käsitteistä.

E. Gylling johti laatimansa talousohjelman toteuttamista.  Jo vuosina 1926-1927 Karjalan talouden kehitys oli huomattavaa.  Vähitellen päästiin irti taloudellisesta jälkeenjääneisyydestä.  Budjetti saatiin tasapainoon, sen tulos kasvoivat vuosina 1926-1927 kaksikymmenkertaisesti.

Teollisuuden kasvuvauhti oli nopea, sen bruttotuote kasvoi kymmenkertaisesti.

Maataloustuotannon nousu oli myös vakaata.  Vuosi vuodelta lisättiin kulttuuriin ja terveydenhuoltoon tarkoitettuja määrärahoja.

Tuntuvaa oli myös työväestön ja maanviljelijäin elintason nousu.  Karjalan talouden kehitystä kuvaavat tilastot olivat parhaita toisiin Venäjän autonomioihin ja alueisiin verrattuna.

Tämä menestys oli suuressa määrin Karjalan Kansankomissaarien neuvoston hallitustointen ansiota.  Tälle toiminnalle olivat ominaisia talouden tieteellinen analyysi, hyväksyttyjen päätösten avoimuus ja pätevyys.

E. Gyllingin mielestä tärkeintä oli Karjalan taloudellinen itsenäisyys.  1927 hän totesi, että saavutettu menestys oli vasta alkua ja että taloudellisen itsenäisyyden säilyessä Karjala pystyy laajentamaan tuotantoaan kolminkertaisesti seuraavien viiden vuoden aikana.

Mutta kohtalo ei suonut E. Gyllingin toiveiden toteutuvan.  1920-1930 –lukujen vaihteessa Stalin sai rajattoman vallan, maassa vakiintui komento- ja virkakoneistojärjestelmä. 

Karjalan taloudellisesta itsenäisyydestä tehtiin loppu.  Karjalan talous joutui keskustan ankaran valvonnan alaiseksi.  Tasavallasta tuli valtakunnan ”valuuttapaja”.

Tämä oli tietenkin erittäin kova isku E. Gyllingille, joka panosti kaikki voimansa, taitonsa ja kokemuksensa Karjalan talouden, kulttuurin ja kansallisen kehityksen kukoistukseen.

1935 E. Gylling kutsuttiin Moskovaan tutkimustyöhön.  1937 hänet vangittiin ja valheellisesti syytettiin vastavallankumouksellisesta toiminnasta.

14. kesäkuuta 1938 hänet teloitettiin. 

1955 E. Gylling rehabilitoitiin täydellisesti.

Lähde: Petroskoin yliopiston historiatieteen professori Aleksandra Afanasjeva, luento Gylling-seminaarissa 20..7.1991, Ikaalisissa.

*

EK:n Kuulustelupöytäkirja, R No 2729/31.12.1934, EK 136a;

Ruotsalainen insinööri Edv. Moberg:

Kertoo kuulustelussa;

Gylling, joka viime vuosina on käynyt yhä väsyneemmäksi ja hermostuneemmaksi.  Hänen työpäivänsä onkin mahdottoman pitkä eikä tuberkkeli, joka tammikuussa 1923 vei häneltä jalan, ole hänestä vieläkään kokonaan hävinnyt.  Usein nousee hänelle päähän ja niskaan tuberkeli kyhmyjä, eikä häntä yleensä pidetä pitkäikäisenä.

On sanottava, että Gylling on Karjalassa hyvin populääri siitäkin huolimatta, että hän usein ankaralla kädellä käy kiinni piireissä havaittaviin väärinkäytöksiin ja epäkohtiin.

Elämässään hän on hyvin vaatimaton.  Aina vuoteen 1931 hän asusti Karzikin (Karjalan toimeenpanevan komitean) talossa N:o 1 ent. kuvernöörin palatsissa, jossa oli tilaa riittämiin, mutta oli ottanut omaan käyttöönsä vain kolme huonetta, keittiön ja palvelijan huoneen käsittävänä huoneiston.

Mainittuna vuonna rakennettiin ent. kuvernöörin puistoon hänelle y.m. hallitusherroille asumus Karzikin corpus N:o 1, mikä oli Petroskoin ainoa keskuslämmöllä varustettu talo, mutta sielläkään hänen huoneistonsa ei ole edelläkuvattua suurempi.  Sitäpaitsi asuu hänen luonaan vielä hänen vanhemman tyttärensä Maijan perhe, s.o. mies, vaimo, poika ja anoppi, joten pääministerin hallussa oleva asuma-ala jotenkin vastaa yleistä Neuvosto-Venäjällä vallassa olevaa minimaalista normia.

Rouva Fanny Gylling ei pitkään aikaan liittynyt puolueeseen, mutta ryhdyttyään vuonna 1926 siihen jäseneksi on sittemmin vuosi vuodelta yhä enemmän innostunut puoluetyöhön eikä nykyisin enää paljon muusta puhukaan, kuin iskujoukoistaan ja työprikaadeistaan.

Osoituksesi siitä, miten tämänkin sivistyneen henkilön ajatuksenjuoksu on voinut Neuvosto-Karjalan oloissa tyrehtyä, mainittakoon, että kun minä kävin Gyllingin luona jäähyväiskäynnillä, voivotteli rouva Gylling kyyneleet silmissä sitä kurjuutta, mihin lapseni Suomessa ja Ruotsissa joutuvat, koska ainakin Suomessa parhaillaan vallitsee suuri työttömyys ja nälänhätä ja minut arvattavasti pitää tulevaisuudessa laskea työttömien joukkoon, sillä epäilemättä täällä joutuisin boikottauksen alaiseksi.  …

Syksyllä 1932 tapahtui Petroskoilla ja koko Karjalan alueella joukko pidätyksiä, jotka yritettiin pitää suurelta yleisöltä salassa.

Aluksi pidätettiin nimittäin Karjalan punaisen jääkäripataljoonan entinen esikuntapäällikkö, punaupseeri Pavloff (viipurilaisen poliisikomisarion poika): Myöhemmin (pidätettiin) noin 500 henkilöä Karjalan alueelta, joukossa huomattavia paikallisia piirivirkailijoita, GPU:n miehiä ja tavallisia talonpoikia.

Kävi nimittäin ilmi, että kyseessä ei ollut ei enempää eikä vähempää kuin täydellinen salaliitto, jonka tarkoituksena oli nostattaa Karjala kapinaan, toisten tietojen mukaan vain venäläisen vaikutuksen vähentämiseksi, toisten taas maan liittämiseksi Suomeen tai jotain siihen malliin.

Tutkimuksen jälkeen … suoritettiin ankara ”puoluepuhdistus”, jonka johdosta epälukuisa määrä entisiä silmäntekeviä toimitsijoita ja virkailijoita joko kokonaan erotettiin, siirrettiin tai lähetettiin Siperiaan. …

Kapinayrityksen yhteydessä oli Edvard Gylling viime vuoden (1933) neljä alkukuukautta kutsuttuna Moskovaan, mutta ei Karjalassa tiedetä tarkemmin, mitä Moskovassa lienee tapahtunut.  Kerrottiin vain, että hänet oli tahdottu saada tieltä pois, jottei ”hyväsydämisyyttään” puuttuisi tutkimusten kulkuun ja tuomioihin.

*

Gylling ja SKP:n Moskovan byroon toiminta vv. 1935-1937

Tri Jouko Jokisalo, esitelmä Gylling-seminaarissa, Ikaalinen 21.7.1991:

Puheenvuoroni perustuu pitkälti SKP:n arkistomateriaaliin vuosilta 1935-1937.  Niiden pohjalta voin esittää lähinnä fragmentaarisen kuvan Edvard Gyllingin ja SKP:n Moskovan byroon eli SKP:n KK:n Ulkomaan byroon toiminnasta ko. vuosilta.  …

SKP:n 6. edustajakokous syyskuussa 1935 ja Gylling

Kokouksen 11.9.1935 avasi Otto Wille Kuusinen.  Kokous suuntautui Kominterin 7. kongressin määrittelemän linjan mukaisesti yhteisrintamataktiikkaan ja irtisanoutui sosiaalifasismi –teesistä.  Toinen keskeinen teema edustajakokouksessa oli kysymys tulevan sodan vaarasta.  SKP painotti Hitlerin Kolamnen valtakunnan pyrkivän Suur-Saksan luomiseen sodan avulla.  SKP:n mukaan Suomi oli liukumassa Saksan vanaveteen ja siten vaarantaisi puolueettomuutensa ja viime kädessä  itsenäisyytensä.  ”Ei mikään niin vaaranna Suomen itsenäisyyttä kuin lähteminen imperialistisen Saksan kelkkaan”, todettiin edustajakokouksen asiakirjoissa.

Edvard Gylling puuttui omassa puheessaan edustajakokouksessa Suomen ulkopoliittiseen asemaan ja pyrkimyksiin.  Ensinnäkin hän korosti Suomen taloudellisen tilanteen kohentuneen olennaisesti sanoessaan: ”Finanssiasema on muuttunut Suomen kapitalisteille eduksi.  Eivät he turhaan kehu, että Suomi on ainoa maa, joka maksaa velkansa.”

Ja hän jatkoi: ”Suomen taloudellinen asema on hyvä… mutta epävarma.”  Gylling totesi Suomen viennistä 60 %:a suuntautuvan Englantiin ja sen siirtomaihin.  Sillä oli hänen mielestään ”suuri poliittinen merkitys”, koska ”se sitoo Suomen talouden ja politiikan kiinteästi Englannin talouden ja politiikan kanssa”.

Gylling yhtyi arvioissaan SKP:n näkemykseen Suomen Saksa-suuntauksen mahdollisuudesta.  ”Mutta ei Suomi politiikassaan suuntaudu yksin Englantiin”, sanoi Gylling ja jatkoi: ”Suomen kapitalistien … sydän vie paljon enemmän Saksan päin.  Huolimatta siitä, että Englannin kauppa on paljon suurempi kuin Saksan…”  Tämän Saksa –suuntauksen syynä oli se, että ”Suomen poliittinen suuntautuminen on myöskin neuvostovastaista”.  Siksi hänen mukaansa Suomen porvaristo ”hakee … kiihkeästi siteitä Saksaan”.

*

Tri Jouko Jokisalo jatkaa:

Gylling ja SKP:n Moskovan byroo 1935-1937:

Kaksi kuukautta SKP:n 6. edustajakokouksen jälkeen Gylling erotettiin Neuvosto-Karjalan johtotehtävistä syytettynä virheellisestä kansallisuuspolitiikasta.

Hän siirtyi Moskovaan, jossa hän toimi Maailmantalouden ja –politiikan instituutissa tutkijana.  Vuosien 1936/1937 aikana Gylling julkaisi kuusi artikkelia, joista kaksi käsitteli Suomea (1936 artikkelin Nykysuomen poliittisesta järjestelmästä ja 1937 Suomen presidentinvaaleista).

Gyllingin siirtyminen Moskovaan tapahtui ajankohtana, jolloin Kirovin murhan varjossa oli Neuvostoliitossa käynnistymässä toinen laaja terroriaalto.  Vuosina 1929-1933 oli riehunut ensimmäinen laajempi, joka suuntautui ennenkaikkea ns. kulakkeja vastaan.

Ensimmäisen jälkimainingeissa ja toista käynnistettäessä terrori saavutti ensimmäiseksi SKP:n jäsenet 1934/1935 Neuvosto-Karjalassa.

SKP:n Moskovan byroo oli pakoitettu 15.10.1035 kokouksessaan päättämään, että ”puolueen itsenäinen toimisto Petroskoissa likvideerataan ja henkilökunta irtisanotaan”.  Hieman myöhemmin rautainen käsi alkoi lujittaa otettaan SKP:n Leningradin jäsenistön suhteen, se joutui kasvavissa määrin terrorin kohteeksi.

SKP:n Moskovan byroo joutui esim. 12.12.1935 esittämään lausuntonsa Tyyne Tokoista ja Mikko Kokosta, joiden yllä NKVD:n varjouhkaavasti lepäsi.  SKP:n Moskovan byroon lausunnossa Tyyne Tokoista, joka silloin toimi SKP:n KK:n UB:n valtuutettuna Leningradissa, todettiin mm.:

”Tätä erittäin vastuullista tehtävää on hän tunnollisesti hoitanut, eikä hänen toiminnassaan ole koskaan ilmennyt mitään sellaista, joka SKP:n johdolla olisi antanut aiheen epäillä hänen poliittista luotettavuuttaan.”

Kuitenkaan ko. lausunto ei estänyt Tyyne Tokoita joutumasta muiden Leningradissa asuvine SKP:n jäsenten tavoin terrorin uhriksi.

Samalla SKP:n jäsenten vangitsemiset merkitsivät silmukan kiristymistä Gyllingin ympärille.

*

Tri Jouko Jokisalon luento, Gylling-seminaari, Ikaalinen 21.7.1991, jatkoa;

SKP:n toiminta Neuvostoliitossa riutuu…

Kasvavat syytökset Gyllingiä kohtaan eivät kuitenkaan johtaneet hänen erottamiseensa SKP:n johtoryhmästä.  SKP:n Moskovan byroon pöytäkirjojen mukaan Gylling osallistui Moskovaan siirtymisensä (siirtämisensä, vh) jälkeen ensimmäisen kerran ko. elimen kokoukseen 15.12.1935.  Asialistalla olikin SKP:lle ja Gyllingille kipeä Neuvosto-Karjalan kysymys.

Sen johdosta kokouksessa päätettiin laatia ”UB:n Karjalan kysymyksestä vahvistama virallinen päätöslauselma, joka lähetetään NKP(b):n Keskuskomitealle”.  Sen tekijöiksi nimettiin Arvo Poika Tuomine, Matti (Hannes Mäkinen) ja Edvard Gylling (sic!, vh).  Saman päätöksen mukaan lausunnon lopullisen muodon tarkistaisi OWK.

Gylling osallistui myös SKP:n Moskovan byroon kokoukseen 15.1.1936, jossa hän ja Matti (Hannes Mäkinen) saivat tehtäväkseen laatia julistuksen ”Neuvosto-Karjalan parjaajia vastaan”.

Gylling osallistui maalis-toukokuussa 1936 byroon kokouksiin.

Sen jälkeen tuli hänen kohdallaan pitempi katkos.

Pöytäkirjojen mukaan Gylling oli läsnä 11.11.1936 pidetyssä byroon kokouksessa.  Hän osallistui byroon toimintaan myös 1937 aikana.

Ennen pidätystään Gylling osallistui myös 7.2.1937 pidettyyn Yrjö Sirolan muistoalbumia valmistelevan komitean kokoukseen.

Viimeisin nähty asiakirja on 22.9.1937 pidetyn kokouksen pöytäkirja.

Siitä eteenpäin SKP:n toiminta Neuvostoliitossa näyttää ainakin arkistomateriaalin perusteella lähes täysin tyrehtyneen.

Lähes kaikki SKP:n johtohenkilöt Neuvostoliitossa, mm. Eero Haapalainen, J.H. Lumivuokko, Hannes Mäkinen, Jukka Lehtosaari…, ja monet jäsenistä joutuivat toisen terroriaallon huippuaikana 1937/1938 sen uhreiksi.

*

Tri Jokisalo jatkaa (fragmentteja):

Gyllingin pidätys ja erottaminen SKP:stä

Heinäkuun 25. päivänä 1937 pidätettiin Edvard Gylling.

Asiaa käsiteltiin SKP:n Moskovan byroon kokouksessa 22.9.1937, eli lähes kaksi kuukautta pidätyksen jälkeen.

Kokouksen työjärjestyksen asialistan kolmas kohta oli ”Kansanvihollisen E. Gyllingin erottaminen SKP:n keskuskomiteasta ja SKP:stä”.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Jukka Lehtosaari.  Muut paikalla olleet byroon jäsenet olivat O.W. Kuusinen, Linko, Helga Ström, V. Ojanen, M. Nilson, L. Hager (Lauri Gustafson), V. Bergman; E. Nissinen.  …

Mitä tapahtui SKP:n Moskovan byroon kokouksessa 22.9.1937?

Aluksi puheenjohtaja Lehtosaari, joka itse joutui vuonna 1938 stalinistisen terrorin uhriksi, esitti hyväksyttäväksi päätöslauselman, ”jossa esitetään lyhyesti puolueen kritiikki Karjalan kysymyksessä ja erotetaan E. Gylling SKP:n KK:n jäsenyydestä ja SKP:stä”.  Samalla hän esitti kokoukselle päätöslauselmaluonnoksen lopullisen sanamuodon muokkaisivat Kuusinen ja hän.

Puheenvuoronsa jälkeen Lehtovaara esitti päätöslauselman.  Siinä todettiin, että Gyllingin ja Rovion pidätykset ovat ”SKP:lle uusi vakava huomautus poliittisen valppauden riittämättömyydestä”.

SKP:n johto ei ollut kyennyt edes ”osoittamaan sen verran valppautta, että hänet (Gylling) olisi jo aikoja sitten työnnetty sivuun SKP:n keskuskomiteasta”. 

Alustuksessaan hän tähdensi: ”Suurin virhe oli se, että G. vuonna 1935 valittiin KK:n jäseneksi uudelleen, vaikka Karjalan kysymys jo oli päiväjärjestyksessä.  Suhdettamme kansallisuuskysymykseen Karjalassa ei ole perusteellisesti selvitetty.  Vaikka Neuvosto-Karjalan kansallisuuskysymyksen selvittäminen ei SKP:lle kuulukkaan, niin olisi kuitenkin pitänyt leniniläisesti selvittää, mitä Neuvosto-karjala on Suomen vallankumouksen kannalta katsottuna”.

Asia oli monella tapaa SKP:n johdolle ongelmallinen.

Gyllingin Moskovan byroon jäsenyys saattoi nopeasti vetää muutkin mukaan Stalinin terrorin uhriksi. Kuten päätöslauselmassa viitattiin, oli SKP:n johto tuominnut ”useassa yhteydessä Neuvosto-Karjalassa harjoitetun politiikan”.  …

SKP:n Moskovan byron suorittama ”itsekritiikki” tuomitsi jo ennakolta Gyllingin ja Rovion. 

Lausunnossa todetaankin:

Mutta SKP:n johto osoitti suurta poliittista sokeutta siinä suhteessa, että se rajoittui luonnehtimaan G:n ja Rovion toiminnan poliittiseksi virheeksi, kykenemättä… näkemään heissä porvarillisia natsionalisteja, joiden toiminta oli syvästi neuvostovallan vastaisia.

UB katsoi itsensä sokeaksi… sosialismin rakennustyön saavutuksiin Karjalassa, näkemättä sitä, että G:n pitkän aikaa harjoittama porvarillisnatsionalistinen politiikka täytyi ehdottomasti johtaa läheiseen yhteistyöhön Suomen porvariston välittämien agenttien ja vakoilijoiden kanssa ja että tämä politiikka sopi täysin yhteen oikeistolais-buharinilaisten ja trotskilaisten bandiittien pyrkimysten kanssa kapitalismin palauttamiseksi SSR:ään.”

Lehtovaaran puheenvuoron ja päätöslauselman alustavan esittelyn jälkeen käytiin byroon jäsenten kesken keskustelua. 

Ensimmäisen puheenvuoron pöytäkirjan mukaan käytti O.W. Kuusinen.

Arvo Poika Tuomisen mukaan käytiin hänen ja Kuusisen välillä seuraava dialogi Gyllingin pidättämisen jälkeen:

”Oletko sinä sitä mieltä, Tuominen kysyi, että Gylling on spioni tai vastavallankumouksellinen?

En, olen ihan varma, että tässä on sattunut jokin erehdys, vastasi Kuusinen, ja jatko:

Turha nyt mennä (Stalinin luokse – J.J.), sillä kun Gyllingin asia on tutkittu, hän kyllä pääsee vapaaksi”.

Dialogin todenperäisyyttä ei ole saatavissa vahvistusta.  Mutta Kuusisen puheenvuorosta kuultaa osittain kyseisen dialogin henki.  Kuusinen toteaa puheenvuoronsa alussa, että ”vielä emme tunne kaikkia tosiseikkoja.  Gylling on voinut sotkeutua tahallisesti tai tietämättään asioihin.  Kun tulee täysi selvyys, on asiaan palattava uudelleen”.

*

Gylling huolehti kirjeitse matkalla Tukholmaan muistuttaen vaimoaan Fannya hoitamaan Edvardin henkivakuutuksen maksut kuntoon.  Isä-Gylling oli kuohuvan ajan vaahtolaineillakin rakastava puoliso ja hellä isä, joka ajatteli perheensä turvaa ja tulevaisuutta, jos kohta hänelle itselleen kävisi kepulisti – ajatus, johon hän oli saanut kapinakevään ja kesän 1918 aikana Viipurin viemärilaitoksen uumenissa kyykkiessään yms. paikoissa maanalaisena lakipattona piileksiessään totisesti tottua.

*

Gyllingin – Rovion oikeusjuttu 1938

Dosentti Irina Takalan esitelmä, Gylling-seminaari, Ikaalinen 21.7.1991:

Stalinilaisen terrorin elimellisenä osana oli taistelu ”porvarillista nationalismia” vastaan. Vaikka sitä ohjattiinkin Moskovasti keskitetysti, eri kansallisissa tasavalloissa sillä oli omat piirteensä.  Karjalassa taistelun uhreiksi joutuivat suomalaiset.

Karjalan tasavallassa 1930-lvulla toteutettujen joukkovainojen ytimenä oli ns. ”Gyllingin-Rovion asia” eli ”Gyllingin ja Rovion johtaman suomalaisten porvarillisten nationalistien vastavallankumouksellisen järjestön oikeusjuttu”.

Erittäin hankalaa on rajata ”järjestön” jäsenten piirin laajuutta.  Heti ensimmäisten pidätysten jälkeen sen jäsenmäärä alkoi vakituisesti laajeta.  Tutkimus oli julma ja tarkoitusperäinen.  Melkein jokainen pidätetty kidutusten murtamana luetteli jäsenten uusia nimiä ja luettelo kasvoi geometrista sarjaa.  Mutta samalla usean, tämän luettelon perusteella vangitun syytekirjelmästä puuttuu VSFNT:n rikoslain 58. pykälän 2. momentti – osallistuminen vastavallankumoukselliseen järjestöön.

Heidät teloitettiin syytettyinä vakoilusta, tuholaistoiminnasta, vastavallankumouksellisesta propagandasta.  Tuloksena oli, että ”suomalaista porvarillista nationalismia” vastaan järjestetyn taistelun varjolla tuhottiin tuhansia eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä.

Välittömästi ”Gyllingin-Rovion juttuun” liitettiin vain tasavallan huomatuimpia puolue-, neuvosto- ja taloustyöntekijöitä, jotka olivat kansallisuudeltaan suomalaisia tai karjalasia.  Heidän joukossaan olivat Karjalan ensimmäisen hallituksen jäsenet, Karjalan Toimeenpanevan keskuskomitean jäsenet sekä sihteeri, kommunistisen nuorisoliiton Karjalan aluekomitean sihteeri, kansankomissaari eli ministerit, suurten teollisuusyritysten ja talousjärjestöjen johtajat jne.

*

Gyllingin kidutus

Dos. Irina Takalan luento jatkuu:

Heinäkuussa 1937 pidätettiin Moskovassa Edvard Gylling.

Kuukauden kuluttua 26 elokuuta hänet erotettiin puolueesta.  Tutkimukset hänen osaltaan kestivät melkein vuoden.

Ei liene tarvetta puhua syytettyjen kuulustelujen käynnistä.  Rehabilitointiperusteluissa vakituisena toistona ovat sanat ”tutkimus oli suoritettu laillisuuden törkein loukkauksin ja syyte oli vääristelty2.  Monet pidätetyistä murtuivat ei minkään fyysisen kidutuksen vuoksi vaan tovereidensa kavaltamina.  Tämä tosiseikka otettiin huomioon kuulusteluja pidettäessä. 

Muutamien syytettyjen asiakirjoihin on liitetty otteita Gyllingin näytöistä, lokakuun 26. päivältä 1937.  Niissä hän luetteli ”järjestön jäsenten” nimiä. 

Mutta rehabilitointilautakuntien toteamusten mukaan itse Gyllingin asiapapereista nämä näytöt puuttuvat.  Lokakuisia ”näyttöjä” tutkimus nähtävästi tarvitsi lähettääkseen ammuttavaksi useita järjestön jäseniä ennen heidän johtajiaan.

Kaikesta päätellen 56-vuotias Gylling oli murtunut ja antoi todisteita.

14. kesäkuuta 1938 Neuvostoliiton Korkeimman oikeuden sotakollegio tuomitsi hänet Venäjän SFNT:n rikoslain 58. pykälän 1-a, 2, 7, 8 ja 11 momentin nojalla teloitettavaksi.

Eräissä kirjallisissa lähteissä Gyllingin väitetään kuolleen 1944.  On olemassa jopa häntä vankileirillä tavanneiden ihmisten muistelmia.  Tämänlaatuisia taruja on ollut liikkeellä monesta vinojen uhrista.  On todennäköistä, että ne ovat itsensä NKVD:n keksimiä, jotta olisi voitu salata rikosten todellinen laajuus.

On myös muistettava, että Gylling oli SKP:n keskuskomitean jäsen ja hänen kuolemansa todellista päivämäärää peiteltiin poliittisten näkökohtien vuoksi.  Mutta pää tulee vetävän käteen.

Edvard Gylling teloitettiin Moskovassa 14. kesäkuuta 1938, saman päivänä, jolloin hänelle langetettiin kuolemantuomio.

Gyllingin ja Rovion lisäksi järjestön n.s. ”suomalaisen nationalistisen kumouskeskuksen” johtokuntaan laskettiin kuuluvan Jaakko Mäen, Otto Vilmin, Olavi Matsonin, Verner Forstenin, Toivo Alavirran, Jukka Petrovin, Vasili Peipon ja vielä mutumaan henkilön.

”Gyllingin-Rovion oikeusjuttuun” liittyviä pidätyksiä jatkettiin aina vuoden 1938 toukokuuhun.  Epäiltyjä haravoitiin ei ainoastaan Karjalan syrjäisimmiltä paikkakunnilta vaan myös sen ulkopuolellakin.  Rinnan pidätysten toteutettiin teloituksia.  Tuomioiden valtaosan julistivat tuomiovaltuuksia vailla olevat elimet: kolmen (troikka), kahden (dvoikka) hengen lautakunnat (tutkimusasiakirjoissa niistä käytettiin virallista nimeä ”Neuvostoliiton NKVD:n ja yleisen syyttäjän lautakunta”), NKVD:n erikoistroikat ja erikoisneuvottelukunnat.

Syytettyjen valtaosalle langetettiin korkein rangaistus – kuolemantuomio.

Muutamat joutuivat moniksi vuosiksi kärsimään rangaistusta vankileireillä.  Virallisen tunnustuksen syyttömyydestään – rehabilitoinnin – saivat kuulla vain harvat yksilöt.

*

Suomalaiset Tshekalaiset Itä-Karjalassa

Teoksesta Georg Popoff: Tsheka – valtio valtiossa.

Kokemuksia Venäjän ylimääräisestä komissionista (Tsheka; NKVD:n ja KGB:n edeltäjäjärjestö). Otava, 1925.

Kun Tarton rauhansopimuksen (1920) jälkeen perustettiin Karjalan Kommuuni – ”Gyllingin valtakunta”, alkoi sinne virrata suomalaisia punapakolaisia Venäjän maan kaikilta ääriltä.

Huolimatta aikaisemmasta veljeilystä venäläisten kanssa ei entinen punakaartilainen sitenkään oikein tahtonut sopeutua venäläiseen ympäristöön.  Karjalan Kommuuni oli jo olevinaan puolittain omaa, puolittain suomalaista, vaikka sen ”itsenäisyys” suurimmalta osalta supistuikin nimeen.

Semminkin Itä-Karjalan viimeisen kansannousun jälkeen tarjoutui sinne asettuneille suomalaisille nuorille miehille laaja ja kiitollinen työala paikallisessa tshekassa, joka sekä henkilölukunsa että työnsä laajuuden puolesta suunnattomasti paisui.

Petroskoin tsheka on vuodesta 1922 lähtien keskittänyt itseensä huomattavan osan Suomessa harjoitetusta kiihoitus- ja vakoilutoiminnasta, samalla kuin se yleisten tsheka-metodien mukaan harrastaan paikallisen karjalaisen kansan kasvattamista kuuliaisuuteen työläis- ja talonpoikaishallitusta kohtaan.

Seuraavasta luettelosta saa suomalainen lukija vähäisen aavistuksen Petroskoin tshekan työalojen suunnattomasta laajuudesta ja sen sisäisestä järjestelystä.  Jättäen vähäpätöiset mainitsematta luettelemme tässä seuraavat alaosastot:

YLEINEN OSASTO, jonka kautta kulkevat kaikki asiapaperit; posti, käännöstyöt, päiväkäskyt, määräykset, selostukset, tutkintopöytäkirjat y.m.

KOMENDANTUURI, joka toimittaa vangitsemiset, hoitaa pidätettyjen passitukset ja pitää huolta vahtipalveluksesta.

TUTKINTO-OSASTO, joka toimittaa pidätettyjen alustavan kuulustelun.

INFORMATIO-OSASTO, joka hankkii tiedot kaikista virastoissa, työlaitoksissa, ym. palvelevista henkilöistä, heidän toiminnastaan, luotettavuudestaan, poliittisista suhteistaan j.n.e.  Tältä osastolta saa tehtävänsä yleisen osaston välityksellä.

AGENTUURIOSASTO, jonka toimena on määrättyjen henkilöiden valvonta, uusien salaisten tiedottajien värvääminen  j.n.e.

SENSUURIOSASTOn tehtävät ovat itsestään selvät, valtuudet postisensuurin y.m. suhteen rajattomat.

ERIKOISOSASTO (Osobyj otdiel) taistelee sotilasrikoksia vastaan käyttäen samoja urkkijametodeja, joita agentuuriosasto käyttää siviiliväestön keskuudessa.

TALOUDELLISEN OSASTOn tehtävänä on taistella yksinomaan taloudellisella alalla tapahtuvia ”rikoksia” vastaan.  Osastolla on salaiset agenttinsa jokaisen suuremman, ja pienemmänkin, liikeyrityksen henkilökunnassa.

I:nen SPESIAALIOSASTO pitää huolen tshekan sisäisestä elämästä, suorittaa tutkimuksia omien toimitsijain puolelta tapahtuneissa rikkomuksissa, jota varten urkkijat värvätään oman henkilökunnan keskuudesta y.m. (”Tshekan tsheka”9.

2:nen SPESIAALIOSASTO on puhtaasti uskonnollisia virtauksia vastaan taisteleva elin.

3:s SPESIAALIOSASTO kontrolloi puoluetoimitsijain työtä, josta se aina määräaikojen kuluttua laatii raportit.

SISSILIIKKEITÄ (banditismia) VASTAAN TAISTELEVA ERIKOISOSASASTO tutkii Suomesta palannet karjalaiset pakolaiset, urkkii näiltä tietoa Suomen oloista, tänne vielä jääneistä pakolaisista j.n.e.  Epäjärjestyksen sattuessa on osastolla mitä laajimmat valtuudet ryhtyä niitä tukahduttamaan, sen käytettävänä on sotilasosastoja G.P.U:n joukoista ja on sillä oikeus langettaa kenttätuomioita.

VASTAVAKOILUOSASTO on tshekan salaisimpia ja sijaitsee se erillään tshekan muista osastoista jossain n.k. konspiratiivisessa huoneustossa, sekä lopuksi

ULKOMAAN OSASTO, joka Petroskoin tshekassa merkitse jokseenkin samaa kuin Suomen osasto, vaikka sen tehtävänä onkin hoitaa vakoiluyhteyksiä myöskin Ruotsiin ja Norjaan.

Molemmat viimemainitut osasto – sekä Vastavakoiluosasto (Kontr-rasvjedovateljnoje otdielenie eli ”KRO” että Ulkomaan osasto (Inostrannoje otdielenie eli ”INO” ovat meidän kannaltamme tshekan tärkeimmät.  Niiden palveluksessa on suunnaton määrä henkilökuntaa, agentteja ja tiedoittajia Venäjällä, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

(Lainauksen ulkopuolelta todetaan, että Karjalan vallankumousneuvoston johtoon kuuluvana Gylling oli tietoinen, ja asemansa puolesta sisäpiiriläinen Petroskoin Tshekan rakenteessa. vh

Tietyllä tavalla voi sanoa, omat koirat purivat)

*

Karjalan Gyllingien tarina – matka kohti parempaa maailmaa – lyö ällikällä.

Kathartisen tragedian tavoin, sekä päällikkö, kansanjohtaja Gylling ja hänen vaimonsa saavat lopulta, murhenäytelmän kliimaksissa, surmansa – aivan kuten suurin osa heidän uskollisista aate- ja työtovereistaan.  Minkä näytelmän Shakespaere tästä olisikaan luonut?

 

Nyt Ossi Kamppinen kertoo koko tarinan

Nimenomaan bolshevistisen Karjalan työkansan, keulaltaan suomalaisten ja amerikansuomalaisten, uurastajien tarinan.

Rivimiesten ja –naisten taistelut ja kohtalot ideologioiden sodassa.

Kuvin ja sanoin. 

Lue siis arvoisa lukija!

* *

]]>
7 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271449-elamaa-utopian-valtakunnassa-eli-gyllingin-karjalan-nousu-ja-tuho#comments Gyllingin Karjala Kommunismi Ossi Kamppinen Stalinin terrori Wed, 13 Mar 2019 04:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271449-elamaa-utopian-valtakunnassa-eli-gyllingin-karjalan-nousu-ja-tuho
Toisinajattelija, joka ei siedä toisinajattelua http://rikukivela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266926-toisinajattelija-joka-ei-sieda-toisinajattelua <p>Sain kirjoituskiellon Kejon kirjoituksiin, koska toin esille, miten sosialistisissa/kommunistisissa maissa tuotannon kasvattaminen eli talouskasvu on mennyt ympäristöasioiden edelle. Sosialistisissa/kommunistisissa maissa luonnonvaroja on käytetty tuhlaillen, haaskaten, huonolla hyötysuhteella. Ja suuremmilla määrillä luonnonvaroja on saatu vähemmän hyvinvointia aikaan. Missään sosialistisessa/kommunistisessa maassa ei olla tultu siihen pisteeseen, että johto toteaa, että nyt aletaan rajoittaa talouden tuotantoa, koska ympäristörasitus. Aivan PÄINVASTOIN, kaikissa voivotellaan sen kanssa, kun tuotantoa ei ole tarpeeksi, ja sen lisäämiseksi tehdään kaikki, ympäristöstä välittämättä. Kun taas &quot;läntisissä markkinatalousmaissa&quot; ympäristösyistä jätetään toteuttamatta taloudellisesti kannattavia ja järkeviä hankkeita, huonontaen näin elintasoa tietoisella poliittisella päätöksellä. Esim. kivihiilestä luopuminen, päästökauppa, monien taloudellisesti kannattavien ja järkevien hankkeiden estäminen epäämällä lupa ympäristösyistä... Lainsäädäntöön laitetaan rajoituksia, ja riippumaton oikeuslaitos estää mm. putkien rakentamisen poliittisesta tuesta huolimatta (esim. Kanada). Olisiko oikeusistuin laittanut kommunistidiktaattorin/puoluejohdon luopumaan taloudellisesti kannattavasta hankkeesta, joka parantaisi kansan elintasoa? Sellaista ei tapahdu näissä maissa. Missään marksilaisessa/sosialistisessa/kommunistisessa maassa ei ole ollut EU:n päästökaupan tapaista ohjelmaa, jonka ainoa tarkoitus on asettaa tuotannolle sallittu enimmäismäärä, vähentää elintasoa, vähentää tuotantoa. Janne Kejon vastustama järjestelmä on osoittautunut aivan kiistattomasti tehokkaammaksi luonnonvarojen hyödyntäjäksi, jolla on myös varaa jättää mahdollisuuksia ympäristösyistä käyttämättä.</p><p>Kejo kritisoi talouskasvua voimakkaasti (<strong>&quot;</strong>Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue&quot; pitää valtaa yhdeksällä eri piilonimellä). Silti hänen sivuillaan lukee: <em>Ketkä sitten ovat köyhiä? Jos pääomatulosi ovat pienemmät kuin muut tulosi yhteenlaskettuna, olet köyhä. Toimeentulosi on riippuvainen joko siitä, että myyt työvoimasi tai että saat sosiaalitukia. </em>Sivuilla vaaditaan mm. tämän enemmistön &quot;ostovoiman korottamista&quot;. Jos suuren enemmistön (ilmeisesti Kejon mukaan 99 %:a suomalaisista) ostovoimaa pitää parantaa (ja Kejo on myös vaatinut täydellistä köyhyyden lopettamista Suomessa), se ei tietenkään ole mahdollista kasvattamatta erittäin paljon tuotantoa eli taloutta.</p><p>Kejo ei myöskään varmasti tykännyt, kun kerroin Pohjois-Korean kasvihuonekaasupäästöjen (sen itse suunnitteleman ja määrittelemän) perusuran olevan sellainen, että Pohjois-Korean kasvihuonekaasupäästöt noin kolminkertaistuvat kolmessakymmenessä vuodessa. Siis kasvihuonekaasupäästöt halutaan/aiotaan 3-kertaistaa 30 vuodessa. Tuosta perusurasta sitten Pohjois-Korea on anteliaasti luvannut vähentää kahdeksan prosenttia (päästöt 2030 kahdeksan prosenttia alhaisemmat kuin perusuran mukaiset). Todellisuudessa paljon suurempi &quot;vähennys&quot; toteutuu, vaikka Pohjois-Korea tekee kaikkensa kasvihuonekaasupäästöjensä lisäämiseksi. Noin paljon se tuskin onnistuu kasvihuonekaasupäästöjään kasvattamaan noin lyhyessä ajassa, vaikka se varmasti kaiken yrittääkin. Yllyttäähän Kim Jong-un puheissaan ja vaatimuksissaan kasvattamaan kivihiilen tuotantoa ja polttamista niin paljon kuin mahdollista.</p><p>Hänen kirjoitukseensa 3.1.2019 kello 18.03 voisi kommentoida, että talouskasvun ja ihmisten aiheuttaman ympäristörasituksen perussyy on väestönkasvu. Talouskasvu = tehdyn työn + tuottavuuden kasvu. Työtunnit työllistä kohti ovat pitkällä laskutrendillä. Työn tuottavuuden kasvu hidastuu trendinomaisesti kaikkialla, kun keksinnöt alkavat olla keksitty ja on siirrytty nykyaikaiseen elämään. Suomessa tuottavuus ei ole kasvanut finanssikriisin jälkeen: <em>vuosina 2008 - 2017 kokonaistuottavuuden vuosimuutos on ollut keskimäärin -0,6 prosenttia. </em>(Tilastokeskus). Samalla ajanjaksolla tehtyjen työtuntien keskimääräinen vuosimuutos oli -0,2 %:a. Viime vuonna työllisyys kasvoi vahvasti, mutta talouskasvu oli silti hämmästyttävän matalaa työllisyyden kasvuluvut huomioiden. Työn tuottavuuden kasvu kehittyneissä maissa finanssikriisin jälkeen on ollut maasta riippuen tilastointihistorian hitainta, olematonta tai negatiivistä. Työn tuottavuuden kasvu on mahdollistanut sen, että tehdyn työn määrä tunteina ihmistä kohti on ollut laskussa. Talouskasvua viime vuosina (esim. EU, Japani) on pitänyt yllä vahva kasvu työllisyysasteessa, ei työvoiman tuottavuuden kasvu tuntia kohti tai lisääntyneet työtunnit työllistä kohti. Työllisyysasteen kasvun luonnollisesti on pakko päättyä johonkin enimmäisarvoon, joka on alle sata prosenttia. Työllisyysaste menee ylös ja alas talouden kunnon mukaan. Ihmiset valitsevat (markkinataloudessa) tekevänsä vähemmän töitä, kun tuottavuus kasvaa. Talouskasvun perussyy siis on ja on ollut ihmisten määrän kasvu. Pelkästään Suomen 5,5 miljoonaa ihmistä voisi olla koko maapallolle hyvä enimmäisihmisluku. Mutta kun ihmisiä on kohta 55 miljardia (jos ruokaa riittää), ei minkäänlaisella komentotaloudella päästä pienempään ympäristövaikutukseen kuin 5,5 miljoonalla ihmisellä, jotka eläisivät Kejon vastustamassa talousjärjestelmässä. Tulevan ihmisperäisen ympäristörasituksen tärkein asia on ihmisten määrän kehitys.</p><p>Kun koko ajan suurempi osa taloudesta on &quot;jalkapalloa ja jääkiekkoa&quot; (kaikenlaisia palveluja, joiden tuottavuutta on mahdoton/vaikea kasvattaa), niin miten kasvattaa tuottavuutta? Tuottavuushan noissa vain laskee koko ajan, kun pitää harjoitella koko ajan enemmän, vaativammin ja paremmin, että pysyy samassa suhteessa kilpailijoihin. Ottelujen kestot ja pelien määrät pysyvät ennallaan. Koko ajan pitää työskennellä enemmän, mutta viihdearvo pysyy samana (tai jopa laskee).</p><p>Jos Kejo tai Kejon näkemykset pääsevät valtaan, toisinajattelijat ja arvostelijat hiljennetään: <em>Sosialistisessa yhteiskunnassa luokkaristiriitoja ei ole ja tämän takia sosialistisessa yhteiskunnassa<br />on olemassa koko kansan yhteinen etu ja sen ajamiseksi on myös löydettävissä yksi politiikka.<br />Sosialistisessa yhteiskunnassa kansa on ottanut vallankumouksen avulla yhteiskunnan haltuunsa ja<br />hallitsee sitä puolueensa välityksellä. Puolueen ohjelma on koko kansan edun ajaminen. Puolueen<br />linja ja ideologia saa kaiken mahdollisen näkyvyyden niin lehdissä, radiossa, televisiossa, koulussa,<br />taiteessa jne.<br />Tuo puolueen linja ja ideologia on koko kansan edun ajaminen. Tämän linjan kanssa ristiriidassa<br />olevaa propagandaa ei sallita.</em></p><p>Täälläkin Kejo tykkää väärinkäyttää keskustelunvalvojan oikeuksiaan poistamalla jälkeä jättämättä epämiellyttävää asiaa/kysymyksiä jättäen itselleen viimeisen sanan (kuin kanssakeskustelija olisi tunnustanut tappionsa hänen argumenteilleen jättämällä vastaamatta). Jos Kejo pääsisi valtaan, ihmisiä kuskattaisiin poliittisista syistä vähintään &quot;uudelleenkoulutusleireille&quot; ja mielisairaaloihin.</p><p>Täällä pitäisi jokaisen blogissa olla sivu, jolta kuka tahansa pääsisi katsomaan, ketkä ovat kirjoituskiellossa kyseisessä blogissa. Nyt tiedän vain sen, että omassa blogissani ei ole kukaan kirjoituskiellossa ja Simon Elon blogissa kaikki. Lisäksi olisi hyvä, jos poistetusta viestistä jäisi keskusteluun jälki. Mistä kohti keskustelua viesti on poistettu, kenen kirjoittama viesti, milloin on poistettu. Poistaja voisi halutessaan kirjoittaa poiston syyn kyseiseen kohtaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sain kirjoituskiellon Kejon kirjoituksiin, koska toin esille, miten sosialistisissa/kommunistisissa maissa tuotannon kasvattaminen eli talouskasvu on mennyt ympäristöasioiden edelle. Sosialistisissa/kommunistisissa maissa luonnonvaroja on käytetty tuhlaillen, haaskaten, huonolla hyötysuhteella. Ja suuremmilla määrillä luonnonvaroja on saatu vähemmän hyvinvointia aikaan. Missään sosialistisessa/kommunistisessa maassa ei olla tultu siihen pisteeseen, että johto toteaa, että nyt aletaan rajoittaa talouden tuotantoa, koska ympäristörasitus. Aivan PÄINVASTOIN, kaikissa voivotellaan sen kanssa, kun tuotantoa ei ole tarpeeksi, ja sen lisäämiseksi tehdään kaikki, ympäristöstä välittämättä. Kun taas "läntisissä markkinatalousmaissa" ympäristösyistä jätetään toteuttamatta taloudellisesti kannattavia ja järkeviä hankkeita, huonontaen näin elintasoa tietoisella poliittisella päätöksellä. Esim. kivihiilestä luopuminen, päästökauppa, monien taloudellisesti kannattavien ja järkevien hankkeiden estäminen epäämällä lupa ympäristösyistä... Lainsäädäntöön laitetaan rajoituksia, ja riippumaton oikeuslaitos estää mm. putkien rakentamisen poliittisesta tuesta huolimatta (esim. Kanada). Olisiko oikeusistuin laittanut kommunistidiktaattorin/puoluejohdon luopumaan taloudellisesti kannattavasta hankkeesta, joka parantaisi kansan elintasoa? Sellaista ei tapahdu näissä maissa. Missään marksilaisessa/sosialistisessa/kommunistisessa maassa ei ole ollut EU:n päästökaupan tapaista ohjelmaa, jonka ainoa tarkoitus on asettaa tuotannolle sallittu enimmäismäärä, vähentää elintasoa, vähentää tuotantoa. Janne Kejon vastustama järjestelmä on osoittautunut aivan kiistattomasti tehokkaammaksi luonnonvarojen hyödyntäjäksi, jolla on myös varaa jättää mahdollisuuksia ympäristösyistä käyttämättä.

Kejo kritisoi talouskasvua voimakkaasti ("Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue" pitää valtaa yhdeksällä eri piilonimellä). Silti hänen sivuillaan lukee: Ketkä sitten ovat köyhiä? Jos pääomatulosi ovat pienemmät kuin muut tulosi yhteenlaskettuna, olet köyhä. Toimeentulosi on riippuvainen joko siitä, että myyt työvoimasi tai että saat sosiaalitukia. Sivuilla vaaditaan mm. tämän enemmistön "ostovoiman korottamista". Jos suuren enemmistön (ilmeisesti Kejon mukaan 99 %:a suomalaisista) ostovoimaa pitää parantaa (ja Kejo on myös vaatinut täydellistä köyhyyden lopettamista Suomessa), se ei tietenkään ole mahdollista kasvattamatta erittäin paljon tuotantoa eli taloutta.

Kejo ei myöskään varmasti tykännyt, kun kerroin Pohjois-Korean kasvihuonekaasupäästöjen (sen itse suunnitteleman ja määrittelemän) perusuran olevan sellainen, että Pohjois-Korean kasvihuonekaasupäästöt noin kolminkertaistuvat kolmessakymmenessä vuodessa. Siis kasvihuonekaasupäästöt halutaan/aiotaan 3-kertaistaa 30 vuodessa. Tuosta perusurasta sitten Pohjois-Korea on anteliaasti luvannut vähentää kahdeksan prosenttia (päästöt 2030 kahdeksan prosenttia alhaisemmat kuin perusuran mukaiset). Todellisuudessa paljon suurempi "vähennys" toteutuu, vaikka Pohjois-Korea tekee kaikkensa kasvihuonekaasupäästöjensä lisäämiseksi. Noin paljon se tuskin onnistuu kasvihuonekaasupäästöjään kasvattamaan noin lyhyessä ajassa, vaikka se varmasti kaiken yrittääkin. Yllyttäähän Kim Jong-un puheissaan ja vaatimuksissaan kasvattamaan kivihiilen tuotantoa ja polttamista niin paljon kuin mahdollista.

Hänen kirjoitukseensa 3.1.2019 kello 18.03 voisi kommentoida, että talouskasvun ja ihmisten aiheuttaman ympäristörasituksen perussyy on väestönkasvu. Talouskasvu = tehdyn työn + tuottavuuden kasvu. Työtunnit työllistä kohti ovat pitkällä laskutrendillä. Työn tuottavuuden kasvu hidastuu trendinomaisesti kaikkialla, kun keksinnöt alkavat olla keksitty ja on siirrytty nykyaikaiseen elämään. Suomessa tuottavuus ei ole kasvanut finanssikriisin jälkeen: vuosina 2008 - 2017 kokonaistuottavuuden vuosimuutos on ollut keskimäärin -0,6 prosenttia. (Tilastokeskus). Samalla ajanjaksolla tehtyjen työtuntien keskimääräinen vuosimuutos oli -0,2 %:a. Viime vuonna työllisyys kasvoi vahvasti, mutta talouskasvu oli silti hämmästyttävän matalaa työllisyyden kasvuluvut huomioiden. Työn tuottavuuden kasvu kehittyneissä maissa finanssikriisin jälkeen on ollut maasta riippuen tilastointihistorian hitainta, olematonta tai negatiivistä. Työn tuottavuuden kasvu on mahdollistanut sen, että tehdyn työn määrä tunteina ihmistä kohti on ollut laskussa. Talouskasvua viime vuosina (esim. EU, Japani) on pitänyt yllä vahva kasvu työllisyysasteessa, ei työvoiman tuottavuuden kasvu tuntia kohti tai lisääntyneet työtunnit työllistä kohti. Työllisyysasteen kasvun luonnollisesti on pakko päättyä johonkin enimmäisarvoon, joka on alle sata prosenttia. Työllisyysaste menee ylös ja alas talouden kunnon mukaan. Ihmiset valitsevat (markkinataloudessa) tekevänsä vähemmän töitä, kun tuottavuus kasvaa. Talouskasvun perussyy siis on ja on ollut ihmisten määrän kasvu. Pelkästään Suomen 5,5 miljoonaa ihmistä voisi olla koko maapallolle hyvä enimmäisihmisluku. Mutta kun ihmisiä on kohta 55 miljardia (jos ruokaa riittää), ei minkäänlaisella komentotaloudella päästä pienempään ympäristövaikutukseen kuin 5,5 miljoonalla ihmisellä, jotka eläisivät Kejon vastustamassa talousjärjestelmässä. Tulevan ihmisperäisen ympäristörasituksen tärkein asia on ihmisten määrän kehitys.

Kun koko ajan suurempi osa taloudesta on "jalkapalloa ja jääkiekkoa" (kaikenlaisia palveluja, joiden tuottavuutta on mahdoton/vaikea kasvattaa), niin miten kasvattaa tuottavuutta? Tuottavuushan noissa vain laskee koko ajan, kun pitää harjoitella koko ajan enemmän, vaativammin ja paremmin, että pysyy samassa suhteessa kilpailijoihin. Ottelujen kestot ja pelien määrät pysyvät ennallaan. Koko ajan pitää työskennellä enemmän, mutta viihdearvo pysyy samana (tai jopa laskee).

Jos Kejo tai Kejon näkemykset pääsevät valtaan, toisinajattelijat ja arvostelijat hiljennetään: Sosialistisessa yhteiskunnassa luokkaristiriitoja ei ole ja tämän takia sosialistisessa yhteiskunnassa
on olemassa koko kansan yhteinen etu ja sen ajamiseksi on myös löydettävissä yksi politiikka.
Sosialistisessa yhteiskunnassa kansa on ottanut vallankumouksen avulla yhteiskunnan haltuunsa ja
hallitsee sitä puolueensa välityksellä. Puolueen ohjelma on koko kansan edun ajaminen. Puolueen
linja ja ideologia saa kaiken mahdollisen näkyvyyden niin lehdissä, radiossa, televisiossa, koulussa,
taiteessa jne.
Tuo puolueen linja ja ideologia on koko kansan edun ajaminen. Tämän linjan kanssa ristiriidassa
olevaa propagandaa ei sallita.

Täälläkin Kejo tykkää väärinkäyttää keskustelunvalvojan oikeuksiaan poistamalla jälkeä jättämättä epämiellyttävää asiaa/kysymyksiä jättäen itselleen viimeisen sanan (kuin kanssakeskustelija olisi tunnustanut tappionsa hänen argumenteilleen jättämällä vastaamatta). Jos Kejo pääsisi valtaan, ihmisiä kuskattaisiin poliittisista syistä vähintään "uudelleenkoulutusleireille" ja mielisairaaloihin.

Täällä pitäisi jokaisen blogissa olla sivu, jolta kuka tahansa pääsisi katsomaan, ketkä ovat kirjoituskiellossa kyseisessä blogissa. Nyt tiedän vain sen, että omassa blogissani ei ole kukaan kirjoituskiellossa ja Simon Elon blogissa kaikki. Lisäksi olisi hyvä, jos poistetusta viestistä jäisi keskusteluun jälki. Mistä kohti keskustelua viesti on poistettu, kenen kirjoittama viesti, milloin on poistettu. Poistaja voisi halutessaan kirjoittaa poiston syyn kyseiseen kohtaan.

]]>
13 http://rikukivela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266926-toisinajattelija-joka-ei-sieda-toisinajattelua#comments Janne Kejo Kommunismi Luonnonvarojen kulutus Pohjois-Korea Sosialismi Sat, 05 Jan 2019 04:42:16 +0000 Riku Kivelä http://rikukivela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266926-toisinajattelija-joka-ei-sieda-toisinajattelua
Paha pois silmistä? http://impivaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265490-paha-pois-silmista <p>Hakaniemen lipunheiluttelijat ovat kirvoittaneet vaatimuksia natsisymbolien kieltämisestä. Olikin mielestäni oikein, että poliisi otti natsiliput pois PVL-ääliöiltä. Ihan mitä tahansa provosointia vapaankaan yhteiskunnan ei tarvitse sietää edes sananvapauden nimissä.</p><p>En tiedä, miten hyvän pohjan nykyinen lainsäädäntö antaa natsilipun kaltaisten yleisesti loukkaavien symbolien käytön rajoittamiseen. Jos lipun takavarikointi oli huteralla pohjalla, niin sitten lainsäädännön suomaa pohjaa lienee syytä vankistaa.</p><p>Symbolikielloissa vaikeudeksi nousee helposti rajanveto. Hakaniemen tapauksessa nyt ei ollut mitään tulkinnan varaa, mutta olisi viheliäistä, jos lainsäädäntö uhkaisi rajoittaa hakaristin käyttöä viattomissa yhteyksissä - esimerkiksi natsiaikaa vanhemmissa teoksissa, ornamentiikassa tai eteläaasialaisten suosimana onnen symbolina. Vastaavasti esimerkiksi Isisin lippu sisältää islamin uskontunnustuksen, joka on myös keskeinen osa rauhallista ja vaaratonta uskonnonharjoitusta.</p><p>Rajanveto-ongelmat eivät kuitenkaan ole pätevä syy vastustaa kieltoa. Rajanvetoja joudutaan tekemään aina, kun jotain kielletään, rajoitetaan tai säädellään. Jos tahtoa ja tervettä järkeä on, niin kyllä natsin aina hindusta erottaa.</p><p>Hankalampi kysymys on, mitkä kaikki ideologiat katsotaan niin vaarallisiksi ja vastenmielisiksi, että niiden julkista kannattamista on perusteltua rajoittaa. Itselleni tulee hakematta mieleen kolme: natsismi, kommunismi ja ääri-islamismi. Tämä on toki Euroopan lähihistorian ja nykytilanteen synnyttämä näkemys, jota laajemmassa maailmanhistoriallisessa katsannossa olisi varmaankin pidettävä likinäköisenä.</p><p>Noista kolmesta minua henkilökohtaisesti puistattaa eniten kommunismin symbolien, kuten sirpin ja vasaran näkeminen. Ei siksi, että kommunismi olisi ollut objektiivisesti muita pahempi, vaan siksi, että se on ainoa, joka on vakavasti uhannut kotimaani olemassaoloa ja tappanut massoittain oman kansani jäseniä. Sen pahuus on siis tullut lähimmäs minua.</p><p>Vähiten minua pelottaa natsilipun näkeminen. Ei siksi, että natsismi olisi ollut jotenkin vähemmän paha ideologia, vaan siksi, että sen uudesta noususta on vähiten pelkoa. Toisen maailmansodan lopputulos ja sen jälkeinen natsien hirmutekojen perusteellinen selvittäminen rokottivat koko länsimaisen kulttuuripiirin natsismia vastaan niin perusteellisesti, että millään siihen vivahtavalla ei ole enää mahdollisuuksia saada muuta kuin marginaalista kannatusta eikä nousta varteenotettavaksi voimaksi yhteiskunnassa.</p><p>Saman rokotuksen johdosta natsisymbolit eivät kuitenkaan täysin painu historian hämärään. Aina löytyy pieni joukko kylähulluja ja vastakkainasettelua hakevia, jotka haluavat suututtaa ja herättää pahennusta niin paljon kuin pystyvät. Ja siihenhän ei tehokkaampaa keinoa ole kuin natsisymboliikalla revittely. Ehkäpä on hyväkin, että osa hörhöistämme näin leimaa itsensä ideologiaan, jonka uhka on tukevasti ja turvallisesti kaukana menneisyydessä.</p><p>Vaarallista sen sijaan on, jos pahuuden vastustajat urautuvat vastustamaan vain yhtä pahuuden muotoa. Uusia vihan, viholliskuvien, orjuutuksen ja taantumuksen liikkeitä on noussut ja nousee. Eivät ne kaikki liehuta hakaristejä. Salakavalimmillaan ne vetoavat niin muodikkaisiin tausta-aatteisiin ja symboleihin, että poliittista korrektiutta myötäilevät trendienseurailija-älyköt vähättelevät ja ymmärtävät niiden pahoja tekojakin. Silloin lihaa ja verta olevat vapauden viholliset saavat rauhassa viritellä vihan verkkojaan, kun hyvät ihmiset keskittyvät kauhistelemaan ja jahtaamaan Hitlerin haamuja.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hakaniemen lipunheiluttelijat ovat kirvoittaneet vaatimuksia natsisymbolien kieltämisestä. Olikin mielestäni oikein, että poliisi otti natsiliput pois PVL-ääliöiltä. Ihan mitä tahansa provosointia vapaankaan yhteiskunnan ei tarvitse sietää edes sananvapauden nimissä.

En tiedä, miten hyvän pohjan nykyinen lainsäädäntö antaa natsilipun kaltaisten yleisesti loukkaavien symbolien käytön rajoittamiseen. Jos lipun takavarikointi oli huteralla pohjalla, niin sitten lainsäädännön suomaa pohjaa lienee syytä vankistaa.

Symbolikielloissa vaikeudeksi nousee helposti rajanveto. Hakaniemen tapauksessa nyt ei ollut mitään tulkinnan varaa, mutta olisi viheliäistä, jos lainsäädäntö uhkaisi rajoittaa hakaristin käyttöä viattomissa yhteyksissä - esimerkiksi natsiaikaa vanhemmissa teoksissa, ornamentiikassa tai eteläaasialaisten suosimana onnen symbolina. Vastaavasti esimerkiksi Isisin lippu sisältää islamin uskontunnustuksen, joka on myös keskeinen osa rauhallista ja vaaratonta uskonnonharjoitusta.

Rajanveto-ongelmat eivät kuitenkaan ole pätevä syy vastustaa kieltoa. Rajanvetoja joudutaan tekemään aina, kun jotain kielletään, rajoitetaan tai säädellään. Jos tahtoa ja tervettä järkeä on, niin kyllä natsin aina hindusta erottaa.

Hankalampi kysymys on, mitkä kaikki ideologiat katsotaan niin vaarallisiksi ja vastenmielisiksi, että niiden julkista kannattamista on perusteltua rajoittaa. Itselleni tulee hakematta mieleen kolme: natsismi, kommunismi ja ääri-islamismi. Tämä on toki Euroopan lähihistorian ja nykytilanteen synnyttämä näkemys, jota laajemmassa maailmanhistoriallisessa katsannossa olisi varmaankin pidettävä likinäköisenä.

Noista kolmesta minua henkilökohtaisesti puistattaa eniten kommunismin symbolien, kuten sirpin ja vasaran näkeminen. Ei siksi, että kommunismi olisi ollut objektiivisesti muita pahempi, vaan siksi, että se on ainoa, joka on vakavasti uhannut kotimaani olemassaoloa ja tappanut massoittain oman kansani jäseniä. Sen pahuus on siis tullut lähimmäs minua.

Vähiten minua pelottaa natsilipun näkeminen. Ei siksi, että natsismi olisi ollut jotenkin vähemmän paha ideologia, vaan siksi, että sen uudesta noususta on vähiten pelkoa. Toisen maailmansodan lopputulos ja sen jälkeinen natsien hirmutekojen perusteellinen selvittäminen rokottivat koko länsimaisen kulttuuripiirin natsismia vastaan niin perusteellisesti, että millään siihen vivahtavalla ei ole enää mahdollisuuksia saada muuta kuin marginaalista kannatusta eikä nousta varteenotettavaksi voimaksi yhteiskunnassa.

Saman rokotuksen johdosta natsisymbolit eivät kuitenkaan täysin painu historian hämärään. Aina löytyy pieni joukko kylähulluja ja vastakkainasettelua hakevia, jotka haluavat suututtaa ja herättää pahennusta niin paljon kuin pystyvät. Ja siihenhän ei tehokkaampaa keinoa ole kuin natsisymboliikalla revittely. Ehkäpä on hyväkin, että osa hörhöistämme näin leimaa itsensä ideologiaan, jonka uhka on tukevasti ja turvallisesti kaukana menneisyydessä.

Vaarallista sen sijaan on, jos pahuuden vastustajat urautuvat vastustamaan vain yhtä pahuuden muotoa. Uusia vihan, viholliskuvien, orjuutuksen ja taantumuksen liikkeitä on noussut ja nousee. Eivät ne kaikki liehuta hakaristejä. Salakavalimmillaan ne vetoavat niin muodikkaisiin tausta-aatteisiin ja symboleihin, että poliittista korrektiutta myötäilevät trendienseurailija-älyköt vähättelevät ja ymmärtävät niiden pahoja tekojakin. Silloin lihaa ja verta olevat vapauden viholliset saavat rauhassa viritellä vihan verkkojaan, kun hyvät ihmiset keskittyvät kauhistelemaan ja jahtaamaan Hitlerin haamuja.

]]>
2 http://impivaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265490-paha-pois-silmista#comments Ääri-islamismi Kommunismi Natsismi Pahuus Sat, 08 Dec 2018 21:39:19 +0000 Tiera Laitinen http://impivaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265490-paha-pois-silmista
Demarit ja kommarit http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264409-demarit-ja-kommarit <p>Viime vuosisadalla &rdquo;sosialismi&rdquo; oli todellinen hittituote. Parhaimmillaan noin kolmannes maapallon väestöstä tunnusti marxismi-leninismin uskontoa. Luvussa ovat mukana Neuvostoliitto ja sen alusmaat, sekä myös Kiina. Vuosisadan päättyessä kenelläkään ei ollut tarkkaa tietoa siitä, mitä sosialismi oikeastaan on. Tilanne ei ole selkeytynyt ajan myötä. Toiselle sosialismi on marxismia, toiselle sosiaalidemokratiaa. &rdquo;Vaihtoehtoisen oikeiston&rdquo; mielestä taas kaikki muut ovat sosialisteja ja kaikki sosialistit verenhimoisia stalinisteja.</p><p>&nbsp;</p><p>Sosialismi on helppo nähdä monoliittina. Suomessa laskettiin aina tarkkaan, onko eduskunnassa &rdquo;sosialistinen&rdquo; vai &rdquo;porvarillinen&rdquo; enemmistö. Tämä loi ulospäin mielikuvan, että &rdquo;sosialistinen&rdquo; ryhmä oli yhtenäinen, neuvostomallin sosialismiin tähtäävä ryhmä. Jouduin lukemattomille ulkomaalaisille, etenkin amerikkalaisille, selittämään, että tämä olettamus ei pidä paikkaansa.</p><p>&nbsp;</p><p>Länsi-Euroopan tärkeimpiä poliittisia tekijöitä olivat kylmän sodan kaudella sosiaalidemokraatit. Hyvinvointi kasvoi merkittävästi sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa. Neuvostoliitolle sosialidemokratia oli suuri uhka sen maltillisuuden vuoksi. Muun muassa pahamaineisen Molotov-Ribbentrop sopimuksen ytimessä oli Stalinin halu auttaa Hitleriä tuhoamaan Saksan demarit. Neuvostoliitossa sosiaalidemokraatit (<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Men%C5%A1evikit">menshevikit</a>) joko tapettiin tai ajettiin maanpakoon vallankumouksen jälkeen.</p><p>&nbsp;</p><p>Länsisaksalaisen hyvinvointivaltion pohjan loivat kuitenkin &rdquo;porvarit&rdquo; (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Konrad_Adenauer">Konrad Adenauer</a>, <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Ludwig_Erhard">Ludwig Erhard</a>). Hyvinvoinnin lisääntyminen (reaalipalkkojen nousu, työajan lyhentyminen) johti Saksan talousihmeeseen. Sosiaalietuuksien jakaminen markkinatalouksissa on oikeistollekin hyväksyttävää. On valitettavaa, että nykyään vasemmisto ja oikeisto kaihtavat yhteistyötä. Ruotsin mallin mukainen sekatalous on osoittautunut Euroopassa menestystarinaksi, vallankumouksia ei tarvittu.</p><p>&nbsp;</p><p>Muutin Länsi-Saksaan syksyllä 1966. Vieressä oli &rdquo;sosialistinen&rdquo; poliisivaltio, DDR, joka kätki itsensä piikkilankojen ja muurien suojaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Eräs länsisaksalainen ystäväni oli vannoutunut demari, joka antoi minulle luettavaksi Bad Godesbergin ohjelman. Nimi viittaa paikkakuntaan, jossa ohjelma 1950-luvun puolivälissä demareille laadittiin. Ryhdyin ystäväni kanssa käymään demareiden puhetilaisuuksissa. Niissä viitattiin usein kyseiseen ohjelmaan ja sen omaisuutta koskevaan kohtaan: demarit eivät pyri varastamaan omaisuuksia ja perustamaan DDR:n kaltaista poliisivaltiota.</p><p>&nbsp;</p><p>Vuonna 1967 demarit saivat voiton ennenaikaisissa vaaleissa ja nousivat hallitukseen junioripartnerina oikeistolle. Ulkoministeriksi nousi Willy Brandt, joka oli köyhän yksinhuoltajaperheen lapsi. Sodan ajan hän oli viettänyt Skandinaviassa, joten hänellä ei ollut natsiaikaan liittyvää painolastia. Demarit voittivat vaalit vuonna 1969, jolloin Brandtista tuli liittokansleri. Apupuolueena oli FDP, eli liberaalit. Brandt tuli kuuluisaksi niistä sopimuksista, jotka hän teki itäisten naapureiden kanssa, saadakseen kylmän sodan naapuruussuhteet siedettävälle tasolle. Jos olisin saanut Saksassa äänioikeuden, olisin äänestänyt demareita.</p><p>&nbsp;</p><p>Vuonna 1974 Willy Brandt joutui jättämään liittokanslerin paikkansa, koska hänen kansliaansa oli soluttautunut DDR:n vakooja. Sanotaan, että DDR ampui itseään jalkaan ujuttamalla tärkeän naapurimaan johtajan työtiloihin oman myyränsä. Brandtin jälkeen Saksaa johti Helmut Schmidt, myös demari, jota pidetään yhtenä sodanjälkeisen Saksan parhaimmista johtajista.</p><p>&nbsp;</p><p>Saksassa, jos missään, oppi huomaamaan, että &rdquo;sosialismilla&rdquo; ja &rdquo;sosialismilla&rdquo; on valtava ero.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime vuosisadalla ”sosialismi” oli todellinen hittituote. Parhaimmillaan noin kolmannes maapallon väestöstä tunnusti marxismi-leninismin uskontoa. Luvussa ovat mukana Neuvostoliitto ja sen alusmaat, sekä myös Kiina. Vuosisadan päättyessä kenelläkään ei ollut tarkkaa tietoa siitä, mitä sosialismi oikeastaan on. Tilanne ei ole selkeytynyt ajan myötä. Toiselle sosialismi on marxismia, toiselle sosiaalidemokratiaa. ”Vaihtoehtoisen oikeiston” mielestä taas kaikki muut ovat sosialisteja ja kaikki sosialistit verenhimoisia stalinisteja.

 

Sosialismi on helppo nähdä monoliittina. Suomessa laskettiin aina tarkkaan, onko eduskunnassa ”sosialistinen” vai ”porvarillinen” enemmistö. Tämä loi ulospäin mielikuvan, että ”sosialistinen” ryhmä oli yhtenäinen, neuvostomallin sosialismiin tähtäävä ryhmä. Jouduin lukemattomille ulkomaalaisille, etenkin amerikkalaisille, selittämään, että tämä olettamus ei pidä paikkaansa.

 

Länsi-Euroopan tärkeimpiä poliittisia tekijöitä olivat kylmän sodan kaudella sosiaalidemokraatit. Hyvinvointi kasvoi merkittävästi sosiaalidemokraattisissa yhteiskunnissa. Neuvostoliitolle sosialidemokratia oli suuri uhka sen maltillisuuden vuoksi. Muun muassa pahamaineisen Molotov-Ribbentrop sopimuksen ytimessä oli Stalinin halu auttaa Hitleriä tuhoamaan Saksan demarit. Neuvostoliitossa sosiaalidemokraatit (menshevikit) joko tapettiin tai ajettiin maanpakoon vallankumouksen jälkeen.

 

Länsisaksalaisen hyvinvointivaltion pohjan loivat kuitenkin ”porvarit” (Konrad Adenauer, Ludwig Erhard). Hyvinvoinnin lisääntyminen (reaalipalkkojen nousu, työajan lyhentyminen) johti Saksan talousihmeeseen. Sosiaalietuuksien jakaminen markkinatalouksissa on oikeistollekin hyväksyttävää. On valitettavaa, että nykyään vasemmisto ja oikeisto kaihtavat yhteistyötä. Ruotsin mallin mukainen sekatalous on osoittautunut Euroopassa menestystarinaksi, vallankumouksia ei tarvittu.

 

Muutin Länsi-Saksaan syksyllä 1966. Vieressä oli ”sosialistinen” poliisivaltio, DDR, joka kätki itsensä piikkilankojen ja muurien suojaan.

 

Eräs länsisaksalainen ystäväni oli vannoutunut demari, joka antoi minulle luettavaksi Bad Godesbergin ohjelman. Nimi viittaa paikkakuntaan, jossa ohjelma 1950-luvun puolivälissä demareille laadittiin. Ryhdyin ystäväni kanssa käymään demareiden puhetilaisuuksissa. Niissä viitattiin usein kyseiseen ohjelmaan ja sen omaisuutta koskevaan kohtaan: demarit eivät pyri varastamaan omaisuuksia ja perustamaan DDR:n kaltaista poliisivaltiota.

 

Vuonna 1967 demarit saivat voiton ennenaikaisissa vaaleissa ja nousivat hallitukseen junioripartnerina oikeistolle. Ulkoministeriksi nousi Willy Brandt, joka oli köyhän yksinhuoltajaperheen lapsi. Sodan ajan hän oli viettänyt Skandinaviassa, joten hänellä ei ollut natsiaikaan liittyvää painolastia. Demarit voittivat vaalit vuonna 1969, jolloin Brandtista tuli liittokansleri. Apupuolueena oli FDP, eli liberaalit. Brandt tuli kuuluisaksi niistä sopimuksista, jotka hän teki itäisten naapureiden kanssa, saadakseen kylmän sodan naapuruussuhteet siedettävälle tasolle. Jos olisin saanut Saksassa äänioikeuden, olisin äänestänyt demareita.

 

Vuonna 1974 Willy Brandt joutui jättämään liittokanslerin paikkansa, koska hänen kansliaansa oli soluttautunut DDR:n vakooja. Sanotaan, että DDR ampui itseään jalkaan ujuttamalla tärkeän naapurimaan johtajan työtiloihin oman myyränsä. Brandtin jälkeen Saksaa johti Helmut Schmidt, myös demari, jota pidetään yhtenä sodanjälkeisen Saksan parhaimmista johtajista.

 

Saksassa, jos missään, oppi huomaamaan, että ”sosialismilla” ja ”sosialismilla” on valtava ero.

 

 

]]>
4 http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264409-demarit-ja-kommarit#comments Hyvinvointivaltio Kommunismi Sosiaalidemokraatit Sosiaalidemokratia Mon, 19 Nov 2018 07:59:25 +0000 Tauno Tiusanen http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264409-demarit-ja-kommarit
Politiikan lyhyt sanasto http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263521-politiikan-lyhyt-sanasto <p><strong>Oikeisto: </strong>saat päättää itse mitä teet rahoillasi.</p><p><strong>Liberaalius:</strong>&nbsp;saat päättää itse mitä sanoa, ajatella ja kuinka toimia, kunhan et vahingoita muita.</p><ul><li>Tunnistat oikeistoliberaalin maan työnteosta, vauraudesta, rauhasta, filosofisista keskusteluista, kauniista arkkitehtuurista, yrittäjyydestä, kilpailusta, kulttuurista, huumorista, yhteishengestä, sananvapaudesta, vapaasta internetistä ja mielenkiintoisista yksilöistä.</li></ul><p><strong>Vasemmisto:</strong> joku muu päättää mitä rahoillasi tehdään.</p><p><strong>Autoritäärisyys:</strong> sanojasi, ajatteluasi ja toimintaasi sanelee joku muu.</p><ul><li>Tunnistat vasemmistoautoritäärisen maan verotuksesta, työttömyydestä, rumuudesta, epätasa-arvosta, sosiaalisista klikeistä, epäluottamuksen ilmapiiristä, merkityksettömistä patsaista, tyhjistä aukioista, nuorisojärjestöistä, urheilukentistä, puoluetuista, ihmiskokeista, valtion pakottamasta kulttuurista, sodankäynnistä, korruptiosta, kansalaisten valvonnasta, gestaposta, pakkomediasta, IP-blokkauksista, yritystuista, maataloustuista, oikeusmurhista, murhista, nälästä...</li></ul><p><strong>Kommunistit: </strong>autoritääristä vasemmistoa + pula kaikesta</p><p><strong>Natsit:</strong>&nbsp;autoritääristä vasemmistoa + rotuoppia</p><p><strong>1700-luvun USA: </strong>liberaalia oikeistoa + tapettuja intiaaneja + orjia</p><p><strong>Nykyinen USA:</strong>&nbsp;autoritääristä vasemmistoa + resurssisotia</p><p><strong>EU:</strong> autoritääristä vasemmistoa + maailman säännellyimmät vihannekset</p><p><strong>Vapaa markkinatalous: </strong>ei ole olemassa. Kaikissa maissa on verotus, ja verotus ohjaa markkinoita.</p><ul><li>Tunnistat verotuksen ohjaavuuden siinä, että suomalaiset hakevat kaljaa Virosta, virolaiset Latviasta, ja ranskalaiset Espanjasta. Näkymätön käsi ohjaa taloutta, mutta näkyvä käsi lastaa sitä olutta pakettiautoon.</li><li>Markkinatalous on reaktiivinen prosessi, joka reagoi vallitseviin sääntöihin optimoiden sitä markkinaosapuolien toimesta. Useimmat arvaavat lopputuloksen väärin.</li><li>Verotuksen oikeudenmukaisuus ja tasapaino on yksi valtion suurimpia mahdollisuuksia lisätä taloudellista vapautta ja hyvinvointia kaikille.</li></ul><p>&nbsp;</p><p>Tämä oli lähinnä kirjoitettu, koska olen kyllästynyt kuulemaan sanan äärioikeisto, kun kyseessä on natsit. Natsit oli tunnettuja puoluetuistaan, kaappaamistaan teollisuuslaitoksistaan, urheilukentistään, teattereistaan, propagandastaan, isoista moottoriteistään ja niin edelleen. Se oli aivan täyttä sosialismia, jossa valtio penetroitui joka aspektiin elämässä, ja vei maan verovaroin hyökkäävään sotaan. Tämä ei koske vaan natseja ja kommunisteja. Se koskee myös EU:ta ja länsimaita. Jos Churchill olisi kysynyt ensin maanviljelijöiltä, että haluatteko maksaa näin paljon rahaa hyökätäksenne Saksaan, niin luuletteko, että olisivat maksaneet?&nbsp;</p><p>Lisäksi olen kyllästynyt kuulemaan että: &quot;muuttakaa liberaalit sitten USA:an jos haluatte vapaata markkinataloutta&quot;. USA menetti liberaalit juurensa jo 1900-luvun alussa perustaessaan yksityisen keskuspankin, eli Federal Reserven, ja sen jälkeen aloittamalla ankaran tuloverotuksen. USA:ssa on Pentagon ja yli 10 lentotukialusta täynnä Super Hornetteja. Niiden ajelu ympäri maailmaa maksaa enemmän hunajaa kuin minkään muun maan puolustusvoimat. Jenkit siis maksavat ihan tuhdisti tuloveroja kuten mekin. Ainut ero on, että he eivät saa keskeisiä ja tarpeellisia palveluja koulutukseen ja terveyteen kuten me. Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pielessä vain se, että me teemme verovaroilla niin paljon kaikkea sellaistakin, josta kukaan ei ole kiitollinen, ja jota harva haluaa tai tarvitsee. Sellaiset asiat sopivatkin paremmin markkinoille.</p><p>Ironia on siinä, että alunperin amerikkalaiset lähtivät pakoon Eurooppalaista verotusta, koska eivät halunneet maksaa mm. brittien imperiumia. Tänä päivänä amerikkalaiset maksavat veroissaan omaa imperiumiaan. Mutta sillä imperiumilla on ihan yhtä vähän arvoa kuin brittien imperiumillakin, jos katsotaan palkansaajan tasolta.</p><p>Olisi läpinäkyvämpää, että esimerkiksi öljy-yhtiön osakkaat maksaisivat lähi-idän sotansa itse, eikä liittovaltio verottaisi palkansaajia sotiaan varten. Tästä on mallimaa Hollanti, jossa East India Company V.OC. oli maailman ensimmäisiä osakeyhtiöitä, ja jolla oli myös sotalaivasto, millä se valloitti siirtokuntia. Alankomaalaiset eivät kapinoineetkaan oman imperiuminsa veroja vastaan, vaan saivat osinkoja siitä.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oikeisto: saat päättää itse mitä teet rahoillasi.

Liberaalius: saat päättää itse mitä sanoa, ajatella ja kuinka toimia, kunhan et vahingoita muita.

  • Tunnistat oikeistoliberaalin maan työnteosta, vauraudesta, rauhasta, filosofisista keskusteluista, kauniista arkkitehtuurista, yrittäjyydestä, kilpailusta, kulttuurista, huumorista, yhteishengestä, sananvapaudesta, vapaasta internetistä ja mielenkiintoisista yksilöistä.

Vasemmisto: joku muu päättää mitä rahoillasi tehdään.

Autoritäärisyys: sanojasi, ajatteluasi ja toimintaasi sanelee joku muu.

  • Tunnistat vasemmistoautoritäärisen maan verotuksesta, työttömyydestä, rumuudesta, epätasa-arvosta, sosiaalisista klikeistä, epäluottamuksen ilmapiiristä, merkityksettömistä patsaista, tyhjistä aukioista, nuorisojärjestöistä, urheilukentistä, puoluetuista, ihmiskokeista, valtion pakottamasta kulttuurista, sodankäynnistä, korruptiosta, kansalaisten valvonnasta, gestaposta, pakkomediasta, IP-blokkauksista, yritystuista, maataloustuista, oikeusmurhista, murhista, nälästä...

Kommunistit: autoritääristä vasemmistoa + pula kaikesta

Natsit: autoritääristä vasemmistoa + rotuoppia

1700-luvun USA: liberaalia oikeistoa + tapettuja intiaaneja + orjia

Nykyinen USA: autoritääristä vasemmistoa + resurssisotia

EU: autoritääristä vasemmistoa + maailman säännellyimmät vihannekset

Vapaa markkinatalous: ei ole olemassa. Kaikissa maissa on verotus, ja verotus ohjaa markkinoita.

  • Tunnistat verotuksen ohjaavuuden siinä, että suomalaiset hakevat kaljaa Virosta, virolaiset Latviasta, ja ranskalaiset Espanjasta. Näkymätön käsi ohjaa taloutta, mutta näkyvä käsi lastaa sitä olutta pakettiautoon.
  • Markkinatalous on reaktiivinen prosessi, joka reagoi vallitseviin sääntöihin optimoiden sitä markkinaosapuolien toimesta. Useimmat arvaavat lopputuloksen väärin.
  • Verotuksen oikeudenmukaisuus ja tasapaino on yksi valtion suurimpia mahdollisuuksia lisätä taloudellista vapautta ja hyvinvointia kaikille.

 

Tämä oli lähinnä kirjoitettu, koska olen kyllästynyt kuulemaan sanan äärioikeisto, kun kyseessä on natsit. Natsit oli tunnettuja puoluetuistaan, kaappaamistaan teollisuuslaitoksistaan, urheilukentistään, teattereistaan, propagandastaan, isoista moottoriteistään ja niin edelleen. Se oli aivan täyttä sosialismia, jossa valtio penetroitui joka aspektiin elämässä, ja vei maan verovaroin hyökkäävään sotaan. Tämä ei koske vaan natseja ja kommunisteja. Se koskee myös EU:ta ja länsimaita. Jos Churchill olisi kysynyt ensin maanviljelijöiltä, että haluatteko maksaa näin paljon rahaa hyökätäksenne Saksaan, niin luuletteko, että olisivat maksaneet? 

Lisäksi olen kyllästynyt kuulemaan että: "muuttakaa liberaalit sitten USA:an jos haluatte vapaata markkinataloutta". USA menetti liberaalit juurensa jo 1900-luvun alussa perustaessaan yksityisen keskuspankin, eli Federal Reserven, ja sen jälkeen aloittamalla ankaran tuloverotuksen. USA:ssa on Pentagon ja yli 10 lentotukialusta täynnä Super Hornetteja. Niiden ajelu ympäri maailmaa maksaa enemmän hunajaa kuin minkään muun maan puolustusvoimat. Jenkit siis maksavat ihan tuhdisti tuloveroja kuten mekin. Ainut ero on, että he eivät saa keskeisiä ja tarpeellisia palveluja koulutukseen ja terveyteen kuten me. Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pielessä vain se, että me teemme verovaroilla niin paljon kaikkea sellaistakin, josta kukaan ei ole kiitollinen, ja jota harva haluaa tai tarvitsee. Sellaiset asiat sopivatkin paremmin markkinoille.

Ironia on siinä, että alunperin amerikkalaiset lähtivät pakoon Eurooppalaista verotusta, koska eivät halunneet maksaa mm. brittien imperiumia. Tänä päivänä amerikkalaiset maksavat veroissaan omaa imperiumiaan. Mutta sillä imperiumilla on ihan yhtä vähän arvoa kuin brittien imperiumillakin, jos katsotaan palkansaajan tasolta.

Olisi läpinäkyvämpää, että esimerkiksi öljy-yhtiön osakkaat maksaisivat lähi-idän sotansa itse, eikä liittovaltio verottaisi palkansaajia sotiaan varten. Tästä on mallimaa Hollanti, jossa East India Company V.OC. oli maailman ensimmäisiä osakeyhtiöitä, ja jolla oli myös sotalaivasto, millä se valloitti siirtokuntia. Alankomaalaiset eivät kapinoineetkaan oman imperiuminsa veroja vastaan, vaan saivat osinkoja siitä.

 

]]>
2 http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263521-politiikan-lyhyt-sanasto#comments Äärioikeisto Äärivasemmisto Kommunismi Thu, 01 Nov 2018 20:34:43 +0000 Juho Salo http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263521-politiikan-lyhyt-sanasto
Identiteettipolitiikka, kulttuurimarxilaisuus ja Jordan Peterson http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261949-identiteettipolitiikka-kulttuurimarxilaisuus-ja-jordan-peterson <p>Keskustelun kaikki osapuolet ovat nykyään enemmän tai vähemmän harhaisia. Vaikka pidän <strong>Jordan Petersonin</strong> maskuliinisesta ryhtiliikkeestä ja yrityksestä tsempata nuoria miehiä, samaan aikaan hänen ymmärryksensä poliittisesta historiasta on vaarallisen puutteellista. Hän on psykologian professori, eikä historia ole hänen vahvinta alaansa. Siksi on vaarallista se, miten hän on omaksunut monia nuoren äärioikeiston vääristyneitä käsityksiä. Hän vahvistaa niitä yhdistämällä perättömiä poliittisia ennakkoluuloja vakuuttavalta kuulostaviin psykologisiin havaintoihin. Hänesta tekee kiintoisan henkilön se, että yhtenä hetkenä hänen ajattelunsa on kirkasta ja uskottavaa, kun taas toisena hetkenä hän väittää jotakin, millä ei ole ollenkaan historiallista todistusarvoa.</p><p>Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää huomiota yhteen epäkohtaan, joka yhdistää sekä oikeistoa että usein myös vasemmistoa, etenkin siltä osin kuin se pyrkii ajamaan <em>identiteettipolitiikkaa</em> ennen taloudellista tasa-arvoa. Tämä yksi epäkohta tai puute on se, ettei kukaan väitetyistä kulttuurimarxisteista ole yleensä lukenut <em>Karl Marxin</em> kirjoituksia. Näin ollen niitä ei myöskään siteerata. Marxista itsestään on muodostunut samanlainen haamu, joksi hän aikoinaan nimitti kommunismin aavetta, joka kummitteli 1800-luvun Euroopassa.</p><p><strong>Olen kahlannut vuosien varrella läpi mittavan määrän artikkeleja, joissa väitetysti pureudutaan &quot;kulttuurimarxismiin&quot; tai &quot;uusmarxismiin&quot;. Samoin olen lukenut läjäpäin vasemmiston kirjoituksia ja kannanottoja, joissa puolustetaan monikulttuurisuutta. </strong><strong>Yhdessäkään poliittisessa esseessä tai Facebook-kommentissa en vuosikausiin ole nähnyt siteerattavan Marxia itseään tai viitattavan klassiseen marxilaisuuteen niin, että Marxin kirjoitukset olisivat jotenkin vaikuttanut ajatteluun. Siksi en osaa kuvitella huonommin nimettyä tai perusteltu termiä</strong>. Kuulemani selitykset sille, miten miesasia tai sukupuoliset vähemmistöt liittyvät marxismiin, ovat lähes poikkeuksella vailla mitään perehtyneisyyttä Marxin historiallisiin ajatuksiin, kummallakaan puolella kiistaa. Koko käsite &quot;uusmarxilaisuus&quot; on olkinukke, joka rakentuu 1900-luvun historiallisiin ennakkoluuloihin.</p><p><strong>Mutta myös todellinen nykyvasemmisto on syvässä sekaannuksessa ja kriisissä.</strong> Se on etenkin Yhdysvalloissa epäonnistunut vakuuttamaan köyhät äänestäjät ja keskiluokan, huolimatta siitä, että taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut täysin sietämättömiin mittasuhteisiin. Syrjäytyneet valkoiset miehet eivät äänestä vasemmistoa, vaan usein ajautuvat nationalismiin. Miljoonat amerikan köyhät kuvittelivat, että Trump toisi jotain helpotusta heidän tilanteeseensa, mutta sen sijaan hän antoi lisää verohelpotuksia miljonääreille. <strong>Myös Suomessa jättimäiset veronkierron ja korruption ongelmat peittyvät mediassa kinasteluun jostain intiaanipäähineestä.</strong></p><p>Tarkoitukseni ei siis ole puolustella identiteettipolitiikkaa, vaan puhua siitä totaalisesta kommunikaatiokatkoksesta, jonka synnyttämään hämmennykseen on reagoitu hienoilla käsitteillä, kuten &quot;postmodernismi&quot; tai &quot;jälkistrukturalismi&quot;.</p><p>&nbsp;</p><p>Palataan hetkeksi aikaan ennen väitettyä jälkistrukturalismia. Seuraavat katkelmat ovat vuoden -48 klassikkoteoksesta, jossa hämmästyttävällä tavalla ennustetaan vasemmiston kriisi, maskuliinisuuden kriisi sekä globalisaatio ongelmat:</p><p><em>&quot;Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se poisti teollisuudelta kansallisen pohjan. <u>Ikivanhat kansalliset teollisuuden alat tuhottiin ja niitä tuhotaan yhä joka päivä</u>.&quot;</em></p><p>Eikö viimeinen lause kuulostakin hieman Trumpin vaalipuheilta? Hänellä on ikää niin paljon, että hän oli lakannut oppimasta uusia asioita siinä vaiheessa, kun postmodernismi ja monikulttuurisuus tulivat muotiin 80-luvulla.</p><p>Vuoden -48 teksti jatkuu aivan samasta kohdasta tavalla, joka haastaa myös perinteisen teollisuusporvariston luuluneet unelmat paluusta entiseen. Vapaakaupan välttämättömyys tunnustettiin jo tuolloin ja gobalisaatiokehitys ennakoitiin hämmästyttävällä tarkkuudella:</p><p><em>&quot;Uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottamisesta tulee elinkysymys kaikille sivistysvaltioille, syrjäyttävät ne. Nämä teollisuudenalan eivät enää käytä kotimaisia, vaan maapallon kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita. <u>Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden tilalle tulee kansakuntien kaiken kattava keskinäinen kanssakäyminen ja riippuvuus.</u>&quot;</em></p><p>Samaan hengenvetoon kirjassa ennakoidaan myös piratismi ja tekijänoikeussodat, kulttuurinen omiminen, robotisaatio jne:</p><p><em>&quot;Tämä koskee niin aineellista kuin henkistäkin tuotantoa. Yksittäisten kansakuntien henkisistä tuotteista tulee yhteisomaisuutta. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus. Kaikkien tuotantovälineiden nopean parantamisen ja kommunikaatioyhteyksien tavattoman helpottumisen ansiosta porvaristo tempaa sivistyksen piiriin kaikki kansakunnat, barbaarisimmatkin. Tavaroiden halvat hinnat ovat sen raskas tykistö, jolla se ampuu maan tasalle kaikki kiinanmuurit ja pakottaa barbaarien piintyneimmänkin muukalaisvihan antautumaan.&quot;</em></p><p>&nbsp;</p><p>Globalisaatiota ylistävä talousliberalistinen teksti jota edellä siteeraan on tietenkin Kommunistinen manifesti ja vuosi on 1848. (Sivu 40, julkaisija Vastapaino 1998). Kommunistisen manifestin nimi johtaa harhaan, sillä se ennustaa ennen kaikkea kapitalismin voittokulkua vanhaa aristokratiaa vastaan. Kirjassa ei myöskään vaadita kaiken yksityisomaisuuden lakkauttamista, vaan aristokratian maaomistuksen uudelleenjakamista ja verovapauden poistamista. Yleensäkään mikään, mitä Marxista väitetään, ei perustu siihen, että olisi luettu Marxia. Todellisuudessa Kommunistisen manifestin esiin nostamat epäkohdat sivuavat enemmän alt-right-oikeiston huolenaiheita kuin väitettyjen uusmarxilaisten puheenaiheita.</p><p>Teollistumisen ja globalisaation ohella Kommunistinen manifesti ennustaa pysyvät talouskriisit sekä naisten aseman parantumisen ja miesten aseman heikkenemisen, sillä miesten perinteisiä ammatteja uhkaa enemmän se, miten koneet korvaavat lihasvoiman:</p><p><em>&quot;Mitä vähemmän käsien työ vaatii taitoa ja voimanponnistusta, ts. mitä pidemmälle moderni teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten työ syrjäyttää miesten työn. Sukupuoli- ja ikäerot menettävät menettävät työväenluokan näkökulmasta kokonaan yhteiskunnallisen pätevyytensä.&quot;</em> (s.45)</p><p>Kirjassa myöskin ennustetaan se, miten työntekijöiden palkkioiden kasvaessa porvaristo hankkii omansa takaisin sillä, kuinka se kerää suuria vuokratuloja omistamistaan asunnoista. Asumisen osuus keskiluokan menoista onkin nykyajassa kasvanut, mutta tämä on perustason talousymmärrystä, eikä marxismin ominaispiirre.</p><p>&nbsp;</p><p>Sivulla 53 Marx ja Engels jopa ennakoivat sen, millä tavoin heidän maineensa tullaan tahraamaan, koska samaa harrastettiin jo heidän ajassaan (vaikka tietenkään Lenin, Stalin ja Mao eivät olleet ehtineet kehittämään omia teorioitaan ja pahentamaan tilannetta):</p><p><em>&quot;Meitä kommunisteja on syytetty siitä, että me tahdomme hävittää henkilökohtaisesti ja omalla työllä hankitun omaisuuden, omaisuuden, johon kaiken persoonallisen vapauden, toiminnan ja itsenäisyyden on määrä perustua.</em></p><p><em>Omalla työllä hankittu ja ansaittu omaisuus! Puhuttekohan te pikkuporvarillisesta tai pientalonpoikaisesta omaisuudesta, joka oli porvarillisen omaisuuden edeltäjä? Meidän ei tarvitse sitä hävittää, sillä teollisuuden kehitys on hävittänyt sen ja hävittää sitä joka päivä.&quot;</em></p><p><em>&quot;Te kauhistelette sitä, että me tahdomme lakkauttaa yksityisomaisuuden. Mutta teidän nykyisessä yhteiskunnassanne on sen jäsenistä yhdeksältä kymmenestä yksityisomaisuus poistettu.&quot;</em></p><p>Teoksessa on kaikkiaan noin sata sivua. Suosittelen sen lukemista jokaiselle, joka vastaisuudessa aikoo mölistä netissä uusmarxismista tai kulttuurimarxismista. Ei osuisi oma kirjoitus ihan niin totaalisesti harhaan. Ja varmasti sieltä löytyy myös jotakin todellista, minkä perusteella pilkata vasemmiston aatetta. Harmi vain, ettei se vasemmiston edustaja luultavasti ole Marxia ole koskaan lukenut, joten pilkka ei sittenkään osu kohteeseensa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Keskustelun kaikki osapuolet ovat nykyään enemmän tai vähemmän harhaisia. Vaikka pidän Jordan Petersonin maskuliinisesta ryhtiliikkeestä ja yrityksestä tsempata nuoria miehiä, samaan aikaan hänen ymmärryksensä poliittisesta historiasta on vaarallisen puutteellista. Hän on psykologian professori, eikä historia ole hänen vahvinta alaansa. Siksi on vaarallista se, miten hän on omaksunut monia nuoren äärioikeiston vääristyneitä käsityksiä. Hän vahvistaa niitä yhdistämällä perättömiä poliittisia ennakkoluuloja vakuuttavalta kuulostaviin psykologisiin havaintoihin. Hänesta tekee kiintoisan henkilön se, että yhtenä hetkenä hänen ajattelunsa on kirkasta ja uskottavaa, kun taas toisena hetkenä hän väittää jotakin, millä ei ole ollenkaan historiallista todistusarvoa.

Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää huomiota yhteen epäkohtaan, joka yhdistää sekä oikeistoa että usein myös vasemmistoa, etenkin siltä osin kuin se pyrkii ajamaan identiteettipolitiikkaa ennen taloudellista tasa-arvoa. Tämä yksi epäkohta tai puute on se, ettei kukaan väitetyistä kulttuurimarxisteista ole yleensä lukenut Karl Marxin kirjoituksia. Näin ollen niitä ei myöskään siteerata. Marxista itsestään on muodostunut samanlainen haamu, joksi hän aikoinaan nimitti kommunismin aavetta, joka kummitteli 1800-luvun Euroopassa.

Olen kahlannut vuosien varrella läpi mittavan määrän artikkeleja, joissa väitetysti pureudutaan "kulttuurimarxismiin" tai "uusmarxismiin". Samoin olen lukenut läjäpäin vasemmiston kirjoituksia ja kannanottoja, joissa puolustetaan monikulttuurisuutta. Yhdessäkään poliittisessa esseessä tai Facebook-kommentissa en vuosikausiin ole nähnyt siteerattavan Marxia itseään tai viitattavan klassiseen marxilaisuuteen niin, että Marxin kirjoitukset olisivat jotenkin vaikuttanut ajatteluun. Siksi en osaa kuvitella huonommin nimettyä tai perusteltu termiä. Kuulemani selitykset sille, miten miesasia tai sukupuoliset vähemmistöt liittyvät marxismiin, ovat lähes poikkeuksella vailla mitään perehtyneisyyttä Marxin historiallisiin ajatuksiin, kummallakaan puolella kiistaa. Koko käsite "uusmarxilaisuus" on olkinukke, joka rakentuu 1900-luvun historiallisiin ennakkoluuloihin.

Mutta myös todellinen nykyvasemmisto on syvässä sekaannuksessa ja kriisissä. Se on etenkin Yhdysvalloissa epäonnistunut vakuuttamaan köyhät äänestäjät ja keskiluokan, huolimatta siitä, että taloudellinen epätasa-arvo on kasvanut täysin sietämättömiin mittasuhteisiin. Syrjäytyneet valkoiset miehet eivät äänestä vasemmistoa, vaan usein ajautuvat nationalismiin. Miljoonat amerikan köyhät kuvittelivat, että Trump toisi jotain helpotusta heidän tilanteeseensa, mutta sen sijaan hän antoi lisää verohelpotuksia miljonääreille. Myös Suomessa jättimäiset veronkierron ja korruption ongelmat peittyvät mediassa kinasteluun jostain intiaanipäähineestä.

Tarkoitukseni ei siis ole puolustella identiteettipolitiikkaa, vaan puhua siitä totaalisesta kommunikaatiokatkoksesta, jonka synnyttämään hämmennykseen on reagoitu hienoilla käsitteillä, kuten "postmodernismi" tai "jälkistrukturalismi".

 

Palataan hetkeksi aikaan ennen väitettyä jälkistrukturalismia. Seuraavat katkelmat ovat vuoden -48 klassikkoteoksesta, jossa hämmästyttävällä tavalla ennustetaan vasemmiston kriisi, maskuliinisuuden kriisi sekä globalisaatio ongelmat:

"Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se poisti teollisuudelta kansallisen pohjan. Ikivanhat kansalliset teollisuuden alat tuhottiin ja niitä tuhotaan yhä joka päivä."

Eikö viimeinen lause kuulostakin hieman Trumpin vaalipuheilta? Hänellä on ikää niin paljon, että hän oli lakannut oppimasta uusia asioita siinä vaiheessa, kun postmodernismi ja monikulttuurisuus tulivat muotiin 80-luvulla.

Vuoden -48 teksti jatkuu aivan samasta kohdasta tavalla, joka haastaa myös perinteisen teollisuusporvariston luuluneet unelmat paluusta entiseen. Vapaakaupan välttämättömyys tunnustettiin jo tuolloin ja gobalisaatiokehitys ennakoitiin hämmästyttävällä tarkkuudella:

"Uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottamisesta tulee elinkysymys kaikille sivistysvaltioille, syrjäyttävät ne. Nämä teollisuudenalan eivät enää käytä kotimaisia, vaan maapallon kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita. Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden tilalle tulee kansakuntien kaiken kattava keskinäinen kanssakäyminen ja riippuvuus."

Samaan hengenvetoon kirjassa ennakoidaan myös piratismi ja tekijänoikeussodat, kulttuurinen omiminen, robotisaatio jne:

"Tämä koskee niin aineellista kuin henkistäkin tuotantoa. Yksittäisten kansakuntien henkisistä tuotteista tulee yhteisomaisuutta. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus. Kaikkien tuotantovälineiden nopean parantamisen ja kommunikaatioyhteyksien tavattoman helpottumisen ansiosta porvaristo tempaa sivistyksen piiriin kaikki kansakunnat, barbaarisimmatkin. Tavaroiden halvat hinnat ovat sen raskas tykistö, jolla se ampuu maan tasalle kaikki kiinanmuurit ja pakottaa barbaarien piintyneimmänkin muukalaisvihan antautumaan."

 

Globalisaatiota ylistävä talousliberalistinen teksti jota edellä siteeraan on tietenkin Kommunistinen manifesti ja vuosi on 1848. (Sivu 40, julkaisija Vastapaino 1998). Kommunistisen manifestin nimi johtaa harhaan, sillä se ennustaa ennen kaikkea kapitalismin voittokulkua vanhaa aristokratiaa vastaan. Kirjassa ei myöskään vaadita kaiken yksityisomaisuuden lakkauttamista, vaan aristokratian maaomistuksen uudelleenjakamista ja verovapauden poistamista. Yleensäkään mikään, mitä Marxista väitetään, ei perustu siihen, että olisi luettu Marxia. Todellisuudessa Kommunistisen manifestin esiin nostamat epäkohdat sivuavat enemmän alt-right-oikeiston huolenaiheita kuin väitettyjen uusmarxilaisten puheenaiheita.

Teollistumisen ja globalisaation ohella Kommunistinen manifesti ennustaa pysyvät talouskriisit sekä naisten aseman parantumisen ja miesten aseman heikkenemisen, sillä miesten perinteisiä ammatteja uhkaa enemmän se, miten koneet korvaavat lihasvoiman:

"Mitä vähemmän käsien työ vaatii taitoa ja voimanponnistusta, ts. mitä pidemmälle moderni teollisuus kehittyy, sitä enemmän naisten työ syrjäyttää miesten työn. Sukupuoli- ja ikäerot menettävät menettävät työväenluokan näkökulmasta kokonaan yhteiskunnallisen pätevyytensä." (s.45)

Kirjassa myöskin ennustetaan se, miten työntekijöiden palkkioiden kasvaessa porvaristo hankkii omansa takaisin sillä, kuinka se kerää suuria vuokratuloja omistamistaan asunnoista. Asumisen osuus keskiluokan menoista onkin nykyajassa kasvanut, mutta tämä on perustason talousymmärrystä, eikä marxismin ominaispiirre.

 

Sivulla 53 Marx ja Engels jopa ennakoivat sen, millä tavoin heidän maineensa tullaan tahraamaan, koska samaa harrastettiin jo heidän ajassaan (vaikka tietenkään Lenin, Stalin ja Mao eivät olleet ehtineet kehittämään omia teorioitaan ja pahentamaan tilannetta):

"Meitä kommunisteja on syytetty siitä, että me tahdomme hävittää henkilökohtaisesti ja omalla työllä hankitun omaisuuden, omaisuuden, johon kaiken persoonallisen vapauden, toiminnan ja itsenäisyyden on määrä perustua.

Omalla työllä hankittu ja ansaittu omaisuus! Puhuttekohan te pikkuporvarillisesta tai pientalonpoikaisesta omaisuudesta, joka oli porvarillisen omaisuuden edeltäjä? Meidän ei tarvitse sitä hävittää, sillä teollisuuden kehitys on hävittänyt sen ja hävittää sitä joka päivä."

"Te kauhistelette sitä, että me tahdomme lakkauttaa yksityisomaisuuden. Mutta teidän nykyisessä yhteiskunnassanne on sen jäsenistä yhdeksältä kymmenestä yksityisomaisuus poistettu."

Teoksessa on kaikkiaan noin sata sivua. Suosittelen sen lukemista jokaiselle, joka vastaisuudessa aikoo mölistä netissä uusmarxismista tai kulttuurimarxismista. Ei osuisi oma kirjoitus ihan niin totaalisesti harhaan. Ja varmasti sieltä löytyy myös jotakin todellista, minkä perusteella pilkata vasemmiston aatetta. Harmi vain, ettei se vasemmiston edustaja luultavasti ole Marxia ole koskaan lukenut, joten pilkka ei sittenkään osu kohteeseensa.

]]>
22 http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261949-identiteettipolitiikka-kulttuurimarxilaisuus-ja-jordan-peterson#comments Identiteettipolitiikka Kommunismi Kulttuurimarxismi Uusmarxilaisuus Vasemmiston alamäki Wed, 03 Oct 2018 06:22:48 +0000 Juho Nieminen http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261949-identiteettipolitiikka-kulttuurimarxilaisuus-ja-jordan-peterson
Islamin vastustaminen on ihmisoikeus Suomessa http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261771-islamin-vastustaminen-on-ihmisoikeus-suomessa <p>Islamin vastustaminien on ihmisoikeus Suomessa. En ole kenenkään vielä huomannut kiistävän tätä, vaikkei tämä väitteeni ehkä ole kaikkia tavoittanutkaan.</p><p>Tuossahan tuo asia jo tuli sanottua otsikossa, mutta turhien vastaväittelyiden vähentämiseksi vähän selitystä. Rinnastan islamin vastustamisen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikommunismi">antikommunismiin</a>. Antikommunismi pyrittiin leimaamaan jotenkin kelvottomaksi kommunistisissa maissa. Myös antikommunisitisia pilapiirroksia esiintyi, mutta minulla ei ole tietoa, että niitä olisi suvaittu kommunismille alstetuilla alueilla. Sikseen toisekseen ei se, että joku tekee mielestään antikommunistisen teon, vielä takaa sitä, että teko olisi hyvä tai laillinen. Varsinkin yksilötason kommunisteihin kohdistuva vastustus voi mennä laittomuuden puolelle. Kommunistia pitää yrittää estää tekemästä lisää rikoksia, mutta muutoin hänen pitää antaa elää rauhassa, liikkua vapaasti kadulla jne.</p><p>Että puhun Suomesta, sillä viittaan islamille alistettuihin maihin, kuten Pakistaniin. Pakistan pyrkii <a href="https://www.thespec.com/news-story/2165357-pakistan-to-monitor-block-anti-islam-sites/">torjumaan</a> islamin vastustamista, anti-islamilaisuutta.<a href="http://gulftoday.ae/portal/ad6ad21c-8715-4688-8d85-55ecae6490d1.aspx"> Facebook</a> antaa tukea tälle Pakistanin politiikalle.&nbsp; Pakistanin lainsäädäntö on mitä ilmeisemmin sharian saastuttamaa, enkä ainakaan minä uskaltaisi mennä sanomaan Pakistanissa, että islamin vastustaminen on ihmisoikeus Pakistanissa. Meidän on ensisijaisesti pidettävä huoli Suomesta, ettei tästä tule pakistania.</p><p>Käytännössä näkisin, että erilaisia islamia edistäviä hankkeita voisi poliittisen päättäjät julkisesti vastustaa myös sanoen, että koska olen islaminvastainen, tämän hankkeen edistäminen ei sovi äänestäjilleni antamaani kuvaan. Nythän se sanotaan: &quot;En ole islamin vastainen, mutta...&quot;</p><p>Olennaista kuitenkin on, että islamin vastustaminen on ihmisoikeus Suomessa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Islamin vastustaminien on ihmisoikeus Suomessa. En ole kenenkään vielä huomannut kiistävän tätä, vaikkei tämä väitteeni ehkä ole kaikkia tavoittanutkaan.

Tuossahan tuo asia jo tuli sanottua otsikossa, mutta turhien vastaväittelyiden vähentämiseksi vähän selitystä. Rinnastan islamin vastustamisen antikommunismiin. Antikommunismi pyrittiin leimaamaan jotenkin kelvottomaksi kommunistisissa maissa. Myös antikommunisitisia pilapiirroksia esiintyi, mutta minulla ei ole tietoa, että niitä olisi suvaittu kommunismille alstetuilla alueilla. Sikseen toisekseen ei se, että joku tekee mielestään antikommunistisen teon, vielä takaa sitä, että teko olisi hyvä tai laillinen. Varsinkin yksilötason kommunisteihin kohdistuva vastustus voi mennä laittomuuden puolelle. Kommunistia pitää yrittää estää tekemästä lisää rikoksia, mutta muutoin hänen pitää antaa elää rauhassa, liikkua vapaasti kadulla jne.

Että puhun Suomesta, sillä viittaan islamille alistettuihin maihin, kuten Pakistaniin. Pakistan pyrkii torjumaan islamin vastustamista, anti-islamilaisuutta. Facebook antaa tukea tälle Pakistanin politiikalle.  Pakistanin lainsäädäntö on mitä ilmeisemmin sharian saastuttamaa, enkä ainakaan minä uskaltaisi mennä sanomaan Pakistanissa, että islamin vastustaminen on ihmisoikeus Pakistanissa. Meidän on ensisijaisesti pidettävä huoli Suomesta, ettei tästä tule pakistania.

Käytännössä näkisin, että erilaisia islamia edistäviä hankkeita voisi poliittisen päättäjät julkisesti vastustaa myös sanoen, että koska olen islaminvastainen, tämän hankkeen edistäminen ei sovi äänestäjilleni antamaani kuvaan. Nythän se sanotaan: "En ole islamin vastainen, mutta..."

Olennaista kuitenkin on, että islamin vastustaminen on ihmisoikeus Suomessa.

]]>
113 http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261771-islamin-vastustaminen-on-ihmisoikeus-suomessa#comments Islam Kommunismi Sun, 30 Sep 2018 05:45:20 +0000 Risto Jääskeläinen http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261771-islamin-vastustaminen-on-ihmisoikeus-suomessa
Kaunis aate? http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259216-kaunis-aate <p>Jos suomalainen puoluejohtaja nimittäisi natsismia kauniiksi aatteeksi, hän olisi saman tien entinen puoluejohtaja. Ymmärtäisimme, ettei aatetta voi kokonaan erottaa sen ilmenemismuodoistaan. Puoluetoimiston avaimia luovuttaessaan erotettu puoluepomo jäisi yksinään selittämään, että joskin aate teki paljon tuhoa, sen muutamat ideaalit kuten eläintensuojelu, ympäristönsuojelu, keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen tai vaikkapa koronkiskonnan vastustaminen olivat arvokkaita ajatuksia.&nbsp;</p><p>Jostakin syystä kommunismin kohdalla ajatellaan yhä toisin. Kerta toisensa jälkeen tuo aate rimpuilee itsensä irti sen toteutumismuodoista, vaikka historia ei tunne yhtään esimerkkiä, jossa kommunismi valtiojärjestelmänä ei olisi kylvänyt sortoa ja kuolemaa.</p><p>Keväällä Vihreiden puheenjohtaja&nbsp;<strong>Touko Aalto</strong>&nbsp;meni tunnustamaan rakkautensa kommunismiin: &rdquo;Kommunismin aate ja utopia ovat kauniita. Reaalisosialismi erityisesti itärajan takana edusti kuitenkin sellaista totalitarismia ja sortoa, mistä halusin sanoutua irti. Jätin kommunistisen nuorisoliiton toiminnan siinä vaiheessa, kun ymmärrykseni maailman tapahtumista oli kasvanut&rdquo;, hän tunnusti Maaseudun Tulevaisuuden (7.4.18) haastattelussa.&nbsp;</p><p>Helsingin Sanomat kysyi taannoin&nbsp;<a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/22072018/art-2000005765232.html">analyysi-artikkelissaan</a>, josko voisimme vihdoin päästä yli taistolaisuuden aiheuttamasta kansallisesta traumasta. Artikkelista voi päätellä, että kirjoittaja pitää kommunismin yhtä suuntausta, taistolaisuutta, kohtuuttomana leimakirveenä ilmiöstä, joka oli 70-luvulla varsin ohimenevä ja vaatimaton. Ex-kansanedustaja&nbsp;<strong>Kimmo Sasi</strong>&nbsp;puuttui siihen&nbsp;<a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005767940.html">mielipidekirjoituksessaan</a>&nbsp;oudoksuen kuvausta harmittomasta nuorisoliikkeestä. Sekä kommunismi että fasismi ovat syyllistyneet viime vuosisadalla historian suurimpiin ihmisoikeusrikoksiin ja murhanneet miljoonia ihmisiä. Siksi on luonnollista, että Euroopan neuvosto on yhdenvertaisesti tuominnut kummatkin ideologiat. Keskustelu on jatkunut, ja Sasi&nbsp;<a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/05082018/art-2000005780141.html">palasi aiheeseen muistuttamalla</a>, että kommunismin rikokset on yhä käsittelemättä.&nbsp;</p><p>On todella tarpeen muistuttaa nykyajan punavihreille,&nbsp;<em>kuinka</em>&nbsp;kaunis tuo aate on, ja herättää kysymys siitä, voiko aatetta erottaa sen hedelmistä. Ongelma on, ettei ihmiskunnalla ole kommunismista yhtään kaunista ja onnistunutta esimerkkiä. Uhrien määrä on konkreettisesti laskematon, ja kulttuuriympäristöstä huolimatta tulos on ollut aina verinen. Oli sitten kyseessä Neuvostoliitto, Itä-Eurooppa, Kiina, Pohjois-Korea, Vietnam, Kambodha, Laos, Kuuba, afrikkalaiset valtiot, kaikkialla voidaan esittää pitkä lista hirmuteoista, kidutuksista ja murhista.&nbsp;</p><p>Nuoret hipsterit eivät ole ehkä lukeneet&nbsp;<em>Kommunismin mustaa kirjaa</em>, joka ilmestyi noin kaksikymmentä vuotta sitten. Aiheesta on toki monia hyviä historiateoksia mutta tämä on varsin hyvä kooste kommunismin nimissä toteutetun joukkotuhonnan luonteesta. Useimmat kirjoittajat olivat vasemmalle kallellaan olleita ajattelijoita, jotka kommunismin rikosten paljastuessa eivät halunneet jättää äärioikeistolle sitä vahingoniloa. Heidän oli nostettava kauhut esiin itse. Kirja kumosi myytin hyvää tarkoittavista perustajista ja nosti natsien kuolemanleirien rinnalle kommunistien kuolemanleirit.</p><p>Teoksessa esitetään noin sata miljoonaa kommunismin uhria seuraavasti jakautuneena: Neuvostoliitto 20 miljoonaa kuollutta, Kiina 65 miljoonaa kuollutta, Vietnam miljoona kuollutta, Pohjois-Korea 2 miljoonaa kuollutta, Kambodža 2 miljoonaa kuollutta, Itä-Eurooppa miljoona kuollutta, Latinalainen Amerikka 150 000 kuollutta, Afrikka 1,7 miljoonaa kuollutta, Afganistan 1,5 miljoonaa kuollutta. Lisäksi kansainvälinen kommunistinen liike ja kommunistipuolueet, jotka eivät ole olleet vallassa, joiden tiliin lasketaan noin 10 000 kuollutta. Kirja viittaa myös nälänhätiin, joita on vuoden 1918 jälkeen koettu ainoastaan kommunistisissa maissa. Kirjan toimittaja, ranskalainen historioitsija&nbsp;<strong>Stéphane Courtois</strong>&nbsp;pyrki myös perustelemaan, kuinka samanlaisia kommunistien ja natsien toimet olivat.&nbsp;</p><p>Kävin koulua ja suoritin filosofinopintoni tuossa maailmassa, jossa kommunismi vielä hallitsi osaa Eurooppaa. Kysymys ei ollut vain vallankumouksen melskeessä tapetuista uhreista vaan kokonaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, joka perustui pelotteluun ja väkivaltaan. Toisinajattelijoita vangittiin, kidutettiin ja tapettiin. Ihmiset ilmiantoivat toisiaan perheissä ja työpaikoilla, sillä se oli sosialistisen kansalaisen ihanne ja hyve. Se vääristi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen.&nbsp;</p><p>Me lännessä saimme tietoa vain palasina, mutta ulkomaanopiskelujen myötä minulla oli mahdollisuus olla hieman paremmin informoitu. Ja nyt voinen jo tunnustaa, että olen nuorena naisena salakuljettanut länteen dokumentteja toisinajattelijoiden kidutuksista, kuten puhkotuista silmistä &ndash; siis aikana ennen tietokoneita, muistitikkuja ja digikuvia. Eikä näiden kidutettujen rikos ollut yhtään suurempi kuin kenen tahansa mielipiteenvapautta rakastavan aktivistin.&nbsp;</p><p>Mikä kommunismin ja natsismin ongelma on? Miksi Touko Aalto tai kukaan muukaan ei tosielämässä voi harjoittaa kirsikoidenpoimintaa, valita kauniin aatteen mutta unohtaa sen seuraukset?</p><p>Siksi että kommunismin ongelma on filosofinen ja sen murhaavat elementit eivät nouse sattumasta vaan ovat aatteen ytimessä, identiteettipolitiikassa: autoritaarisuudessa, jossa ryhmäidentiteetti jyrää muun edelle. Olennaista ei ole kuka olet yksilönä vaan mihin ryhmään kuulut. Vasemmistoaktivistien ideologia on yhä edelleen sitä, kuten suosituista luennoistaan tunnetuksi tullut kanadalainen psykologian professori&nbsp;<strong>Jordan B. Peterson</strong>&nbsp;on varsin aiheellisesti muistuttanut. Jos se saa totalitaarisen vallan, seuraukset voivat olla yhtä veriset &ndash; ideologian vuoksi.</p> Jos suomalainen puoluejohtaja nimittäisi natsismia kauniiksi aatteeksi, hän olisi saman tien entinen puoluejohtaja. Ymmärtäisimme, ettei aatetta voi kokonaan erottaa sen ilmenemismuodoistaan. Puoluetoimiston avaimia luovuttaessaan erotettu puoluepomo jäisi yksinään selittämään, että joskin aate teki paljon tuhoa, sen muutamat ideaalit kuten eläintensuojelu, ympäristönsuojelu, keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen tai vaikkapa koronkiskonnan vastustaminen olivat arvokkaita ajatuksia. 

Jostakin syystä kommunismin kohdalla ajatellaan yhä toisin. Kerta toisensa jälkeen tuo aate rimpuilee itsensä irti sen toteutumismuodoista, vaikka historia ei tunne yhtään esimerkkiä, jossa kommunismi valtiojärjestelmänä ei olisi kylvänyt sortoa ja kuolemaa.

Keväällä Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto meni tunnustamaan rakkautensa kommunismiin: ”Kommunismin aate ja utopia ovat kauniita. Reaalisosialismi erityisesti itärajan takana edusti kuitenkin sellaista totalitarismia ja sortoa, mistä halusin sanoutua irti. Jätin kommunistisen nuorisoliiton toiminnan siinä vaiheessa, kun ymmärrykseni maailman tapahtumista oli kasvanut”, hän tunnusti Maaseudun Tulevaisuuden (7.4.18) haastattelussa. 

Helsingin Sanomat kysyi taannoin analyysi-artikkelissaan, josko voisimme vihdoin päästä yli taistolaisuuden aiheuttamasta kansallisesta traumasta. Artikkelista voi päätellä, että kirjoittaja pitää kommunismin yhtä suuntausta, taistolaisuutta, kohtuuttomana leimakirveenä ilmiöstä, joka oli 70-luvulla varsin ohimenevä ja vaatimaton. Ex-kansanedustaja Kimmo Sasi puuttui siihen mielipidekirjoituksessaan oudoksuen kuvausta harmittomasta nuorisoliikkeestä. Sekä kommunismi että fasismi ovat syyllistyneet viime vuosisadalla historian suurimpiin ihmisoikeusrikoksiin ja murhanneet miljoonia ihmisiä. Siksi on luonnollista, että Euroopan neuvosto on yhdenvertaisesti tuominnut kummatkin ideologiat. Keskustelu on jatkunut, ja Sasi palasi aiheeseen muistuttamalla, että kommunismin rikokset on yhä käsittelemättä. 

On todella tarpeen muistuttaa nykyajan punavihreille, kuinka kaunis tuo aate on, ja herättää kysymys siitä, voiko aatetta erottaa sen hedelmistä. Ongelma on, ettei ihmiskunnalla ole kommunismista yhtään kaunista ja onnistunutta esimerkkiä. Uhrien määrä on konkreettisesti laskematon, ja kulttuuriympäristöstä huolimatta tulos on ollut aina verinen. Oli sitten kyseessä Neuvostoliitto, Itä-Eurooppa, Kiina, Pohjois-Korea, Vietnam, Kambodha, Laos, Kuuba, afrikkalaiset valtiot, kaikkialla voidaan esittää pitkä lista hirmuteoista, kidutuksista ja murhista. 

Nuoret hipsterit eivät ole ehkä lukeneet Kommunismin mustaa kirjaa, joka ilmestyi noin kaksikymmentä vuotta sitten. Aiheesta on toki monia hyviä historiateoksia mutta tämä on varsin hyvä kooste kommunismin nimissä toteutetun joukkotuhonnan luonteesta. Useimmat kirjoittajat olivat vasemmalle kallellaan olleita ajattelijoita, jotka kommunismin rikosten paljastuessa eivät halunneet jättää äärioikeistolle sitä vahingoniloa. Heidän oli nostettava kauhut esiin itse. Kirja kumosi myytin hyvää tarkoittavista perustajista ja nosti natsien kuolemanleirien rinnalle kommunistien kuolemanleirit.

Teoksessa esitetään noin sata miljoonaa kommunismin uhria seuraavasti jakautuneena: Neuvostoliitto 20 miljoonaa kuollutta, Kiina 65 miljoonaa kuollutta, Vietnam miljoona kuollutta, Pohjois-Korea 2 miljoonaa kuollutta, Kambodža 2 miljoonaa kuollutta, Itä-Eurooppa miljoona kuollutta, Latinalainen Amerikka 150 000 kuollutta, Afrikka 1,7 miljoonaa kuollutta, Afganistan 1,5 miljoonaa kuollutta. Lisäksi kansainvälinen kommunistinen liike ja kommunistipuolueet, jotka eivät ole olleet vallassa, joiden tiliin lasketaan noin 10 000 kuollutta. Kirja viittaa myös nälänhätiin, joita on vuoden 1918 jälkeen koettu ainoastaan kommunistisissa maissa. Kirjan toimittaja, ranskalainen historioitsija Stéphane Courtois pyrki myös perustelemaan, kuinka samanlaisia kommunistien ja natsien toimet olivat. 

Kävin koulua ja suoritin filosofinopintoni tuossa maailmassa, jossa kommunismi vielä hallitsi osaa Eurooppaa. Kysymys ei ollut vain vallankumouksen melskeessä tapetuista uhreista vaan kokonaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, joka perustui pelotteluun ja väkivaltaan. Toisinajattelijoita vangittiin, kidutettiin ja tapettiin. Ihmiset ilmiantoivat toisiaan perheissä ja työpaikoilla, sillä se oli sosialistisen kansalaisen ihanne ja hyve. Se vääristi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen. 

Me lännessä saimme tietoa vain palasina, mutta ulkomaanopiskelujen myötä minulla oli mahdollisuus olla hieman paremmin informoitu. Ja nyt voinen jo tunnustaa, että olen nuorena naisena salakuljettanut länteen dokumentteja toisinajattelijoiden kidutuksista, kuten puhkotuista silmistä – siis aikana ennen tietokoneita, muistitikkuja ja digikuvia. Eikä näiden kidutettujen rikos ollut yhtään suurempi kuin kenen tahansa mielipiteenvapautta rakastavan aktivistin. 

Mikä kommunismin ja natsismin ongelma on? Miksi Touko Aalto tai kukaan muukaan ei tosielämässä voi harjoittaa kirsikoidenpoimintaa, valita kauniin aatteen mutta unohtaa sen seuraukset?

Siksi että kommunismin ongelma on filosofinen ja sen murhaavat elementit eivät nouse sattumasta vaan ovat aatteen ytimessä, identiteettipolitiikassa: autoritaarisuudessa, jossa ryhmäidentiteetti jyrää muun edelle. Olennaista ei ole kuka olet yksilönä vaan mihin ryhmään kuulut. Vasemmistoaktivistien ideologia on yhä edelleen sitä, kuten suosituista luennoistaan tunnetuksi tullut kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson on varsin aiheellisesti muistuttanut. Jos se saa totalitaarisen vallan, seuraukset voivat olla yhtä veriset – ideologian vuoksi.

]]>
76 http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259216-kaunis-aate#comments Kotimaa Fasismi Kimmo Sasi Kommunismi Wed, 08 Aug 2018 16:39:14 +0000 Eija-Riitta Korhola http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259216-kaunis-aate
Liitossa paholaisen kanssa - Salaiset aseveljet http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258711-liitossa-paholaisen-kanssa-salaiset-aseveljet <p>Esitän pohdintaa Oula Silvennoisen kirjan Salaiset aseveljet (Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-44) pohjalta en niinkään arvostele sitä.</p> <p>Ennenkuin paheksutaan Suomen valtionjohdon 2. maailmansodan aikana tekemiä ratkaisuja esim. juutalaisten suhteen, on kyettävä asettuamaan heidän asemaansa ja aikaan jossa elettiin. Suomen johdolla oli hyvin realistinen käsitys vaihtoehdoista, jotka olivat tippurin ja kupan välillä. Kun mennään itse ensin asuttamaan tätä maata Ruotsin ja Venäjän vallan alle ja sitten pohditaan 1900-luvun päätöksiä. Esim. Isoviha, siitä on aikaa maailman sotiin 200 vuotta, jolloin meiltä Suomesta melkein loppuivat ihmiset Venäjän sotatoimien johdosta. Jos Natsisaksan kanssa ei olisi liittouduttu, vaikka se oli liitto paholaisen kanssa, niin Suomen väestö olisi reilusti vaihtunut Neuvostoliiton toimesta.</p> <p>Jos taas Natsisaksa olisi voittanut Suomessa olisi jouduttu siirtymään kansallissosialismiin ja jonkinlainen saksalaisasutus olisi varmaankin tänne tullut. Jos Stalinin Neuvostoliitto taas olisi valloittanut Suomen, meillä olisi ollut naapurimaa Viron kohtalo (Toisen maailmansodan aikana, hieman ennen ja hieman jälkeen Stalin suoritti erityisen suuria väestönsiirtoja. Vuosina 1941-49 arviolta 3,3 miljoonaa ihmistä siirrettiin Siperiaan ja Keski-Aasiaan Stalinin etnisinä väestönpuhistuksina. Eräiden arvioiden mukaan jopa 43 % siirretystä väestöstä kuoli aliravitsemukseen ja tartuntatauteihin. Wikipedia). Meillä kävi kohtuullisen hyvin, vaikka Neuvostoliitto määräsikin poliittisesti meitä vielä 50 vuoden ajan. Miten silloin voidaan paheksua keinoja, joilla itsenäisyys onnistuttiin edes jotenkin säilyttämään?</p> <p>Suomen itsenäisyys ei ollut mikään itsestäänselvyys. Täällä jo pohdittiin 2. maailman sodan aikana myös vaihtoehtoa mennä takaisin Ruotsin yhteyteen. Ruotsi vaan halusi pysyä puolueettomana ja vaihtoehdot olivat sikäli vähissä. Talvisota alkoi siitä, että Neuvostoliitto ja Natsisaksa olivat tehneet hyökkäämättömyyssopimuksen ja samalla salaisella sopimuksella jakaneet valloitettavat valtiot keskenään. Suomi oli siinä listalla Neuvostoliitolle kuuluva valtio. Suomessa osattiin odottaa hyökkäystä, kun tieto näiden kahden maan hyökkäämättömyyssopimuksesta kantautui Suomen valtionjohdolle. Täällä päätettiin puolustaa tätä maata viimeiseen mieheen.</p> <p>Talvisota hävittiin ja neuvoteltu rauha oli hyvin hauras vain väliaikainen. Siksi Suomelle oli onnenpotku, että Saksa valtasi Norjan ja suunnitteli sitä kautta hyökkäävänsä Neuvostoliittoon. Meillä oli yhteinen vihollinen ja se oli kommunismi. Vaikka Saksa lopulta hävisi sodan ja mekin siinä mukana Neuvostoliitolle niin onnistuimme jotenkin säilyttämään itsenäisyyden. Moni tutkijakin on ihmetellyt sitä, miten Stalin luopui Suomesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Esitän pohdintaa Oula Silvennoisen kirjan Salaiset aseveljet (Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-44) pohjalta en niinkään arvostele sitä.

Ennenkuin paheksutaan Suomen valtionjohdon 2. maailmansodan aikana tekemiä ratkaisuja esim. juutalaisten suhteen, on kyettävä asettuamaan heidän asemaansa ja aikaan jossa elettiin. Suomen johdolla oli hyvin realistinen käsitys vaihtoehdoista, jotka olivat tippurin ja kupan välillä. Kun mennään itse ensin asuttamaan tätä maata Ruotsin ja Venäjän vallan alle ja sitten pohditaan 1900-luvun päätöksiä. Esim. Isoviha, siitä on aikaa maailman sotiin 200 vuotta, jolloin meiltä Suomesta melkein loppuivat ihmiset Venäjän sotatoimien johdosta. Jos Natsisaksan kanssa ei olisi liittouduttu, vaikka se oli liitto paholaisen kanssa, niin Suomen väestö olisi reilusti vaihtunut Neuvostoliiton toimesta.

Jos taas Natsisaksa olisi voittanut Suomessa olisi jouduttu siirtymään kansallissosialismiin ja jonkinlainen saksalaisasutus olisi varmaankin tänne tullut. Jos Stalinin Neuvostoliitto taas olisi valloittanut Suomen, meillä olisi ollut naapurimaa Viron kohtalo (Toisen maailmansodan aikana, hieman ennen ja hieman jälkeen Stalin suoritti erityisen suuria väestönsiirtoja. Vuosina 1941-49 arviolta 3,3 miljoonaa ihmistä siirrettiin Siperiaan ja Keski-Aasiaan Stalinin etnisinä väestönpuhistuksina. Eräiden arvioiden mukaan jopa 43 % siirretystä väestöstä kuoli aliravitsemukseen ja tartuntatauteihin. Wikipedia). Meillä kävi kohtuullisen hyvin, vaikka Neuvostoliitto määräsikin poliittisesti meitä vielä 50 vuoden ajan. Miten silloin voidaan paheksua keinoja, joilla itsenäisyys onnistuttiin edes jotenkin säilyttämään?

Suomen itsenäisyys ei ollut mikään itsestäänselvyys. Täällä jo pohdittiin 2. maailman sodan aikana myös vaihtoehtoa mennä takaisin Ruotsin yhteyteen. Ruotsi vaan halusi pysyä puolueettomana ja vaihtoehdot olivat sikäli vähissä. Talvisota alkoi siitä, että Neuvostoliitto ja Natsisaksa olivat tehneet hyökkäämättömyyssopimuksen ja samalla salaisella sopimuksella jakaneet valloitettavat valtiot keskenään. Suomi oli siinä listalla Neuvostoliitolle kuuluva valtio. Suomessa osattiin odottaa hyökkäystä, kun tieto näiden kahden maan hyökkäämättömyyssopimuksesta kantautui Suomen valtionjohdolle. Täällä päätettiin puolustaa tätä maata viimeiseen mieheen.

Talvisota hävittiin ja neuvoteltu rauha oli hyvin hauras vain väliaikainen. Siksi Suomelle oli onnenpotku, että Saksa valtasi Norjan ja suunnitteli sitä kautta hyökkäävänsä Neuvostoliittoon. Meillä oli yhteinen vihollinen ja se oli kommunismi. Vaikka Saksa lopulta hävisi sodan ja mekin siinä mukana Neuvostoliitolle niin onnistuimme jotenkin säilyttämään itsenäisyyden. Moni tutkijakin on ihmetellyt sitä, miten Stalin luopui Suomesta.

]]>
67 http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258711-liitossa-paholaisen-kanssa-salaiset-aseveljet#comments 2. maailmansota Kommunismi Fri, 27 Jul 2018 07:35:15 +0000 Leena Rosendahl Os Hanhijärvi http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258711-liitossa-paholaisen-kanssa-salaiset-aseveljet
Angela http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257785-angela <p>&nbsp;</p><p>On ehkä liioiteltua puhua meidän Angelastamme, mutta kovin montaa poikkipuolista sanaa ei mediassa löydy hänestä. Ehkä hän ei ole edennyt aivan samaan pyhimyskaartiin kuin esimerkiksi Sanna Marin, josta ei voi edes kuvitella mitään kulmikasta uutista tai arviota. Mutta jotenkin oudoksuttaa tutkivan journalismin myötäsukaisuus Merkelin suhteen. Onhan hänen taustansa sentään aika epäilyksiä herättävä.</p><p>Kuten tunnettua hänen vanhempansa muuttivat Länsi-Saksasta Itä-Saksaan 1954, mitä on vaikea käsittää. 1953 kommunistihallinto yhdessä neuvostankkien kanssa kukisti verisesti kansannousun Itä-Saksassa ja muutto Itä-Saksaan kuulostaa hieman samanlaiselta kuin tänä päivänä loikkaus Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan. No, se oli kuitenkin Merkelin vanhempien valinta. Sen sijaan Merkelin aktiivinen toiminta Freie Deutsche Jugend (FDJ) &nbsp;&ndash;järjestössä menee jo hänen omaan piikkiinsä. FDJ oli Itä-Saksan kommunistihallinnon nuorisojärjestö, joka sotilaallisine muotoineen ei ainakaan ulkoiselta olemukseltaan juuri poikennut natsihallinnnon luomasta vastaavasta järjestelmästä.</p><p>Merkel on tietysti yrittänyt vähätellä rooliaan FDJ:ssä ja korostanut ei-poliittisuuttaan myöhemmässä toiminnassaan Itä-Saksassa. Mutta kiistaton tosiasia on, että hän ei millään tavoin noussut vastustamaan kommunistihallintoa tai edes osoittanut vastenmielisyyttään sitä kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin satoja (jopa tuhansia) toisinajattelijoita (eivät osanneet käyttää sananvapauttaan vastuullisesti) vangittiin tai lähetettiin mielisairaaloihin. Tällaisia ihmisiä ei lakkaa arvostamasta ja samalla tuntemasta vastenmielisyyttä niitä kohtaan, jotka rautaesiripun tällä puolella kiihkoilivat kommunistijärjestelmän puolesta (btw, viimeksi mainitut ovat sittemmin muuntuneet ihmisoikeusaktivisteiksi). Merkelistä tuli ei-kommunisti vasta, kun kommuunishallinto romahti Itä-Saksassa 1989, mikä kuvastaa enemmän opportunismia kuin aitoa vapauden kaipuuta.</p><p>Merkelin politiikkaa on myöhemminkin värittänyt opportunismi ja populismi (joista hänen vastustajiaan yleensä moititaan). Ajatellaan vaikka Fuskushiman ydinonnettomuuden jälkeistä paniikinomaista päätöstä siirtyä ydinvoimasta ruskohiileen. Pakolaispolitiikassa hän on samaan hengenvetoon julistanut monikulttuurisuuden täysin epäonnistuneeksi ja kaikki maahanmuuttajat tervetulleiksi. Tähän asti Merkelin laarin on satanut Saksa talouden suhteellisen hyvä kehitys Euroopassa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että kehitys on ehkä enemmän muiden (kriisimaiden) epäonnistumisen syytä kuin Merkelin hallitusten aikaansaannoksia (puhumattakaan Schröderin hallituksen viime metreillä tekemistä reformeista). Nyt tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa Euroopan palatessa uuteen normaaliin. Alkuvuosi on ollut Saksan taloudessa kovin synkkä talouskasvun pysähdyttyä täysin. Toki talousongelmat voi vielä jonkin aikaa laittaa Trumpin piikkiin, mutta jossain vaiheessa tarvittaisiin enemmän näkemystä siihen, mihin Saksan taloudessa pitäisi pyrkiä. Saksan &rdquo;uuden&rdquo; hallituksen ohjelma on tässä suhteessa aika pahaenteinen, koska painopiste on tulonsiirtojen kasvussa ja investointien leikkaamisessa. Mutta julkisessa sanassa Merkel saa nämäkin synnit anteeksi niin kauan kuin hänet koetaan eurooppalaisen integraation ja globalisaation takuunaiseksi. Mutta en olisi yllättynyt, vaikka jonain päivänä takki kääntyisi näissäkin asioissa. Kääntyihän se Pohjois-Euroopan kiivaimmalta Euroopan integraatiokriitikoltakin parissa kuukaudessa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

On ehkä liioiteltua puhua meidän Angelastamme, mutta kovin montaa poikkipuolista sanaa ei mediassa löydy hänestä. Ehkä hän ei ole edennyt aivan samaan pyhimyskaartiin kuin esimerkiksi Sanna Marin, josta ei voi edes kuvitella mitään kulmikasta uutista tai arviota. Mutta jotenkin oudoksuttaa tutkivan journalismin myötäsukaisuus Merkelin suhteen. Onhan hänen taustansa sentään aika epäilyksiä herättävä.

Kuten tunnettua hänen vanhempansa muuttivat Länsi-Saksasta Itä-Saksaan 1954, mitä on vaikea käsittää. 1953 kommunistihallinto yhdessä neuvostankkien kanssa kukisti verisesti kansannousun Itä-Saksassa ja muutto Itä-Saksaan kuulostaa hieman samanlaiselta kuin tänä päivänä loikkaus Etelä-Koreasta Pohjois-Koreaan. No, se oli kuitenkin Merkelin vanhempien valinta. Sen sijaan Merkelin aktiivinen toiminta Freie Deutsche Jugend (FDJ)  –järjestössä menee jo hänen omaan piikkiinsä. FDJ oli Itä-Saksan kommunistihallinnon nuorisojärjestö, joka sotilaallisine muotoineen ei ainakaan ulkoiselta olemukseltaan juuri poikennut natsihallinnnon luomasta vastaavasta järjestelmästä.

Merkel on tietysti yrittänyt vähätellä rooliaan FDJ:ssä ja korostanut ei-poliittisuuttaan myöhemmässä toiminnassaan Itä-Saksassa. Mutta kiistaton tosiasia on, että hän ei millään tavoin noussut vastustamaan kommunistihallintoa tai edes osoittanut vastenmielisyyttään sitä kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin satoja (jopa tuhansia) toisinajattelijoita (eivät osanneet käyttää sananvapauttaan vastuullisesti) vangittiin tai lähetettiin mielisairaaloihin. Tällaisia ihmisiä ei lakkaa arvostamasta ja samalla tuntemasta vastenmielisyyttä niitä kohtaan, jotka rautaesiripun tällä puolella kiihkoilivat kommunistijärjestelmän puolesta (btw, viimeksi mainitut ovat sittemmin muuntuneet ihmisoikeusaktivisteiksi). Merkelistä tuli ei-kommunisti vasta, kun kommuunishallinto romahti Itä-Saksassa 1989, mikä kuvastaa enemmän opportunismia kuin aitoa vapauden kaipuuta.

Merkelin politiikkaa on myöhemminkin värittänyt opportunismi ja populismi (joista hänen vastustajiaan yleensä moititaan). Ajatellaan vaikka Fuskushiman ydinonnettomuuden jälkeistä paniikinomaista päätöstä siirtyä ydinvoimasta ruskohiileen. Pakolaispolitiikassa hän on samaan hengenvetoon julistanut monikulttuurisuuden täysin epäonnistuneeksi ja kaikki maahanmuuttajat tervetulleiksi. Tähän asti Merkelin laarin on satanut Saksa talouden suhteellisen hyvä kehitys Euroopassa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että kehitys on ehkä enemmän muiden (kriisimaiden) epäonnistumisen syytä kuin Merkelin hallitusten aikaansaannoksia (puhumattakaan Schröderin hallituksen viime metreillä tekemistä reformeista). Nyt tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa Euroopan palatessa uuteen normaaliin. Alkuvuosi on ollut Saksan taloudessa kovin synkkä talouskasvun pysähdyttyä täysin. Toki talousongelmat voi vielä jonkin aikaa laittaa Trumpin piikkiin, mutta jossain vaiheessa tarvittaisiin enemmän näkemystä siihen, mihin Saksan taloudessa pitäisi pyrkiä. Saksan ”uuden” hallituksen ohjelma on tässä suhteessa aika pahaenteinen, koska painopiste on tulonsiirtojen kasvussa ja investointien leikkaamisessa. Mutta julkisessa sanassa Merkel saa nämäkin synnit anteeksi niin kauan kuin hänet koetaan eurooppalaisen integraation ja globalisaation takuunaiseksi. Mutta en olisi yllättynyt, vaikka jonain päivänä takki kääntyisi näissäkin asioissa. Kääntyihän se Pohjois-Euroopan kiivaimmalta Euroopan integraatiokriitikoltakin parissa kuukaudessa.

 

 

 

 

 

]]>
17 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257785-angela#comments Angela Merkel Euroopan integraatio Kommunismi Tue, 03 Jul 2018 08:06:52 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257785-angela
Kommunismin kauhut Virolaisen silmin http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin <p>Olen huomannut että punaisten kärsimyksiä itketään harva se päivä meidän bolsevikkimediassa. Media kärsii muistisairaudesta kun pitäisi puhua ja muistella kommunismin uhreja varsinkin viime vuosisadalla.</p><p>Ohessa laitan linkin Virolaisen ohjaajan erinomaiseen elokuvaan joka valottaa kommunistien hirmuvaltaa monelta kantilta. Heikkohermoiset älkää vaivautuko. Puhe ruotsiksi ja teksti englanniksi.</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/oIuW-vNQsQI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/oIuW-vNQsQI?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen huomannut että punaisten kärsimyksiä itketään harva se päivä meidän bolsevikkimediassa. Media kärsii muistisairaudesta kun pitäisi puhua ja muistella kommunismin uhreja varsinkin viime vuosisadalla.

Ohessa laitan linkin Virolaisen ohjaajan erinomaiseen elokuvaan joka valottaa kommunistien hirmuvaltaa monelta kantilta. Heikkohermoiset älkää vaivautuko. Puhe ruotsiksi ja teksti englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=oIuW-vNQsQI

]]>
6 http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin#comments Kansanmurha Kommunismi Neuvostoliitto Viro Tue, 29 May 2018 08:42:04 +0000 Abdullah Nassir http://abdullahnassir.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256027-kommunismin-kauhut-virolaisen-silmin