Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Kaikki blogit puheenaiheesta Nummi-Pusulan lukio

Nummi-Pusulan lukion puolesta

Paikallislehdessä oli taas uutinen Lohjan kaupungin koulujen lakkauttamissuunnitelmista. Listassa oli pari koulua ja Nummi-Pusulan lukio, joka sijaitsee Oinolassa.

Kuulin, että Nummi-Pusulan lukion oppilaat ja vanhemmat ovat keräämässä allekirjoituksia lukion jatkamisen puolesta. Adressi on erikoinen, koska siinä ei vaadita lukion ikuista jatkoa vaan realistisesti halutaan, että Nummi-Pusulan lukion oppilaat saisivat suorittaa opintonsa loppuun omassa koulussaan.

Nummi-Pusulan lukion oppilaiden opinnot loppuun omassa lukiossa

Lohjan kaupunki aikoo lakkauttaa Nummi-Pusulan lukion säästösyistä. Lakkautus aiotaan kuitenkin tehdä välittömästi eikä asteittain, jolloin lukion oppilaat joutuvat suorittamaan opintonsa loppuun Lohjan lukiossa.

Olen itse pikkuhiljaa kallistunut sille kannalle, että Nummi-Pusulan lukio pitäisi lakkauttaa vasta asteittaisesti. Nykyinen tilanne on oppilaille ja henkilöstölle kohtuuton ja välitön lakkautus on tullut sekä oppilaille että henkilöstölle täytenä yllätyksenä. Näin ei saisi olla. Monella oppilaalla opinnot venyvät vuodella, jos päätös menee läpi valtuustossa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä