Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Kaikki blogit puheenaiheesta Palkkavero

Miksi aktiivisuudesta työmarkkinoilla eli työnteosta ei palkita näkyvästi?

Hämmästyttävää on se, että Suomessa ei kannusteta tekemään töitä – kukin omilla mahdollisuuksillaan ja vaikka silloin kun siihen olisi tarve ja mahdollisuus. Ahkeruuden tulee kannattaa ja siitä pitäisi palkita. Nykyisin töiden vastaanottamisesta rangaistaan – vaikka siitä pitäisi palkita. Ja tämän tekee verotus.

 

Ahkeruuden haittaveroa on pakko alentaa

Tupakkaa verotetaan ankarasti, jotta tupakointi vähenisi. Mutta miksi ihmeessä työtä verotetaan Suomessa ankarasti kuin haitaketta? Onko työn kireällä verottamisella tarkoitus vähentää työntekoa? Ainakin tilanne muistuttaa jo ahkeruuden haittaveroa. Siinä ei ole mitään järkeä. Työnteon pitää kannattaa.

EVA: Suomen palkkaverotus on kilpailijamaita kireämpää

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi perjantaina (21.8.2015) päivitetyn version Verojen kirjasta. Lehdistötiedotteessa huomautettiin, että Suomen palkkaverotus on kilpailijamaita kireämpää erityisesti keski- ja suurituloisten osalta - ero Ruotsi hyväksi on jopa seitsemän prosenttiyksikköä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä