Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Vasemmisto onnistui painostamaan Kari Peitsamon pois festivaalilta

  • Ämyrockin oma selitys siitä, miksi he peruivat Peitsamon keikan. "Kiitämme hyvistä vuosista, mutta et ole tervetullut enää! :)"
    Ämyrockin oma selitys siitä, miksi he peruivat Peitsamon keikan. "Kiitämme hyvistä vuosista, mutta et ole tervetullut enää! :)"

Ämyrock ry on perunut suositun rokkarin Kari Peitsamon keikan Internetin herhiläisvasemmiston alettua painostaa Ämyrockia boikoteilla, lokakampanjoilla ja uhkausviesteillä. Ämyrockin mukaan festivaaleilla ei ole tilaa artistille, joka vaatii rajojen laittamista kiinni. Samaan aikaan festivaalia ylläpitävä Ämy ry kiittää Peitsamoa menneistä vuosista, joina muusikko on soittanut festivaaleilla, viihdyttänyt sen kävijöitä ja tuonut näkyvyyttä koko tapahtumalle. Nyt tapahtuman "arvopohja" on sitä mieltä, että Peitsamo syrjii ihmisiä, koska hänen poliittinen mielipiteensä eroaa siitä, mitä suvaitaan valtavirrassa.

Peitsamo on itse tunnustautunut kommunistiksi. Hän on ollut kommunistisen puolueen ehdokkaana useita kertoja. Hän on myös esiintynyt useissa suvaitsevaisuutta ja vasemmistolaisia arvoja edistävissä tapahtumissa, mukaan lukien Ämyrockissa kaikkiaan 31 kertaa. Nyt hänet halutaan evätä festarilta, koska hän on sanonut vääriä mielipiteitä julkisuudessa.

Huomionarvoista asiassa on myös se, että nämä alkuperäiset mielipiteet, joista Peitsamo nyt tuomitaan, esitettiin Helsingin Sanomissa jo vuonna 2017. Tällöin kukaan ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Huomio ja häly nousi vasta, kun Internetin räyhävasemmisto tajusi, että Peitsamo on esiintymässä tämän vuoden Ämyrockissa.

Jos ymmärtää politiikkaa, tajuaa selvästi, että "Rajat kiinni" ei tarkoita ihmisten tuomitsemista tai rasismia. Kyse on poliittisesta mielipiteestä. On selvää, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei edistä oikein minkäänlaisia järkeviä tavoitteita, olivat ne sitten vasemmistolaisia, kuten "sosiaalinen yhdenvertaisuus" tai "suvaitsevaisuus" tai oikeistolaisia, kuten "turvallinen yhteiskunta" ja "pienempi verotaakka". Tämä näkyy muun muassa maahanmuuton aiheuttamissa kuluissa, kasvaneessa rikollisuudessa, sensuurimentaliteetissa ja niin edelleen. Jokainen voi toki olla eri mieltä siitä, onko tämä hyvä asia vai ei, mutta ainakin faktat kannattaa tiedostaan. Näiden asioiden sanominen ääneen ei myöskään tee kenestäkään syrjijää, rasistia, pahista tai muunkaanlaista ihmishirviötä.

Vaikka vasemmistolaiset esiintyvät suvaitsevaisuuden aisankannattajina, ovat he todellisuudessa monien näennäisesti kannattamiensa asioiden vihollisia. Peitsamon bannaaminen hänen mielipiteidensä vuoksi on hyökkäys kulttuuria, suosittua suomalaista rokkilegendaa että kaikkia häntä kuulemaan tulevia faneja vastaan. Se ei ole todellista vaikuttamista, vaan pelkkää kiusaamista.

Vasemmisto on korvannut konservatiivisen kristinuskon moraalisen puritanismin vartijana. Vasemmisto on jo voittanut suuret yhteiskunnalliset kapinansa, minkä vuoksi se kohdistaa kulttuurihäiriköintinsä kaikkeen, joka ei sovi sen ortodoksiseen maailmankuvaan. Tätä tarkoitetaan sillä, kun vallankumous syö lapsensa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (83 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Rock ei kuulu minulle, ellei kovaa soiteta, mutta hauskaa tuossa oli "...johon ovat tervetulleita kaikki." Siis siinä samassa viestissä, jossa kerrotaan, ettei Peitsamo ole tervetullut.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Käsittämätön tulkinta, että Peitsamo ei olisi tervetullut. Tottakai on, kuten kaikki aikuiset, kunhan ei rupea huutelemaan tai lauleskelemaan kutsuttuja esiintyjiä häiriten.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Vasemmiston vihakampanja siis onnistui.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Ei oo kivaa nyt kyllä yhtään tällainen vihanlietsonta puhuminen.

Sitäpaitsi kuten suuri sarjakuvasankarimme sanoi "Kuka helvetti kaipaa Kari Peitsamoa yhtään mihinkään ".
Peitsamo on antinsa antanut kommunismille... nyt sen voi vetää pöntöstä alas kuin käytetyn paskapaperin palan.

Ainiin... ei se ollutkaan sarjakuvaSANKARI vaan -MYYJÄ.... menin sekaisin.... pahoitteluni.

Rajat auki eikä kiinni! ....ilmeisesti ....tai jos jätetään silleen raolleen???

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Viha Suomen kansalaisia kohtaan on pelottavaa.
Kerro lukijani, keitä ne vihaajat ovat...

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Peitsamon mielipiteet olivat tiedossa jo vuodesta 2017 asti. On täysin hävytöntä ja kaksinaamaista, että Ämyrock ryhtyy nyt jeesustelemaan asiasta, kun oli ensin itse kiinnittänyt Peitsamon - juuri kuten monta vuosikymmentä aikaisemminkin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kumpis on kovempi hirviö. Vasemmistoherhiläinen tai ketutushirviö?
https://youtu.be/gWm2ug-NKvQ

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää

Toinen on mielikuvituksen tuotetta, toinen todellisuutta, aiheuttaen aivan todellisia ongelmia ihmisten elämälle.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Vihakampanja?
Se, mitä olen Kari Peitsamon omassa viestinnässä viime aikoina nähnyt, täyttää kyllä vihan tunnusmerkit.
Eikä vain vihan,vaan sekavan, silmittömän ja jotenkin häiriintyneeltä vaikuttavan vihan.

Rock- maailmassa on kai aina sallittu sekä törkeyttä että omituisuutta lähes rajattomasti, mutta ilmeisesti sielläkin voidaan
jokin raja ylittää ?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Ote Palefacen sanoituksista...

"Laita palaa se hullun audi
hallitus leikkaa meiltä kurkut auki
aika maksaa velka pois ja luovuttaa verta poika
ette muka osanneet ennakoida että suomipoika alkaa mellakoida
seuraamukset on raskaata"

Tää on vissiin sitä paremmasta väkivallasta unelmointia? Ylittääkö tää Helenan rajan?

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Kuulostaa ihan persujen unelmalta meita maahanmuuttajia kohtaan.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara Vastaus kommenttiin #52

Paleface persuna. Älä ny aikuinen mies viitti olla naurettava! Vasemmiston äänitorvi on tämä mies. Tämmöisellä unelmalla ne anarkomarkot elää.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

"Porvareille persettä näytin ja juhlin koko yön"

Ilkka Huotari

Tämä on ilmeisesti sitten sitä suvaitsevaiston mainostamaa "kulttuurin rikastumista".

Oikeasti ... näistä "suvaitsevaisista" ei ole Suomelle ja maailmalle muuta, kuin haittaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Tuliko entiselle haudankaivajalle häväistysviestejä Twittwrissä?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

” Hyvien vuosien ” aikana se Neuvostoliittokin romahti :)

Vasemmistolaisen logiikan ja mielenmaiseman ymmärtämisen yrittäminen vaatisi ilmeisesti Leninin Koottujen teosten lukemisen.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

On se jännää että pienellä Vasemistoliitolla on niin paljon valtaa että pystyy kammeta Peitsamon pois palliltaan.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Monopoli tiedotusvälineissä helpottanee.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Vielä jännempää on se että omasta mielestään työläisten asiaa ajava vasuristo haluaa estää työläisen pääsemisen työpaikalleen väärien mielipiteiden vuoksi. Täälläkin koko vasuriporukka peukuttaa täysillä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Työsopimuksen voi purkaa painavasta syystä.
Sen lisäksi "työntekijä" voi tosiasiallisesti itse rikkoa sopimuksen omalla toiminnallaan ja aiheuttaa sen purkautumisen.

Jos joku toimittaja esim kirjoittaa pasifistien lehteen sotaa ihannoivia juttuja , saattaa olla kyse vastaavasta.
Jos taas jossain konsertissa esiintyy taiteilija, joka tod näk karkottaa suuren osan yleisöstä, tämä saattaa olla pätevä syy poistaa esiintyjä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Kyllä kuule joukolla on voimaa.. Ei tarvitse olla montaa ihmistä jos he tekevät yhteistyötä ja ajavat samaa asiaa, niin voivat vaikuttaa vaikka mihin..

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jännä ettei Peitsamo saa olla Arvojen takia mutta Paleface saa joka julkisesti on myöntänyt kannattavansa anarkiaa jne..

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Saa ja saa. Järkkää sä festarit ja maksa artistit niin varmana kukaan ei tuu kieltämään sun uutta Peitsamokiinnitystäsi, eikä uutta Peitsamofanitustasi, eikä Peitsamopromoasi.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Mitä hittoa sie selität.. Uskomaton tyyppi, olet yksi näistä idiooteista jotka pitävät ihmisten mielipiteitä tärkeimpänä asiana! Jos joku tekee hyvää musiikkia, niin ei sillä pitäisi olla mitään väliä mitä mieltä se on jostain asiasta.. Olkoot vaikka Hitlerin ihailija.. Kuhan vaan tekee sen mitä se on tullut sinne festareille tekemään (MUSIIIKKIA)!!

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Mitä jännää tuossa nyt on?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Vaikka kuinka on vaalit voisi kuitenkin kirjoittaa, että Amerikan mallia apinoiden pari someaktiivia saivat naurettavan seitsemän ihmisen twitter - kohun aikaan josta sitten Ämyrock irtisanoutui vaikka olisi pitänyt kertoa muutamalle somehörhölle että tukehtukaa tofuunne mutta meidän mies Kari Peitsamo esiintyy. Eli uudestaan ei kannata yleistää vasemmisto sitä tai tätä kun kyse on parista tiesmistä some-twitter - hörhöstä jota meedioiden agendajournalistien kerma peeesaa.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Komppaan Mikkoa ja totean, että mainion live-esiintyjän ja suositun muusikon tökerö kohtelu vie maksavia asiakkaita suvaitsevaisiksi itseään kutsuvien umpimielisten typeryyden vuoksi.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #22

Kyllä Peitsamo itse on ollut hyvin aktiivinen ja pyrkinyt varmaan juuri saamaan huomiota noilla uskomattomilla ulostuloillaan.
En muistanut koko miestä olevankaan ennen kuin aloin törmätä niihin .
Siinä varmaan on jutun ydin, ei siinä, mitä joku niistä on somessa sanonut.
Somessa arvostellaan vaikka mitä ja vaikka miten .

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Tännekkin sopii Atte Kalevan juttu ”Maahanmuutto on uusi Neuvostoliitto”. Lainaan siitä osan tähän.

"Atte Kalevan mielestä nykyilmapiirissä vain oma totuus kelpaa.

"Hän siteeraa kirjailija Pirkko Saisiota, jonka mukaan nykyajan taistolaisuus on sitä, että äärioikeistolaisiksi, rasisteiksi tai fasisteiksi leimataan kaikki ne jotka eivät ”varauksetta jaa käsitystä avointen rajojen ja monikulttuurisuuden ihanasta utopiasta”.

– Aivan samalla tavalla aikanaan taistolaiset leimasivat kaikki itänaapuria vähänkin kritisoivat neuvostovastaisiksi tai fasisteiksi, Atte Kaleva toteaa.

---------------------------

Peitsamo esitti "vääriä" mielipiteitä mamutuksesta, ja sai kimppuunsa "suvaitsevaiset" "hyvät ihmiset" vasemmistosta. Fanaatikkoja tuntuu siellä riittävän.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Peitsamo koettaa löytää uuden kodin äärioikeistosta.

Taisi kommenttien perusteella löytyä.

Kaipa ne esiintyy, kenen järjestäjät haluavat esiintyvän.

No mitä sitä ei tekisi suosionsa menettänyt artisti, että edes joku vielä hänet muistaisi.

Kaipa näillä rasistisilla jutuilla sitten saa muutaman levyn taas myytyä.

Ainakin persut voisi kutsua vaalivalvojaisiinsa, sittenhän kaikki olisivat yhdessä onnellisia.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Kuulkaas antikvaarikauppias, kun ehdotan:
Alkakaa käyttää kaikkia erimieltä kanssanne olevista nimitystä "Krasisti".
Se on helppo muistaa etukirjaimestaan, joka viittaa ainoaan oikeaan kaikki kansalaiset huomioonottavaan aatesuuntaan, joka edustaa ainoaa hyväksyttävää mielipidettä, jonka kannattajat kanssanne täällä tarttuvat vähänkin mielestänne omaa agendaanne vastuvaaan kirjoitteluun.
Poikkean moikkaamassa vaalien jälkeen,
Y.T. JJR

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Petteri,

Niinhän sinäkin yrität löytää perussuomalaisuuden jälkeen uuden kodin vasemmistoliittolaisuudesta.

Paljon omia blogeja ja kommentointia toisten kirjoittajien blogeissa näyttää vaativan, että sinut uudessa poliittisessa kodissasi hyväksyttäisiin.

Ei tule onnistumaan. Et ilmeisesti tunne vasemmistolaisuuden syvintä synkkää ydintä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jos festarijärjestäjä katsoo että artisti ei sovi linjaan niin sitten artisti ei esiinny, asia on aika yksinkertainen eikä sitä persuilta kysytä.

Varmasti iso menetys tietenkin koska epäilemättä perussuomalaiset ja muu rajatkiinni-väki ovat aikaisemmin sankoin joukoin kansoittaneet festivaalialuetta.

Voisiko tehdä vaikka facebookiin kuvakehyksen "Je suis Peitsamo"?

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Noin juuri. Nuo rajat kiinni -jengiläiset aiheuttavat järjestyshäiriöitä lähes aina ja kaikkialla minne menevätkin (ne eivät tietenkään omasta mielestään ole koskaan syyllisiä, vaan aina uhreja), joten on vain järkevää pitää ne pois festivaalialueilta jotta itse tapahtumat voisivat edetä sujuvasti.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Jos festarijärjestäjä ja artisti ovat tehneet sopimuksen esiintymisestä, niin ei sitä sopimusta voi irtisanoa tai purkaa festarijärjestäjän puolelta jonkun aivan hatusta vedetyn syyn vuoksi.

Asia on pääsääntöisesti aika yksinkertainen: Sopimukset täytyy pitää ja sopimusvelvoitteet täyttää sen mukaan, mitä osapuolet ovat keskenään sopineet.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mitä osapuolet sitten ovat keskenään sopineet?

Jotenkin en usko että rajatkiinni-väen huoli kohdistuu juuri esiintymissopimuksen yksityiskohtiin.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #32

Sitähän me emme tiedä. Siksi tuossa olikin se jos. Peitsamo on kuitenkin esiintynyt kyseisellä festarilla jo 1970-luvulta saakka, joten siltä ainakin näyttää, että ensi kesän keikasta on sovittu. Sopimukseen viittaa sekin, että järjestäjä mainitsee keikan perumisesta.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Salonen: Voisiko tehdä vaikka facebookiin kuvakehyksen "Je suis Peitsamo"?

Tämän kommentin voisi kyllä kuvakehystää peukuttajineen, esimerkkinä kaksinaismoralismista.

Charlie Hebdon toimituksen teurastus ja maailman ihmisten järkytys tapahtuneesta ei taida olla mitä sopivin ilkkumisen aihe, vaikka sanavapauden aihetta blogin keskustelu käsitteleekin.

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Blogikirjoitus on täynnä valheita, liiottelua ja tahallaan väärin ymmärtämistä. Ei tuolla tapauksella ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Vasemmisto ei myöskään päätä siitä ketkä tuolla festivaalilla esiintyy eikä tee ratkaisuja asian suhteen.

Peitsamo sai muuten kritiikkiä osakseen siitä syystä, että hän syytti Uuden-Seelannin terroristi-iskusta monikulttuuria äärioikeistolaisen terroristin sijasta, mikä oli sen luokan möläytys, josta ansaitseekin joutua vastuuseen. Oikeisto tekee tietenkin myös vaalityötä ja sen takia oikeiston edustajat yrittävät tietty epätoivoisesti kaapia esiin tekosyitä, joilla mustamaalata vasemmistoa - ei onnistunut tällä kertaa!

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

"Peitsamo sai muuten kritiikkiä osakseen siitä syystä, että hän syytti Uuden-Seelannin terroristi-iskusta monikulttuuria äärioikeistolaisen terroristin sijasta"
Syyttikö?

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"hän syytti Uuden-Seelannin terroristi-iskusta monikulttuuria äärioikeistolaisen terroristin sijasta"

Hän siis syytti yhteiskuntaa, kuten Suomessa on tapana. Kaikki on jonkun muun syytä, mutta ei terroristin itsensä? Monikulttuurisuuden syyttäminen lienee loogista, koska elämme monikulttuurisuudessa. Monikulttuurisuus ei taida edistä rauhaa ja näyttö on aika vahvaa, eikä se siitä rauhoitu, jos pää laitetaan puskaan.

Silloin kun suomalaiset rakensivat hyvinvointia yhteistuumin, ainakin se näytti siltä ennen monikulttuurisuuden kansaa kahtia jakavaa vaikutusta, olitte paljon suvaitsevaisempia toisianne kohtaan (ryssittely asia erikseen). On järkyttävää seurata kuinka tilanne muistuttaa veljessotaa, joka ei olekaan päättynyt, vaan leimahtanut sanasodaksi tuloerojen jakautuessa voimakkaasti, samassa tahdissa ovat kasvaneet näkemyserot ja kahtiajako vaan jatkaa syvenemistään:(

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Käsittääkseni Boikotti on ihan asianmukainen tapa toimia demokratioissa. Kun paikka saa palautetta että "ei tulla jos tyyppi X esiintyy" niin tässä ei ole kysymys sensuurista vaan vapaasta markkinataloudesta.

Itse näen että kristityt ovat jatkuvasti harjoittaneet boikotteja. Koska ne toimivat. Ja tämä ei ole ollut heistä sensuuria. Mutta joka ikinen kerta kun boikotin kohteena ei olekaan komukka niin raha ei saisi puhua?

Minusta on selvää että suvaitsevaisuus kaikkialla vaatii kuria. Esimerkiksi koulukiusaamisesa toimii vain ja ainoastaan nollatoleranssi. Jos kaikki saa tehdä mitä tahansa se on sitä että ei jarruteta kiusaajia kiusaamasta.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"Itse näen että kristityt ovat jatkuvasti harjoittaneet boikotteja."

Hyvä vertaus, uskontoa tuollainen poliittinen fanatismi on.

Kyseinen festari on muuten ilmainen, raha ei puhu siinä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"There is no "ilmainen festari"." Sillä on kohderyhmä jolta haetaan jotain. Jos ei suoraa rahaa niin jotain. "Kaupallisesti sitoutuneissa" boikotteja tehdään. Mitään joukkotapahtumia ei tehdä "noin vaan". Takana on aina jokin agenda. Raha on niistä ehkä yksinkertaisin tai ylevin.

Esimerkiksi ilmainen viikonloppukirkko haluaa aivosi. Ja tilan yhteiskunnallisen rituaalivallan käyttämisessä. Ideologinen festari ajannee samaa funktiota.

Mutta joo. Uskonto on hyvä vertaus. He boikotoi ja tätä ei koskaan nosteta tällä tavalla esiin. Koska ilmeisesti ihmiset tietää että boikotit on itse asiassa toimintoja jotka nojaavat kuluttajien valtaan ja markkinatalouteen.

Jukka Ryhänen

Mitähän TP Niinistö ajattelee syvällä sydämensä sopuikoissa tästäkin? Onkohan Jennin kanssa kaikesta ihan samaa mieltä. Voi olla että Jenni joutuu nöyrtymään kotona.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Mitä vitun väliä sillä on mitä mieltä olet asioista jos kyse on MUSIIKKI FESTAREISTA, joissa esiintyjät esittää hyvää musiikkia jne.. EI SAATANA ALAN OIKEASTI VIHAMAAN SUOMEN ILMAPIIRIÄ!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onko Peitsamo musiikillisesti kiinnostava? Siis oikeasti?
Joku Houllebeck on kirjallisesti lahjakas ja mielipiteiltään jotain mikä kelpaa äärioikeistolle. Mutta kyllä minäkin niitä luen koska sen mitä tekee tekee hyvin.
Lars Vilks on melko kiinnostava mediapersoona. Mutta esim Paleface ei minua puhuttele vaikka on hyvä jätkä.
Mutta kun te jaksatte niin kuin joku kolumnistit sanoi Trumpista tänään, taisi olla iltasanomissa, tuota teidän " nurinkurista kohkaamistanne " millä ei ole mitään tekemistä esim nyt musiikin kanssa. Kohkaatte ittenne pois pelistä. Vakavasti otettavien pelistä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jostakin se voi olla hyvää! Jostain ei.. Jos se festareille on pyydetty niin kaitte sillä kuuntelijoita on...

No nyt oli pakko mennä kuuntelemaan YOutubesta sen musiikkia, eikä tuo hassumpaa ole.. En ehkä kuuntelisi paljoa mutta ei tuo hullumpaa ole!!

Mutta edelleen kysyn, mitä väliä mitä mieltä olet maailman asioista jos kyse musiikki festareista?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kysymys nyt ei kuitenkaan ollut vasemmistosta vaan Peitsamon typerehtimisistä. Vasemmistoa saa ja on suotavaa arvostella asioista joita niiden tekemänä kokee ikäväksi. Ei kuitenkaan sellaisista joihin niillä ei ole valtaa saati osaa tai arpaa.
Hieman enemmän rehellisyyttä blogisti Keroselta jatkossa niin kyllä se vielä saattaa saavuttaa aseman lukemisten arvoisten joukossa.

Julistukselliseksi konservatiiviksi itsensä korottaanelta R.Laineelta jäi eilen muutama jaxuhali ylimääräiseksi lattialle elukankarvaa keräämään joten siellä ne mielensäpahoittajille ovat nyt ilmaiseksi otettavissa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Olen aika ajoin arvostanut Karin musiikkia paljonkin. Poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä hän on vaeltanut monella suunnalla, viimeksi joitakin vuosia Väyrysen joukoissa. Uusimmat twiitit näyttävät kannustavan Halla-ahoa. Ja Ämyrockia, joka on hänen mukaansa "yhä aivan mahtava festari, kesän kohokohta".

En ottaisi näitä juttuja kovin vakavasti. Väyrysiä, halla-ahoja ja peitsamoita poliitikkoina tulee ja menee.

Tosiasia nyt kuitenkin on, että maaliskuun 15. päivänä Peitsamo ilmaisi mielipiteen: "Uuden Seelannin iskut ovat suora seuraus pakotetusta monikulttuurillisuudesta. Kauheudet ovat vasta alkamassa. Ainoa ratkaisu on: Rajat kiinni."

Jos itse olisin festivaalijärjestäjä, tapahtumaani ei pääsisi esiintymään tuollaisen lausunnon jälkeen, samana vuonna.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Miksi ei, mitä tuolla kommentilla on tekemistä festareiden kanssa?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kysehän on siitä, minkä kanssa festivaali haluaa olla tekemisissä. Kyseessä on laulurunoilija ja politiikan puoliammattilainen, jonka mielipiteitä ei voi erottaa hänen taiteestaan. Ensi vuonnahan ne voivat taas olla vaikka mitä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #50

oikeastaan joo.. oikeassa olet, minkä kanssa on tekemisessä. Palefacen tämän anarkistia tukevan räppärin jonka mielipiteitä ei voi erottaa taiteestaan..

Kertoo siis paljon festarin järjestäjästä..

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #60

Kertoo kaupallista realiteeteistä. Äärioikeistolaiset ovat joko keski- ja yläluokkaisia mieshenkilöitä tai nuoria lähiökundeja. Kumpikaan yleisö ei maksa päästäkseen kuuntelemaan Peitsamoa.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #60

Kyllä. Aina kun taiteilija ottaa kantaa persoonanaan niin ei voi erottaa tyyppiä ja taidetta.

Kauneimmillaan tästä tulee Townes van Zandtia.

Mutta Peitsamo ja Paleface ja aika monet muutkin vastaavat tekee ideologista musiikkia omista lähtökohdistaan. Ja tässä asioiden tukeminen lähestyy aika vahvasti sitä että päästää paikalle.

Toisaalta. Jos festarinjärjestäjä maksaa palkkaa muusikoille niin hän saanee maksaa ja palkata millä ehdoilla haluaa. Tai jos ei niin vähintään järkkää tilat niin hallitsee niitä hankkimiaan (ulko)tiloja. ; Ei voi olla niin että tulee maksaa tai järjestää tiloja kenelle tahansa heidän itsensä puolesta. Peitsamo ei omista noita festareita, joten jos ei tykkää niin järkätköön yksinään omat konserttinsa ja festaritilansa.

Miksi ihmeessä heidän pitäisi järjestää ja maksaa tiloja vain siksi että "joku tykkää että kivaa musiikkia"?

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #50

Sekin vähän kiinnostaa, mikä tuossa Kari Peitsamon kommentissa on se asia, joka on "liikaa". Kommentin voi mielestäni lukea myös aika neutraalisti niin, että Peitsamo vain arvioi, mikä voisi olla syynä, ja millaiset keinot voisivat helpottaa tilannetta. Onko esimerkiksi ilmais "suora seuraus" liikaa? (voisi ajatella, että paljon muutakin vikaa ampujassa täyty olla)

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #82

Samaa ihmettelen minäkin, en näe siinä kommentissa muuta kuin päättelyä, en kenenkään, muun politiikan syyttelyä.

Johan tutkimuksetkin esim Englannissa, joka on meitä vuosikymmeniä pidemmällä, on vuosia sitten osoittaneet, että moniklulttuurisuuspolitiikka, sellaisena kuin sitä toteutetaan, aiheuttaa konflikteja kulttuurien välillä ja siksi liian erilaiset, tai erilaisella kehitystasolla olevat kulttuurit eriytyvät omiksi asuinalueikseen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ei nämä vasemmistolaiset "suvaitsevaiset" varmaan edes huomaa kuinka he kannattavat totalitarismia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Totalitarismi yleensä tykkää enemmän monokulttuurista kuin monikulttuurista. Uhrien syyllistäminen massamurhasta, ajattelemattomastikin, on loogisesti vähän samaa kuin "pannaan ne juutalaiset ghettoon oman turvallisuutensa tähden, kun niitä tapetaan keskikaupungilla".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Totalitarismi yleensä tykkää enemmän monokulttuurista kuin monikulttuurista."

Neuvostoliitto, Kiina?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #66

Neuvostoliitto oli myös venäläistämisprojekti.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #66

Vaikeaa on löytää monokulttuurisempaa maailmaa kuin Kiina tahi Neuvostoliitto.

Tämä voi yllättää kun tajuaa että "monokulttuuri" ei tarkoita samaa kuin suomalainen kristillinen konservatiivius vaan asennetta jossa on yksi keskusideologia jota on toteltava.

Ymmärrän toki mistä väärinkäsitys syntyy. Ajatus yhdestä oikeasta Toteltavasta Kulttuurista on niin vahva osa suomalaista kristillistä konservatiiviutta että heille voi olla vaikeaa tajuta miten Oikeaa Kulttuuria voidaan lähestyä myös muista lähtökohdista. (Itse asiassa väärä mielipide=kansanpetturuutta aika monelle nykyäänkin.)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #72

"Vaikeaa on löytää monokulttuurisempaa maailmaa kuin Kiina tahi Neuvostoliitto."

Sekoitat käsitteitä, Neuvostoliitto oli ja Kiina on hyvin monikulttuurinen yhteiskunta joita valtion harrastama totalitarismi yrittää puristaa yhteen muottiin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #75

Tykkääkö totalitarismi siis monikulttuurista enemmän kuin monokulttuurista, jos se yrittää puristaa monikulttuurin monokulttuuriksi?

Olivatko Hitlerin ja Stalinin keskitysleirit vankien vika? Eihän niitä ilman vankeja olisi tarvittu. Jos ei olisi murhattavia sosialidemokraattisia lapsia ja murhattavia moskeijassakävijöitä, ei Oslossa ja Christchurchissa olisi ollut massamurhiakaan. Uhrien vika vai, Makkonen ja Peitsamo?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #76

Ei totalitarismi tarvitse mitään kulttuureja toimiakseen, poistetaan vain sananvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa politiikkaan. Kuten on nähty totalitarismi toimii myös Euroopassa, tarvitsee vain tarpeeksi paljon teidänkaltaisianne helposti manipuloitavia ihmisiä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #80

Minusta Christchurchin ampuja poisti aika tehokkaasti uhreiltaan sananvapauden ja mahdollisuuden vaikuttaa politiikkaan. Eivät niinkään uhrit häneltä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #66

Kummasakin maassa vähemmistöjen vainoja.
Uskonnollisten, etnisten ja seksuaalisten.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Taidanpa ostaa pari Karin levyä.

Ämyrokkiin voisi poliisi tehdä huumeratsian.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Ketä jäi esiintyjälistalle, Agit Prop, Vintagepunikit leveälahkeisissa teryleeneissä?

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Kari Peitsamo on muusikon ohella myös kunnon työmies ja hän on pitkään toiminut haudankaivajana, joka on raskasta touhua niin fyysisesti kuin henkisesti. Omista, erikoisistakin mielipiteistään huolimatta tämä kuolemaan tottunut mies ei sentään kehota ampumaan toista ihmistä pelkästään siitä syystä, että itse on toista mieltä. Viime viikonloppuna saimme taas kerran nähdä että tositappajan rooli on varattu mm. antifalle, varsinkin kun kokemuksesta tiedetään että (laajan demonisoinnin jälkeen) ihan oikeasti ammutaan...

Äärioikeisto ja äärivasemmisto: saman mitalin molemmat puolet, joissa rehottaa aivan sama likainen ja väkivaltainen ajatusmaailma. Siitä toisesta vaan vähemmän puhutaan, edes kriittiseen sävyyn. Onneksi on US-blogistan:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272492-pare...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tais nyt olla sulla Peitsamo vaan aasin ovimattosilta.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Ei suinkaan: kyse on siitä missä määrin siedetään toisia (= "vääriä") mielipiteitä.....se näyttää olevan ylivoimaisen vaikeata, erityisesti molemmille äärilaidoille.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #63

Ei ole Peitsamon tapauksessa kyse siitä. Vaan siitä ketkä maksaa liput. Ei kai festarijärjestäjä halua taloudellista tappiota.

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä Vastaus kommenttiin #64

Tiedän, että Peitsamoa olisi tultu kuulemaan. Voip' olla ettei muutama vaivaudu paikalle ensinkään. Tuskin artistin poisjättäminen lisää lipunmyyntiä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #64

#64. #68. Mistähän lipunmyynnistä te nyt horisette? Ämyrock on Suomen vanhin ilmaisfestivaali.

Moni klubin- ja ravintolanomistaja tai konserttisalin ohjelmistonsuunnittelija varmaan näkee persuilun kaupallisen potentiaalin, eikä siinä mitään, vapaassa maassa.

Aatteellinen yhdistys, jolla on perinne, ideologia ja linja, valitsee festivaaliesiintyjänsä niiden pohjalta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #73

Ok. Ei ole tapaus Ruotsilan yoisinto. Mutta hyvä Ämyrock.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #63

"Sietäminen" on vähän eri kategoriassa kuin jonkin kulttuuritapahtuman profiili.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Kari Peitsamo on oivaltanut, että raha liikkuu enämpi oikeistopiireissä kuin vasemmiston vanavedessä ja loppu on silkkaa laskutoimitusta ja oman hillotolpan kutsua.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persut ei olisi edes koskaan kuunnelleet tai kuulleet Peitsamosta, jollei hän olisi noussut pinnalle taas ääliömäisillä puheillaan.

Persuille kelpaa ihan kuka vaan, joka tarpeeksi jyrkästi uskaltaa maahanmuutosta puhua.

Kuolalappu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset