Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Kaikki blogit puheenaiheesta Erdogan

Lopun ajat

Viimeisinä vuosina olemme todistaneet iskuja kansallisvaltioita, liberaalidemokratioita kuin myös diktatuureja vastaan lukemattoman paljon. Viimeisimpinä tietenkin tämän viikkoiset tapahtumaat: terrori-isku Nizzaan ja armeijakapinallisten vallankaappausyritys Turkissa. Yhteiskunnalliset vaikuttajat puhuvat näinä aikoina mielellään siitä, että ”pelolle ei saa antaa sijaa”, ”ajatuksemme ovat (ko. maan kansalaisten) luona” tai ”meidän on seistävä demokratian puolella”.

 

Olisiko Saulin jo aika olla hiljaa?

Presidentti Niinistön viimeaikaisten lausuntojen lukeminen on ollut kiinnostava kokemus, joka häilyy huvittuneisuuden, ärtymyksen ja myötähäpeän välillä. Alan pitää sitä täysin realistisena vaihtoehtona, että hän on sosiopaatti, joka ei aivan ymmärrä, miten ihmisen pää yleensä toimii - arvoista puhumattakaan.

Tällaiselta mieheltä Turkissa valtaa yritettiin viedä

Sotilasvallankaappaus näyttää Turkissa epäonnistuneen. Tosin tapaus on niin tuore, että Pohjan perukoilla pitää tyytyä odottelemaan tilanteen selviämistä. Kaappaajat halusivat puolustaa Mustafa Kemal Ataturkin perintöä, jossa uskonto ja valtio oli erotettu toisistaan. Ataturk on turkkilaisten eräänlainen ylin maallinen profeetta, jota ei saa kritisoida. Islamistinen ja vanhoillinen presidentti Recep Tayyip Erdogan on astunut Ataturkin perintöä vastaan.

 

Historia antaa näkemystä tähän päivään, joten koukataan sen kautta:

 

Turkin alusmaa Saksa

Joku aika takaisin Turkki päätti puuttua siihen miten Saksan tv:n satiiriohjelma puhui maan päämiehestä Erdoganista. Alusmaa Saksa nöyristeli ensin kunnes saatuaan korvilleen aloitti tutkinnan siitä pitäisikö ohjelman tekijä laittaa vankilaan moisesta.

Satiirin jälkipyykki - Sanavapauden rajoilla Saksassa

Saksalainen satiirikko Jan Böhmermann on noussut maailman uutisiin Turkin poliittiseen johtajaan Erdoganiin kohdistuneen pilkkarunonsa takia. Erdogan loukkaantui  ja vaati Böhmermannia tilille, TV-kanava poisti runon sivuiltaan ja kansleri Merkel  kertoi päätöksestä saattaa asia syyttäjäviranomaisten käsiteltäväksi, mutta lupasi että vanhaa lainsäädäntöä vieraan valtion johtajan loukkaamisesta  tarkastetaan. Mitä jupakka tarkoittaa sananvapaudelle ja onko sillä poliittisia seuraamuksia?

Jopa viisi vuotta vankeutta

Merkel on menettänyt lopullisesti järkensä

Tapahtui männä kuussa. Saksan tv:ssä esitettiin toimittaja – juontaja Jan Böhmermannin toimesta satiiri Turkin suurvisiiristä, sulttaanista, kalifien kalifista Recep Tayyip Erdoganista. Satiiri on lievä ilmaisu koska kyseinen runosuoni oli erittäin törkeä. Tällaista ei Suomessa kuulla edes Uutisvuodossa kun Jari Tervo avaa sanaisen arkkunssa perussuomalaistensuhteen.

Turkin mahtimies sai tästä kuulla ja otti valtaisat tiltit.

“Lehdistönvapaudesta ei keskustella”

Suurvisiiri, pääsulttaani Turkin Recep Tayyip Erdogan hermostui jälleen. Oman maan lehdistö ja mediat ovat jo hiljaa koska ovat oppineet, että vankilassa ei ole kivaa ja terroristisyytös suoraan presidentin taholta on vielä vähemmän kivaa. Kun oma maa on saatu kuntoon voi kalifi suunnata katseensa muuhun maailmaan. Jaaha, mitäs siellä Saksan televisiossa oikein sanotaan?

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin basaaridiplomatiaa

Termi basaaridiplomatia on STT:n jutusta joka löytynee monen lehden sivuilta tältä päivää. Osuva sana ja hyvä tiivistelmä siitä missä tällä hetkellä mennään. Pisteet toimittajalle.

Onko EU:n politiikassa toivoa?

Onhan tämä EU:lta ihan häpeällisen syvältä!  Turkki ”salaa” myy ISISin varastettua öljyä pitkin maailmaa, jotta nämä kuumakallet ovat saaneet jo monia vuosia täysin villin hulluina petoina katkoa rauhassa kauloja puolustuskyvyttömiltä ihmisiltä, systemaattisesti ampua ja lahdata niitä joukkohautoihin, raiskata naisia ja lapsia, myydä niitä orjiksi yms. hävittää kristillisiä kirkkoja ja rakennuksia.

Monet ihmettelevät Suomen johdon harkintakykyä

Ex-valtiosihteeri Risto Volanen ei ole ainoa suomalainen, joka ihmettelee Suomen johdon harkintakykyä! Obama on kainaloitaan myöten kädet täysin likaisena veressä ISISin/terroristien 100 % tukijana, jotta ne saivat syntyä ja rauhassa hyvin varustettuina kasvaa, vieläpä teki useita vuosia sitä salaa Amerikkalaisten verorahoilla kansan tietämättä. Kaiken seurauksena on vain koettu Irakissa ja Syyriassa järkyttäviä julmuuksia käsittämättömine barbaarisine raakuuksineen ihmiskuntaa vastaan ja sanoinkuvailemattomasti mielipuolisen hillitöntä ja hallitsematonta pakolaistulvaa Eurooppaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä