Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen

  • Lordi Sipilachia vihaa perustuslakia.
    Lordi Sipilachia vihaa perustuslakia.

Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Yksi SOS-hallituksen suurimmista synneistä on ollut jatkuva perustuslain vastainen toiminta. Perustuslakia on pidetty ongelmana, joka pitää ohittaa tai jota pitää venyttää, jotta hallituksen poliittiset hankkeet saadaan väännettyä läpi.

Muutoinkaan Suomi ei ole aina paras mahdollinen paikka ihmisoikeuksien kannalta. Suhteutettuna väkilukuun Suomi on saanut enemmän langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kuin Venäjä. Luonnollisesti ihmisoikeusloukkausten luonteessa on rajuja eroja, mutta on selkeää, että ihmisoikeudet, perusoikeudet ja perustuslaki voisivat olla Suomessa vahvempiakin.

Perustuslakituomioistuin on yksi hyvä tapa parantaa tilannetta. Nykyään lakien perustuslainmukaisuutta valvoo perustuslakivaliokunta, joka koostuu kansanedustajista. Samat tyypit, jotka päättävät lainsäädännöstä, päättävät myös siitä, onko laki perustuslainmukainen vai ei. Tämä on selkeä ongelma vallan kolmijaon periaatteen kannalta.

Ammattituomareista ja koulutetuista juristeista koottu perustuslakituomioistuin olisi parempi kuin nykyinen perustuslakivaliokunta. Tuomioistuin olisi juridinen elin, ei poliittinen elin. Vaikka on selvää, että myös siihen voitaisiin vaikuttaa poliittisesti (kuten kaikkeen muuhunkin), perustuslakituomioistuin vähintään erottaisi sääntelyn ja sen tulkitsemisen nykyistä selkeämmin.

Perustuslakituomioistuin myös varmistaisi, että perustuslain tulkitsijoilla on muodollinen koulutus ja kokemusta lainsäädännön tulkitsemisesta. Poliitikot tulevat kaikenlaisista lähtökohdista, eikä heitä varsinaisesti äänestetä tulkitsemaan lakia, vaan ajamaan poliittisia päämääriä. Tuomareilla sen sijaan on oltava oikeustieteellinen koulutus ja he ovat sitoutuneet vähintään muodollisesti tuomarin eettisiin sääntöihin.

Perustuslakituomioistuin tekisi Suomen perustuslaista vahvemman ja suojaisi Suomen kansalaisia tehokkaammin lainsäätäjää vastaan. Perustuslakituomioistuin tasapainottaa vallankäyttöä ja tekee Suomesta demokraattisemman ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittavan valtion.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ruotsin "lagrådet" -tyyppistä valvontaako haet?

"Lagrådets granskning ska avse
1. hur lagförslaget förhåller sig till grundlagarna och rättsordningen i övrigt,
2. hur förslagets föreskrifter förhåller sig till varandra,
3. hur förslaget förhåller sig till rättssäkerhetens krav,
4. om förslaget är så utformat att lagen kan antas tillgodose angivna syften,
5. vilka problem som kan uppstå vid tillämpningen."

"Första avdelningen

F.d. justitierådet Eskil Nord
F.d. justitierådet Lena Moore
Justitierådet Dag Mattsson

Andra avdelningen

F.d. justitierådet Ella Nyström
Justitierådet Erik Nymansson
Justitierådet Thomas Bull"

En jaksa kääntää, kyllä tuosta sillä pakkoruotsilla pitäisi selvitä.

Muualla Euroopassa perustuslakituomioistuimet harjoittavat jälkikäteistä valvontaa, joskus vuosien perästä lainsäännöksen tultua voimaan. Kyllä ruotsalaiset ovat fiksua porukkaa.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Onko lagrådetin toiminta automaattinen jatke, kun uutta lakia ollaan säätämässä, ennen lain viemistä eduskuntaan äänestykseen?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ei, hallitus ei siirrä asiaa lagrådetin lausunnolle, jos se katsoo, että lausunto on tarpeeton (..."den fråga som behandlas i ett lagförslag är sådan att Lagrådets hörande skulle sakna betydelse eller om hörande av Lagrådet skulle fördröja lagstiftningsärendets behandling och detta skulle leda till avsevärda olägenheter".

Valiokunnista näyttäisi automaattisesti menevän lagrådetiin, mutta en tunne käytäntöä paremmin.

https://www.lagradet.se/

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Tätäkö haet?

-Laadin kirjelmän perustuslakituomioistuimelle, koska mielestäni syntymätodistuksen sukupuolen määrityksen vain 2 vaihtoehtoa on perusoikeuksien vastainen

-Tuomioistuin on samaa mieltä

-Hallitukselle ei jää kuin yksi mahdollisuus

www.zeit.de/politik/deutschland/2018-08/drittes-ge...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset