Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Kaikki blogit puheenaiheesta Tulorekisteri

Verottaja laukalla - yhdistysten parin euron palkinnot tulorekisteriin

Hallitus säätää lait ja verottaja toteuttaa - näin ilmeisesti sitä byrokratiaa sujuvoitetaan. Nyt uuden lain myötä jopa harrastusyhdistyksen koiran kilpailussa voittama parin euron lelu pitää nyt ilmoittaa verottajalle tulorekisteriin, kertoo Iltalehti. Vuodenvaihteesta lähtien verohallinnon tulorekisteriin on täytynyt ilmoittaa esimerkiksi kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot.

Verotili olisi tulorekisteriä parempi tapa hoitaa palkanmaksun velvoitteet

Pienet yritykset ovat pinteessä tulorekisterin kanssa – ennen tiedon tuotti valtio, nyt työ teetetään ilmaiseksi mikroyrittäjillä (Yle 23.3.2019):

"Tietoja tarvitsevat esimerkiksi verohallinto, Kela ja vakuutusyhtiöt, joiden toimintaa uusi järjestelmä on helpottanut, koska aikaisemmin niille kuulunut työ on siirretty mikroyrittäjien tekemäksi ilmaistyöksi."

Miksi aktiivisuudesta työmarkkinoilla eli työnteosta ei palkita näkyvästi?

Hämmästyttävää on se, että Suomessa ei kannusteta tekemään töitä – kukin omilla mahdollisuuksillaan ja vaikka silloin kun siihen olisi tarve ja mahdollisuus. Ahkeruuden tulee kannattaa ja siitä pitäisi palkita. Nykyisin töiden vastaanottamisesta rangaistaan – vaikka siitä pitäisi palkita. Ja tämän tekee verotus.

 

Verotuksen virtaviivaistamisessa vielä kiinniotettavaa Ruotsiin nähden

Tänään valtaosa suomalaisista saa veronpalautuksia vuoden 2017 verotuksesta. Palautuksia saa yhteensä lähes 3,6 miljoonaa suomalaista ja yhteensä 2,9 miljardin euron edestä. Se on veronmaksajaa kohdenkin laskettuna tuntuva summa, mikä vaikuttaa monilla myös kulutukseen.  Sillä on myös merkitystä, että se tulee vasta joulukuussa. Minua onkin toisinaan ihmetyttänyt, miksi palautukset ja toisaalta myös mätkyt tulevat vielä nykyäänkin tällä tavoin vasta melkein vuosi verovuoden päättymisen jälkeen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä