Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Terrorismi on koko länsimaalaisen ihanteen vihollinen

  • Tekojen motiivi vaikuttaisi olevan hyvin samankaltainen kuin Norjan Anders "Pelle" Breivikillä.
    Tekojen motiivi vaikuttaisi olevan hyvin samankaltainen kuin Norjan Anders "Pelle" Breivikillä.

Uudessa-Seelanissa on tapahtunut ensimmäinen terroriteko melkein kymmeneen vuoteen. Teko on myös yksi pahimmista, mitä maassa on koskaan tapahtunut. Terroritekojen takana näyttäisivät olevan länsimaalaiset "rotusoturit", jotka väittävät puolustavansa länsimaita ja valkoista kulttuuria ja vastustavansa länsimaissa yleistyvää monikulttuurisuutta ja islamia.

Nämä ihmiset kuvittelevat taistelevansa länsimaalaisen elämäntavan puolesta islamia vastaan. Sitten he itse tuovat terrorismin rauhanomaiseen maahan. Terroristit tappoivat viattomia ihmisiä - myös lapsia - ja kuvasivat sen Internetiin lietsoakseen pelkoa. He siis toimivat juuri kuten ISIS.

Terroristit ovat pahojen ideologioiden kalvamia pahoja ihmisiä. He uskovat mielivaltaisiin aatteisiin ja profetioihin, joita he itse yrittävät toteuttaa. Islamistit haluavat sodan vääräuskoisten ja islamin välille. Länsimaalaiset templaariterroristit haluavat tätä täysin samaa kulttuurisotaa. Sen jälkeen he tappavat ihmisiä saadakseen aikaiseksi yhä uusia kostoiskuja ja väkivallan noidankehän.

Vaikka "pelolle ei pidä antaa valtaa", pahoin pelkään tämän johtavan taas siihen, että pelolle annetaan valtaa. Uuden-Seelannin poliitikot tulevat todennäköisesti ehdottamaan (kuten terrorismitapauksissa yleensäkin) kovempaa nettivalvontaa, enemmän valtuuksia poliisille ja ihmisten päähän istutettavia siruja. Ja näin tehdessään he antautuvat pelolle ja terroristit voittavat.

Terrorismi on länsimaalaisten valistuneiden aatteiden antiteesi. Länsimaat uskovat vapauteen, ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Terroristit uskovat pelkoon, kuolemaan ja asioiden ratkaisemiseen väkivallalla. Vaikka he itse miten pyrkisivät oikeuttamaan tekonsa, meidän eettisestä näkökulmastamme he ovat yksiselitteisesti pahoja ihmisiä ja yhteiskuntamme vihollisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Täälläkin blogistanissa on jokunen tanssimassa haudoilla käänteisesti lällättäen, vaikka jokaiselle ihmiselle on päivän selvää että teko on inhimillisyyden tuolla puolen ja absoluuttisesti paha, tuomittava, raukkamainen ja surullinen.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Eiköhän Yle nyt tiukasti uutisoi tuosta tapahtumasta kun tekijät eivät tällä kertaa olleetkaan muslimeita, vaikka isku tapahtui kaukana Suomesta ja muusta Euroopasta.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Eikö tiukka uutisointi ole Ylen tehtävä? Onko Yle jättänyt uutisoimatta muslimien iskuista?

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

"Terrorismi on länsimaalaisten valistuneiden aatteiden antiteesi. Länsimaat uskovat vapauteen, ihmisoikeuksiin ja demokratiaan.."

Ensimmäinen lauseesi pitänee paikkansa sikäli, että Ranskan suuri (porvarillinen) vallankumous synnytti modernin terrorin sellaisena kuin me sen tunnemme ja samalla päätti valituksen aikakauden ja oli sen huipentuma.

Sen sijaan Ranskan suuren vallankumouksen suhde demokratiaan, liberalismiin ja ihmisoikeuksiin on monimutkaisempi kysymys. Rousseaulaisen suoran demokratian ihanteen kanssa sillä oli yhtä ja toista tekemistä, mutta liberalismin ja ihmisoikeuksien kanssa vähemmän. Niiden genealogiaa on jäljitettävä kanaalin toiselta puolelta, mutta liittyy myös aateliston ja porvariston väliseen valtakamppailuun.

Mutta lyhyesti: terrorismi on nimenomaan länsimainen keksintö ja on ollut suorastaan edellytys modernien eurooppalaisten yhteiskuntien synnylle.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Herra Keronenkin jakaa osittain terroristin manifestissa paasattua ideologiaa. Ainakin Twitterissä olet paasannut myös tästä "väestönvaihdos"-salaliittoteorista siinä missä etnonationalistitkin. Ja etnonationalisteja piisaa Kerosen puolueessa. Onneksi siihen kelkkaan et ole jalkaasi laittanut.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Väestönvaihdos ei ole mikään salaliittoteoria. On faktaa, että kantalänsimaalaisten syntyvyys on hyvin alhainen ja samaan aikaan maahanmuuttajien syntyvyys on korkeampi.

Aika perseestä repäisit, että jakaisin yhtään terroristin manifestissa paasattua ideologiaa. Sama kuin minä väittäisin, että sinä jaat islamistisen ideologian.

Kunnon sankari.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Onhan salaliittoteoria. Maahanmuuttajien syntyvyys laskee kuin lehmän häntä siinä vaiheessa kun he ovat suomalaistuneet suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi he tosiaan suomalaistuvat.

Kyllä sinä tosiaan toistelet tätä väestönvaihto-roskaa, jota ennen kutsuttiin lähinnä Eurabiaksi. Väestönvaihto on vahvassa roolissa myös tuon terroristin pimahtaneessa manifestissa. Luulisi, että omista uskomuksistasi voi puhua ilman että hermostut.

Käyttäjän ViliLustman kuva
Vili Lustman Vastaus kommenttiin #10

Petra, onko sinulla lähteitä väitteillesi? Tilastojen mukaan ulkomailla syntyneiden vieraskielisten lapsiluku on laskenut varsin hitaasti. Toisen polven tilastoja en löytänyt, koska lähdemateriaalia on Tilastokeskuksen mukaan niin vähän:

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/u...

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/perheet/synty...

Väitteellesi "suomalaistumisesta" toivoisin myös lähteitä. Riippuu toki, miten suomalaistuminen määritellään, mutta vieraskielisten kasvu on vakaassa ja nopeassa nousussa, eikä mitään nopean suomalaistumisen aiheuttamaa notkahdusta näy:

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttaj...

Myös maahanmuutto jatkuu:

http://tilastot.migri.fi/#decisions?start=583

On ihan retoriikasta kiinni, kutsuuko monikultturistumista väestönvaihdoksi tai väestön vaihtumiseksi, mutta niin on käymässä, mikäli kehitys pysyy samana.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist Vastaus kommenttiin #11

Niin, kuten tilastosi osoittaa, Suomessa on eniten virolaisia ja venäläisiä, jotka suomea puhuessaan tuskin erottuvat kantasuomalaisesta mitenkään.

Käyttäjän ViliLustman kuva
Vili Lustman Vastaus kommenttiin #13

Virolaisten ja venäläisten syntyvyys on myös matala, koska se on matala Virossa ja Venäjällä. Virolaisten maahanmuuttajien määrän kasvu taas on hidastunut tuntuvasti, koska virolaiset ovat alkaneet muuttaa takaisin. Nopeimmin nykyään kasvaakin erottuvien maahanmuuttajaväestöjen määrä.:

http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkais...

.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen Vastaus kommenttiin #10

Sinä itse vedät Eurabian tähän.

Se, että maahanmuuttajien syntyvyys laskee samoista syistä kuin länsimaalaisten, ei tarkoita mitään parin ensimmäisen sukupolven kohdalla. Toiseksi kasvava määrä maahanmuuttoa mitätöi tuon efektin.

Sinä siis omista uskomuksistasi hermostus, minkä jälkeen alat syöttää niitä muiden päähän.

Voit lukea aiheesta laajemmin esimerkiksi oheisesta blogikirjoituksestani:
https://keronen.wordpress.com/2019/02/02/suomi-ja-...

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola Vastaus kommenttiin #10

Meneppä tutustuun vaikka Tukholman mamulähiöihin, että ovatko toisen tai kolmannen polven muslimit "ruotsalaistuneet", voit yllättyä.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #10

--Maahanmuuttajien syntyvyys laskee kuin lehmän häntä siinä vaiheessa kun he ovat suomalaistuneet suomalaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi he tosiaan suomalaistuvat.--

Kummastakaan ei ole todisteita. Suomi ei tiettävästi ole poikkeus muusta maailmasta.

In all major regions where there is a sizable Muslim population, Muslim fertility exceeds non-Muslim fertility. http://www.pewresearch.org/fact-tank/2017/04/06/wh...

Muslimit ovat maailman nopeimmin lisääntyvä ihmisryhmä.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Meistä kommentoijista ei yksikään ole näkemässä sadan vuoden kuluttua sitä miten tämä väestönvaihdos Euroopassa on toteutunut, joten turha siitä on murehtia.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

"In the long run we're all dead."

Meidän lapsenlapsemme saattavat olla sadan vuoden kuluttua elossa näkemässä sen, mitä me olemme saaneet aikaiseksi.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Jotkut meistä onneksi sentään ajattelevat myös lapsiaan ja lastenlapsiaan.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Määrittele Petra Nygvist mitä tarkalleen ottaen ymmärrät etnonationalismin tarkoittavan?

Käyttäjän ViliLustman kuva
Vili Lustman

Pahoin pelkään, että Singaporen-malli on myös tulevaisuudessa länsimaiden malli. Eli totalitaristinen yhteiskunta, missä demokratiaa, sananvapautta, lehdistönvapautta, yksityisyyttä, ym. ei ole, osittain etnisten ristiriitojen leimahtamisen estämiseksi. Mitä muita keinoja hallituksilla on signaloida tällaisten tekojen estämiseksi, kuin yksilönvapauksien kaventaminen?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Tässä nyt nähdään mihin Persujen ja muiden äärioikeistolaisten vihapuhe johtaa, väkivaltaan.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Typerä kommentti Makkoselta. En yllättynyt.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#18
Mikä siinä oli typerää?

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Tämä ampuja kaveri kertoo itse, että hän on ex-kommunisti ja anarkisti, nykyään eko-fasisti.

Mitäs nyt sanotaan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Nyt sanotaan että persut ovat äärioikeistolaisia kommunisteja.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#19
Ampuja kertoi olevansa NYT äärioikeistolainen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Uutisten mukaan ekofasisti eli lähinnä vihreä.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola Vastaus kommenttiin #24

Niin minäkin sen miellän, että eko-fasisti meinaa vihreää.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #25

#25
Ampuja ihannoi äärioikeistolaista Breivikiä ja kertoi olevansa rasisti. Vihreät eivät ihannoi rasismia millään tavalla.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen Vastaus kommenttiin #26

Miten tuo nyt ottaa. Persuihin teillä tuntuu olevan mielipiderasistinen suhtautuminen. Ai niin - minä muuten en ole perussuomalainen vaan poliittisesti sitoutumaton.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Sehän vain kertoo, että äärioikeistolaisella ja äärivasemmistolaisella ei ole muuta eroa kuin lipun väri.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jos asioita ratkottaisiin terrorismilla, ei millään demokraattisella toiminnalla olisi merkitystä, ei äänestyksillä eikä edes YK:lla.

Itse olen seurannut vuosikausia terrorismia Europolin alueella Europolin TE-SAT-raporttien pohjalta:

https://europolterrorism.wordpress.com/

Jihadistinen, siis islamilainen terrorismi tuotti EU-alueella huippuvuosina selvästi enemmän uhreja mitä Breivik sai aikaan. Nyt näyttäisi kuolonuhrien määrä laskeneen.

Uuden-Seelannin Christchurchin iskussa on yhtymäkohtia Breivikin iskuun. Ilmeisestikään takana ei ole mitään isoa organisaatiota, vaan yksinäinen susi tai pieni lauma. Tämmöistä on tiedustelunkaan vaikeampi havaita.

Niinkuin islamilaiset iskut eivät tee länsimaisen elämänmuodon arvostelua laittomaksi, eivät nämäkään toisensuuntaisesti rasistiset iskut tee islamin arvostelua laittomaksi.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

-- Teko on myös yksi pahimmista, mitä maassa on koskaan tapahtunut. Terroritekojen takana näyttäisivät olevan länsimaalaiset "rotusoturit", jotka väittävät puolustavansa länsimaita ja valkoista kulttuuria ja vastustavansa länsimaissa yleistyvää monikulttuurisuutta ja islamia.--

Oletko sattumalta huomannut että kaikkialle mihin islam leviää, leviää myös terrori?

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Islamistit haluavat sodan vääräuskoisten ja islamin välille."

No kun se lukee Koraanissa. Miten voi olla kunnon muslimi jos ei noudata Koraanin ts. Allahin määräyksiä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset