*

Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Halal-teurastus ja halal-lihan maahantuonti pitää kieltää

  • Vaikka tämä elukka onkin tyhmä, eikä osaa esim. toisen asteen yhtälöitä tai koodata, ei sitä silti pidä turhaan rääkätä.
    Vaikka tämä elukka onkin tyhmä, eikä osaa esim. toisen asteen yhtälöitä tai koodata, ei sitä silti pidä turhaan rääkätä.

Muslimien pyhän ramadan-juhlan lähestyessä helsinkiläinen kauppakeskus Itis on päättänyt tehdä ratkaisun ryhtyä juhlimaan ramadania mainostamalla kovaan ääneen tarjoavansa halal-lihaa kaikille pyhännälkäisille muslimeille. Ratkaisu on tietty hyvä puhtaan kapitalistisesta vinkkelistä, mutta eettisesti halal-lihan markkinointi on kaikkea muuta. Halal-teurastus on turhan kärsimyksen aiheuttamista eläimille vain sen vuoksi, että aikuiset ihmiset ovat taikauskoisia.

Suuri osa halal-lihasta pitääkin kieltää kokonaan Suomessa. Kielletyksi tulee tehdä niin lihan valmistaminen kuin myös sen tuominen maahan. Eläinten rituaaliteurastaminen ei kuulu sivistyneeseen valtioon tai oikeastaan minnekään muuallekaan. Turhan kärsimyksen (tai edes potentiaalisen turhan kärsimyksen) aiheuttaminen eläimille vain sen vuoksi, että uskonnollinen tapa sitä vaatii, on primitiivistä ja alhaista eläinten kiduttamista, joka vähentää ihmisen itsensä arvoa ja pyhittää julmuuden. Eläinten oikeuksien on mentävä uskonnon edelle.

On toki olemassa useita erilaisia tapoja tehdä halal-lihaa. Osa näistä tavoista täyttää länsimaiset eettiset standardit, kuten Suomessa muutamien valmistajien valmistama halal-liha, jossa eläin tainnutetaan ennen teurastamista ja mystisten loitsujen lukemista. Tällainen teurastaminen on tietty ok, koska se ei eroa normaalista eettisestä teurastamistavasta kuin magian osalta, eivätkä velhojen mantraukset kiinnosta eläintä enää siinä vaiheessa, kun aivoissa on pultti. Suomessa onneksi suuri osa halal-tuotannosta on tällaista.

Sen sijaan useat muut halal-tuottamisen muodot ovat sellaisia, jotka tulee kieltää välittömästi. Usein halal-teurastus tehdään siten, että eläin on vielä tajuissaan, kun sen kaula leikataan auki ja verta aletaan laskea. "Eettisemmät" halal-teurastajat saattavat vähän löystää vaatimuksista ja tainnuttaa eläimen "samaan aikaan", kun eläimeltä nykäistään valtimot auki. Suomessakin on säädetty poikkeus, jonka mukaan elukkaa ei tarvitse tainnuttaa ennen teurastamista, vaan tainnutus voidaan tehdä verenlaskun aikana, mikäli kyseessä on uskonnollinen rituaali. Molemmat näistä tavoista (ja kaikki niiden ja eettisen teurastamisen väliin menevät tavat) ovat julmia ja aiheuttavat kuolevalle eläimelle turhaa kärsimystä vain, jotta aikuiset ihmiset saavat larpata Gandalfia. Ei ole olemassa mitään syytä, minkä vuoksi eläintä ei voisi tainnuttaa ennen sen tappamista ja vähentää edes hiukan kuolevan eläimen kärsimystä.

Suurin ongelma halal-lihassa ei ole kotimainen halal-liha tai kotimainen rituaaliteurastus, vaan halalin tuominen ulkomailta. Vaikka Suomessa noudatettaisiinkin halal-lihan kohdalla eettistä teurastamista, ulkomailla näin ei lähellekään aina tehdä. Pohjoismaissa keskimäärin on korkeat eettiset standardit eläinten kohtelun suhteen, mutta lähellekään kaikkialla ei tätä ole, vaan ulkomailta tuotu liha on voitu teurastaa ties minkälaisten mystillis-okkultisten menojen keskellä noudattamatta yhtä kehittyneitä eläinoikeusstandardeja kuin meillä.

Suomessa tulee kieltää kaikki sellainen rituaalinen teurastaminen, jossa eläin on tajuissaan tai voi olla tajuissaan verenlaskun alkaessa. Tämä tarkoittaa siis kaikkea sellaista halal- ja kosher-teurastamista, jossa eläintä ei ole tainnutettu selkeästi ennen teurastamista. Uskonnollisista poikkeusoikeuksista tulee luopua kokonaan. Lisäksi kaiken halal-lihan tuominen tulee kieltää niistä maista, jotka eivät noudata vähintään vastaavia eettisen teurastamisen periaatteita.

Forget halal and go all haram, my muslim brothers!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mitä mieltä olet satojen tuhansien suomalaisten kristittyjen tavasta ammuskella sinne tänne metsissä ja yrittää löytää haavoittamansa eläimet? Tätä kutsutaan metsästykseksi.

Kalastuksessa yleistyy vielä karmeampi tapa. Kun saalis on ensin vakavasti haavoittamalla otettu kiinni, sitä ei edes tapeta ja syödä, vaan heitetään rampana takaisin veteen.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Suomessahan ei ammuskella sinne tänne metsissä, minkä varmasti jokainen suomalaiseen metsästykseen edes alustavasti perehtnyt ymmärtää.

Ja luonnollisesti metsästys on huomattavasti eettisempää kuin suurin piirtein mikä tahansa muu tapa hankkia lihaa. Riista on saanut pyöriä vapaana luonnonmukaisessa elinympäristössään koko elämänsä, toisin kuin vaikkapa tehotuotetut liukuhihnaeläimet.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #4
Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #5

Toki. Ei tässä eläimistä välitetä, kunhan vastustetaan juutalaisuutta ja islamia jollakin verukkeella.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen Vastaus kommenttiin #6

Eli selkeästikään et ymmärtänyt, vaan päädyit projisoimaan ja rikkomaan hyväntahtoisen tulkinnan periaatetta.

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki Vastaus kommenttiin #6

Lue blogi uudestaan sillä näytät käsittäneen väärin.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #4

On helppo arvata, jos esittää itse jotain älytöntä, että toinen sitten korjaa älyttömyyden.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Älä Vuorela jauha husua.

Suomessa on rekisteröityjä metsästäjiä 300 000, mutta suurin osa ml. allekirjoittanut ei käyskentele metsissä ammuskelemassa yhtään mitään. Onpahan kuitenkin tutkinto taskussa, jos sitä joskus tarvitsee.

Tässä ei pidä sotkea metsästäjäntutkinnon suorittamista itse metsästämiseen, jota siis ei voi laillisesti harrastaa ilman tutkintoa.

Vuorela tarkoitushakuisesti sekoittaa suomalaiset metsästäjät ihailemiinsa lähi-itäläisiin, jotka ammuskelevat holtittomasti ilmaan ja ympärilleen jopa keskellä suuria väkimassoja.

Tämähän on todettavissa lukemattomissa uutispläjäyksissä.

Henkilökohtaisesti kaikkein epä-eettisimpänä pidän ihmisen teloittamista halal-tyyliin. Sitäkin harrastetaan nimenomaisesti lähi-idässä.

Saudi-Arabiassa se on suoranaista kansanhuvia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kappas, ketjussa on viikonlopputappajia enemmänkin.

Käyttäjän OlliNurmi kuva
Olli Nurmi Vastaus kommenttiin #13

Höpöhöpöjuttuja. Pointti ei ollut moralisoida lihansyömistä joka eittämättä tarkoittaa eläimen tappamista, vaan eläinten tarpeetonta kärsimystä.

(Eläin kuitenkin joka tapauksessa pitää tappaa, joten sen voi sitten samalla tehdä mahdollisimman kivuttomasti. Muistakaa tämä kun seuraavan kerran paistatte tarjousjauhelihaa pannulla.)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #41

Metsästys on huvittelua tappamisella.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #13

Älä nyt hyvä mies pilaa jazz-diggareiden mainetta enempää... ehdoin tahdoin. :-)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #43

Alkujaanhan metsästys oli ensimmäinen järjestelmällinen elinkeino. Nykyoloissa se on paljon irvokkaampaa kuin rehellinen teurastaminen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #45

Jos olet ollut metsästysseuran hankkeissa mukana ihan konkreettisesti, saattaisit muotoilla lauseen, etenkin tuon sanan "irvokkaampi" osalta toisin.
Ne ihmiset (suomalaiset metsästäjät) pitävät huolta eläinkannasta, välttävät kaikkea turhaa kiduttamista, jakavat saaliin lihat toverillisen (pun not intended) oikeasti syötäväksi (pakastimen kautta usein) ja siivoavat jälkensä. Kyllä se aika pitkälti on "laaki ja vainaa".
Ennen kaikkea, he eivät vaadi muita metsälle tai väitä, että on syötävä vain oman porukan tietyllä tavalla kaatamaa lihaa. Liity joskus vaikkapa Sysmän tai Kauhavan metsästäjien porukoihin ja mene mukaan katsomaan...
He eivät myöskään ammu sinne tänne tai kaatele elämiä umpimähkään metsään mätänemään - siis yli sen tarpeen, minkä porukka itse (sukulaiset ja tutut mukaan lukien) syövät. Lain kouran antamaa kiintiötä he eivät ylitä.
Minäkin ex Ågelin kundina olen oppinut heiltä jotakin ihan arvokasta - en irvokasta. :-)

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Ja jälleen kerran päästään kysymykseen ilmiöiden neutralisoinnista. Tiukkaan ottaen mitään julmuuksia ei voida ikinä rajoittaa, jos joku toinen porukka toimii tarvittaessa mielikuvitusta laventamalla vastaavalla tavalla. Tai käyttämällä tulkinnassaan omaa tietämättömyyttään, tässä tapauksessa metsästystä koskien.

Leikitään, että suomalaisten kristittyjen metsästäminen ja kalastaminen tapahtuvat mainitsemallasi tavalla. Onko tuo siis täydellinen peruste sallia tuotantoeläinten brutaali rituaaliteurastaminen?

Vai pitäisikö kenties ensin kieltää riistanhoito, jotta voidaan kieltää halal-teurastaminen ja halal-lihan maahantuonti? Jottei homma haiskahtaisi hurskastelulta?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jotkut ihmiset tappavat itsensä viiltämällä valtimo auki.

Käyttäjän TeppoMesimki kuva
Teppo Mesimäki

Miten kommenttisi liittyy eläinten oikeuksiin?

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Uskonnollisuuden läsnäolo teurastuksessa ei ole tätä päivää, mutta täytyy sanoa, että en tajua tätä hysterisointia halal-teurastuksesta, kun se tapahtuu Suomessa tainnutuksella, joko samanaikaisesti tai kaikkein yleisimmin ennen teurastusta. Tässä ei ole mitään sanottavaa eroa tavalliseen teurastukseen. Näillä viimeisillä sekunneilla ei ole merkitystä, ainostaan eläimen elämänlaadulla, johon vaikutetaan sen elinaikana.

Jari-Pekka Vuorela antoi sinulle ihan syystäkin vihjeen, että tämä on vain veruke. Veruke ja mielikuva, kun noin muuten ei pidä uskonnollisuudesta ja mielikuvista, joita se aiheuttaa.

Tämä halal-asia kerää paljon vauhkoontunutta kommentointia, myös sellaisilta jotka noin muuten eivät ole kiinnostuneita eläinten elinoloista, missä olisi korjattavaa.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

"Samanaikainen teurastaminen" ei todellisuudessa ole mahdollista ja tuota erikoisoikeutta onkin kritisoitu useiden eläinoikeustoimijoiden näkökulmasta juuri siksi. Vaikka se voikin tarkoittaa, että eläin ei kärsi, on siinä huomattavasti suurempi riski eläimen kärsimykselle kuin mitä olisi, mikäli eläin tainnutettaisiin rehellisesti ennen eläimen teurastamista, kuten laki vaatii.

Siinä taas ei tietenkään ole ongelmaa, jos eläin oikeasti tainnutetaan jo ennen teurastusta, kuten tässäkin kirjoituksessa lukee.

Ja suurin ongelma (kuten tekstissä kerroin) on tietystikin halal-lihan tuonti ulkomailta, sillä ulkomailla eläinten kohtelua on huomattavasti vaikeampi valvoa kuin kotimaassa.

Äitis oli veruke, ku sut sai. (Pahoittelen tätä lapsellista kommenttia. Sen pointtina on laskea nuo typerät "veruke, veruke, tekosyy, tekosyy"-jutut sille tasolle, mille ne kuuluvatkin, eli syvälle maan alle.)

Käyttäjän ollimax kuva
Olli Mäntyranta

Ylipäätään lihan tuonti ulkomailta on ongelmallista, koska eettiselle lihantuotannolle ei ole kansainvälisiä mittareita. Olen samaa mieltä Petran kanssa siinä, että tehotuotettujen eläinten hyvinvointi ei juurikaan tunnu kiinnostavan useimpia jotka halal-teurastusta äänekkäimmin vastustavat. Siksi se, että juuri halalteurastetun eläimen kärsimys nyt on tärkeä, antaa kyllä ihan hyvän perusteen epäillä sitä, että varsinainen huolenaiheesi ei ole eläimen kärsimys, vaan jokin aivan muu. Siksi tuota verukkeista puhumista ei ehkä ihan maan rakoon kannattaisi oikopäätä työntää.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Suomessa valutettiin ja vispattiin iloisesti verta vielä minun lapsuudessani, tehtiin veripalttua ja verilettuja. Kun niiden syönti väheni, alkoi myös vieraantuminen verenvuodatuksesta kotieläinten lahtauksessa. Eläinten pidosta tuli vähitellen kylmää teollisuutta, jossa näennäiset säädökset hoitavat eettisen puolen ja mainoksilla luodaan ihmisille kauniita mielikuvia. Pannaan palttureseptiin vielä ripaus trendikästä islamofobiaa niin avot, halal-teurastuksesta tuleekin yhtäkkiä kauhea ongelma ja verestä symboli kaikkein kauheimmille eläinten kärsimyksille.

Tarkoitat varmasti ihan hyvää, mutta valitettavasti kirjoituksesi menee mielestäni haihattelun puolelle.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen Vastaus kommenttiin #49

Aika paha sitä verta on valuuttaa ja kerätä kulhoon, jos eläin on tajuissaan. Eli ensin nappi korvan taakse ja sitten valutetaan yhä pumppaavan sydämen avulla. Verinen liha on etenkin keitoissa aika ällöä ja saattaa verellä olla säilyvyyteenkin vaikutusta eli veri pyritään aina poistamaan palttutarpeeksi. Ison riistan kohdalla metsäolosuhteissa tämä ei aia kovin hyvin onnistu, jolloin siitä hirvisopasta joutuu yllättävän paljon kuorimaan mössöä pois.

Paavo Kervinen

Kyse on eri kulttuurista. Siksi kyse ei ole eläinrääkkäyksestä.

Tämä on vuosi 2016.

Kyllä ne suomalaisetkin, kalevalassakin kidutettiin eläimiä.

Uskonto ja ramadan on iso osa suomalaisten elämää ja valtakulttuuri tulee hyväksyä.

t. hyysäri

Edit: Lisätään nyt vielä;
Naisten tulee pysyä vähintään käsivarren mitan etäisyydellä miehistä, ei saa katsoa silmiin eikä hymyillä. Valtakulttuuri nyt vain on tällaista ja kannattaisi asia hyväksyä. Nyt on vuosi 2016.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Elikkä kun Suomalaiset rääkkää kaloja ja metsässä eläimiä, pitää vastaava rääkkääminen sallia myös uskonnon perusteellä?

Tämäkö oli sitten se pointti?

Jari-Pekka Vuorela varmaan korjaa jos ymmärsin väärin

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Muistetaan nyt kuitenkin että halal-liha ei ole pelkästään muslimien yksinoikeus vaan sitä voi ja saa popsia muutkin, uskonnosta tai sen puutteesta riippumatta.

Maailmalla ja Suomessakin tuotetaan myös ns eettisin periaattein (tai miksi sitä nyt sanotaankaan) kasvatettua lihakarjaa joka sitten on lopetettu ns halal-teurastuksella tai perinteisellä pulttipyssyllä silmien väliin ennen verenlaskua. Siihen pulttipyssyyn eläin ei läheskään aina kuole joten kärsimyksestä ei voi kukaan sanoa mitään varmaa.

Maistuu kyllä mulle kummallakin tavalla teurastettu. Sitä en nyt jaksa ymmärtää mitä iloa siitä jotkut saavat jos sellainen vaihtoehto nyt sitten asiakkailta kielletään. Pakkohan ei kenenkään ole ostaa.

Kansainvälisin sopimuksin on hyvinkin mahdollista parantaa kuluttajan tiedonsaantimahdollisuuksia mm ulkomailta tuodun lihan alkuperästä ja kasvatuksen eettisyydestä. Ainakaan kieltämällä ne mahdollisuudet tiedonsaantin eivät parane.

Eikä nykyisin tosin voi olla ihan varma että se kotimainenkaan olisi aina sitä mitä sanotaan. Parempi hoitaa oma pesä kuntoon ensin.

No jaa. Elävältä keitettyjä rapuja en syö mutta en sitä iloa silti lähtisi muilta kieltämään.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Periaatteessa toki näin.

Toki meidän pitäisi varmaan kieltää myös ulkomailla ikävissä oloissa tehdyt hikipajatuotteet. Kuinka moni olisi siihen valmis kun osuu omalle kohdalle? Aika moni asia varmaan kallistuisi huomattavastikin.

Toki ei ole täysin verrannollinen, eläimen kohdalla sinänsä selkeämpi tapaus.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

En ymmärrä, miten joku voi löytää kirjoituksesta kritisoitavaa. Pari tärkeää kohtaa:

"On toki olemassa useita erilaisia tapoja tehdä halal-lihaa. Osa näistä tavoista täyttää länsimaiset eettiset standardit, kuten Suomessa muutamien valmistajien valmistama halal-liha, jossa eläin tainnutetaan ennen teurastamista"

"Sen sijaan useat muut halal-tuottamisen muodot ovat sellaisia, jotka tulee kieltää välittömästi."

Niin, eli kielletään ne epäeettiset tavat, miksi ei?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#20

Kuten Fälttiläkin kirjoituksessaan totesi, edes tuottajilla ei ole yksimielisyyttä siitä mikä on tarpeeksi eettisesti tuotettua ja mikä ei. Entäpä sitten kuluttajien oma mielipide? Osaatko sinä sanoa minkä standardien mukaan toisten kuuluisi elää?

Ns eettinen tuotanto ei ollenkaan poissulje halalteurastusta. Kerosen kirjoituksesta maahantuonnin kieltämiseen tuli mieleen että siitä saa varmasti bonukset kotimaisilta lihataloilta kun ihmisiltä viedään yksi vaihtoehto pois. Eettisyyden kanssa sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä.

Kyllähän tänne Suomeen vielä kieltoja mahtuu vaikka miten paljon lisää. Niitä me kaikki tosiaan kaipaamme.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Kiellot ovat usein tarpeen:

"Euroopan ulkopuolissa maissa antibiootteja käytetään eläinten rehussa myös edistämässä eläinten kasvua. EU:ssa tällainen antibioottien käyttö on kiellettyä, mutta Räsäsen mukaan käytännössä EU:nkin alueella moni kasvattaja antaa eläimille antibiootteja kasvunedistämistarkoituksessa." http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/10/suomalaise...

Keskustelua voidaan käydä rajanvedosta, ja sitähän tässä juuri käytiin. Ilmeisesti moni oli lukenut vain pelkän otsikon eikä ajatellut asiaa sen pidemmälle?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #22

Se on hyvä että ruoantuotannon eettisyys kiinnostaa. Siksipä niin moni nykyisin on vegaani. Eettisistä syistä.

Jos tosiaan haluaa suorittaa valinnan ruoan eettisyyden perusteella, kannattaa siivous aloittaa kotipesästä. Ja hyväksyä myös se että on ihmisiä jotka valitsevat safkansa erilaisin periaattein kuin mitä itse valitsisit.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #23

Noniin, eli keskustelua siitä eettisyydestä ja rajanvedosta tarvitaan, jotta löytyy konsensus.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #23

On hyvä, että ruoantuotannon eettisyys kiinnostaa.

Olennainen tieteellinen huomio on, että kaikki eliöt syövät omia sukulaisiaan. Muuta ruokaa ei ole. Kaikki olemme sen ensimmäisen kopioitujan jälkeläisiä, joka tuli käyttäneeksi aineenvaihduntaansa kasassa pysymisen lisäksi itsensä jäljentämiseen.

En ymmärrä, mikä vegaaniudessa on eettisempää kuin kanan tai sian syömisessä. Ymmärrän kyllä, että broilereita tai possuja voidaan kasvattaa enemmän tai vähemmän kärsimystä tuottaen.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #25

#25

Ei vegaanius mielestäni sen eettisempää olekaan. Tosin muutamakin vegaani voi olla eri mieltä.

Kyse on mielipiteistä ja vaihtoehdoista. Onneksi meillä ei ole Ilkan toivomaa 'konsensusta' eli sellaista yhtenäiskulttuuria jossa kaikilla olisi pakko olla sama mielipide ja vain yksi valittavissa oleva vaihtoehto.

Kuten Petra kirjoitti, Olennaisempaa mielestäni on se miten eläin elämänsä eli. Kaikkia se ei kiinnosta eikä ole pakkokaan kiinnostaa.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #30

"Onneksi meillä ei ole Ilkan toivomaa 'konsensusta'"

On, sitä kutsutaain laiksi.

http://finlex.fi/fi/

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #32

#32

Ja laki ei kiellä halal-teurastusta. Jos nyt et ole asiaan tyytyväinen niin sieltä voit tarkastaa konsensuksen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #33

Laki onkin sen osalta vanhentunut ja sitä pitää muuttaa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #34

#34

Se että Ilkka sinä olet pahoittanut asiasta mielesi ei tarkoita sitä että tuossa aiemmassa kommentissasi kehumaa konsensusta ei olisi.

Niin ikävältä kuin sen täytyykään tuntua, ei laki tässä asiassa kerro etiikasta mitään. Jos kertoisi niin se määrittelisi kumpi on eettistä ja kumpi ei: kasvisruoka tai liharuoka.

Nyt asia on jätetty kansalaisten itsensä päätettäväksi ja siellähän ne tekevät jokapäiväisiä valintojaan vaikka miten polkisit jalkaa.

Ei olisi kovin eettistä pakottaa kansalaiset moniarvoisuuden asemasta yhteen ylhäältä annettuun vaihtoehtoon.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #36

Ei tämä ole minun yksittäinen mielipide, vaan Suomen laki on vanhentunut, jos sitä verrataan esim. EU-direktiiviin:

"The European Union directive, "European Convention for the Protection of Animals for Slaughter",[32] generally requires stunning before slaughter, but allows member states to allow exemptions for religious slaughter: "Each Contracting Party may authorize derogations from the provisions concerning prior stunning in the following cases: – slaughtering in accordance with religious rituals....""

"Finland

Finland's law on slaughter dates from the 1930s and allows post-stunning"

https://en.wikipedia.org/wiki/Legal_aspects_of_rit...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #37

#37

Tuohan nyt kertoo että unionista tuotu lihan eettisen lopetuksen periaatteesta eli sitä voi syödä jatkossakin surutta.

Meillä taas Wikin mukaan kaikki kosher-liha on maahantuotua. Eipä unioni siis ihan kaikesta päätäkään, m.o.t.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #39

Laki on silti vanhentunut ja sallii kaikenlaisen brutaalin toiminnan, ja sitä pitäisi muuttaa.

Käytäntömme on suoraan 30-luvulta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #30

Niillä muutamilla viimeisillä minuuteilla tapettavan eläimen historiassa ei kerta kaikkiaan voi olla samaa merkitystä kuin koko siihenastisella elämällä. Tietenkin olisi pyrittävä tarkistamaan, että myös tuontiliha on teurastettu laillisesti. Nähdäkseni EU-lainsäädäntö on tässä yhtenäinen.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Minkään tuontia tai vientiä en ole kieltämässä, mutta kyllä tuossa tuonnissa on se eettinen ongelma, että liha on voitu tuottaa keinoilla, jotka olisivat Suomessa laittomia.

Pekka Heliste

Juutalaosten kosher- teurastus on samanlainen kuin halal- teurastus.

Rukoukset toki erilaisia

Miksi kosher- teurastus ja kosher- lihan tuonti jäisi sallituksi ?

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Jos minulta kysytään, asettuu kosher-liha teurastusmenetelmineen samaan kategoriaan kuin halal-lihakin. Ei. Mielestäni Keronen ei esittänyt, että kosher jäisi sallituksi, mutta asianosainen vastatkoon tietenkin itse, jos on siitä jotain mieltä.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Sama asiahan se on. Myös se tulisi kieltää.

Pekka Heliste

Ei siitä kauaa ole kun hain poroverta poroaidalta

Äiti pisti päälärin käteen ja hiihtelin aidalle.

Poromies otti poron ja vetäisi kurkun poikki ja valutti verta pääläriin

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Halal-teurastettu eläin uhrataan Allahille. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta minusta se ei Suomeen sovi.

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen

Hyvä! Suomen lain ei pidä taipua toisten kulttuurivaikutteiden edessä. Eläinsuojelulaki on sitä varten, että se suojelee ihmisen käsissä niitä jotka eivät omaa puoltansa voi pitää. Se että ihmiset riistävät eläimiä omaksi hyväkseen, on jo taarpeeksi. Voidaan sentään olla kiduttamatta eläimiä turhaan, uskonnon tai minkään muunkaan varjolla.

Pertti Väänänen

Halal- ja kosher-teurastuksia ei tulisi kieltää.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

halal-teurastukset ei suomeen kuulu,teurastakoon vaikka toisiaan(ja niinhän"ne"tekeekin) !
Mutta ei täällä !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset