Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Kaikki blogit puheenaiheesta IPCC

IPCC, International Panel of Catastrophe Cult

IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change, suomennettuna hallitustenvälinen paneeli ilmastonmuutoksesta, on lähtenyt jo perustamisestaan lähtien kahdesta väärästä olettamuksesta. Siitä, että ilmasto lämpenee jatkuvasti ja että lämpeneminen johtuu ihmisistä. IPCC:n rooli on kehittynyt vuosien mittaan median avustuksella kultiksi, joka väittää suunnilleen kaikkien maailman ongelmien johtuvan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Ilmastopolitiikkassa rajoituksista innovointiin

Ilmastopolitiikkaa leimaa usein rajoitukset, supistukset, haittaverotus tai ylimääräiset maksut. On selvää, että edellä mainittuja keinoja joudutaan käyttämään, jotta vaadittaviin ilmastotavoitteisiin esimerkiksi päästövähennysten osalta päästään, mutta innovoinnin edistäminen ja kannustinten käyttö olisi todennäköisesti vähemmän disruptiota ja vastarintaa aiheuttavaa politiikkaa, minkä lisäksi se parhaimmillaan luo lisää työpaikkoja ja vahvistaa kansantaloutta.

Kokonaiset viherdeekut vaanivat lihansyöjien Suomea?

Mitä jos tulevaisuudessa Suomessa lihansyönti on rikkaiden salainen pahe, autolla ajaminen mahtavien harrastus ja tavikset pakotetaan ostamaan 100 000 euron tesla mikäli haluavat tien päälle?

Näin tulee tapahtumaan, mikäli uskotaan kokoomuksen ministerin Kai Mykkäsen suoria vaatimuksia. Hänen mielestään ilmaston lämpenemisen aikataulu pakottaa Suomen näillä sektoreilla merkittäviin muutoksiin hyvin nopeasti. (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/261719-auto-ja-polttoaineveroja-pitaa-s...).

Autoilija kansakunnan rahoittaja!

Mitä sitä kiistämään, koen vihaisia tunteita kun lentokoneilla lentävä elämysporukka marssii ilmaston takia, sillä lentoliikenne on ihan oikea ongelma.

Ei suomalainen yksityisautoilu ole, se on niin kallista että ainoastaan isänmaan todellinen ystävä ajaa huvikseen.

Missä ovat laskelmat siitä, että mitä maksaa globaalisti se, jos sähköautoilu nousee kukoistukseen? (polttomoottori vaihdetaan sähkömoottoriin ja akkuihin)

Onkohan tässä taas yksi lobattu polku jolla päästään rahastamaan, kuten tuulivoimalla Suomessa.

 

Hallitus tukee maakaasun päästöjen kasvattamista?

Hallitus suunnittelee toimia ilmaston hyväksi. Hiilien energiakäytöstä pitää kuulemma luopua vuoteen 2030 mennessä. Maakaasun verotusta aiotaan sen sijaan keventää.

Mutta hetkinen - tämähän merkistee sitä, että lähivuosina fossiilisten verotusta aiotaan keventää (hiili entisellään (edit: hiilikin nousee), maakaasu kevenee). Eikö tavoite olekaan vähentää fossiilisten käyttöä, vaan lisätä sitä lähivuosien aikana?

Sähköautolla marginaalinen vaikutus ilmastonmuutokseen

Henkilöautoja on tällä hetkellä n. 1 050 miljoonaa kappaletta ja lukumäärä kasvaa vuosittain n. 50:llä miljoonalla kappaleella. Näistä autoista sähköautoja on n. 2-3 miljoonaa eli puhutaan parin promillen osuudesta ja tämä luku kasvaa prosentuaalisesti kohtalaista vauhtia, eli n.

+1,5º jo 10-30 vuoden sisällä - tekoja tarvitaan nyt!

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viikko sitten julkistamasta arviosta on kohistu ja hyvä niin. Tärkeintä onkin varmistaa, että IPCC:n tarjoilema huuma pakottaa meidät poliitikot todella vauhdittamaan ilmastotalkoita. Tarvitsemme tilanteen, jossa Suomen suurten puolueiden välillä vallitsee konsensus päästöverojen pitkäjänteisestä nostamisesta ja Suomen siirtämisestä pysyvästi ilmastotoimien nopeuttamista ajavaan joukkoon EU-pöydissä.

Mistä oikein IPCC sai alkunsa

Maapallon ilmasto on ollut yllättävän suotuisa ja vain pientä muutosta on ollut havaittavissa. Muutokset enimmäkseen saavat auringosta alkunsa. Kuitenkin ensimmäisen öljykriisin jälkeen tuli pohdittavaksi öljyn korvaaminen ydinvoimalla. Naapurimaan älyllisesti lahjakas poliitikko, Olof Palme oli keskustellut koulukaverinsa Bert Bolinin kanssa kriisitilanteesta ja Bolin oli informoinut Palmea ilmakehään kertyvän hiilidioksidin vaaroista.

Kymppitonni vuodessa ilmastonsuojeluun? Ei kiitos.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusi maanantaina julkaistu erikoisraportti SR15 arvioi, että pelkästään energiantuotannon uudistaminen 1,5 asteen tavoitteessa pysymiseksi maksaa jopa 106 biljoonaa euroa vuodeen 2050 mennessä. Joka vuosi puhutaan siis 1,4-3,3 biljoonan euron kustannuksista. 

Aivan jokaisen meistä täytyy pienentää omaa hiilijalanjälkeään

IPCC:n ilmastoraportin johtopäätös on se, että 1,5–2 asteen lämmön nousu johtaa peruuttamattomiin muutoksiin mannerjäätikössä. Mitä suurempaa on lämpeneminen, sitä enemmän ihmisiä kärsii tulevaisuudessa veden puutteesta. Uhkana ovat terveydelle haitalliset hellejaksot, merenpinnan nousu ja herkkien ekosysteemien vaarantuminen. Ilmaston lämpeneminen uhkaa myös esimerkiksi saimaannorpan selviytymistä. Kyse on lastemme tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista hyvään elämään. Hyväksytyt ilmastotavoitteet eivät enää riitä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä