Jiri Keronen On aika uudelleenarvioida kaikki arvot

Stubbin viesti suomalaisille: "kusessapa olette, koska vietiin teidän rahat"

  • Kukaan ei uskonut koskaan, että Kreikka maksaisi sille lahjoitetut rahat takaisin. Ei edes Stubb.
    Kukaan ei uskonut koskaan, että Kreikka maksaisi sille lahjoitetut rahat takaisin. Ei edes Stubb.

Vaalien lähestyessä eurostoministeri ja ylikansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubbilla on viesti jokaiselle suomalaiselle. Stubbin mukaan "yksikään suomalainen veronmaksaja ei ole hävinnyt sentin senttiä, ei latin latia Kreikkaan - toistaiseksi".

Paino sanalla "toistaiseksi", sillä suomeksihan tämä tarkoittaa, että "kusessapa olette, sillä olen kavereideni kanssa lahjoittanut miljardin Kreikkaan ja kukaan teistä ei tule näkemään senttiäkään noista kähvelletyistä varoista koskaan. Sen sijaan vaalien jälkeen voitte olla varmoja, että EU:hun kammetaan jokainen sentti, jonka eurostopäättäjät vaan keksivät vaatia, koska solidaarisuus, pölhöpopulismi ja me tienataan tällä."

Loppupeleissä ei ole juurikaan merkitystä sillä, että annetaanko Kreikan lainoja anteeksi vai otetaanko käyttöön Stubbin keinot ja neuvotellaan lainaehtoja uudestaan. Lainaehtojen uudelleenneuvottelu tarkoittaa asioita kuten laina-ajan pidentämistä, lainaehtojen höllentämistä ja korkojen laskemista. Käytännössä se ei juurikaan eroa siitä, että annetaan eurostolainoja suoraan anteeksi. Kun laina-aikaa pidennetään, inflaatio syö velan arvoa. Kun korkoja lasketaan, saa Suomi tosiasiallisesti vähemmän kuin sovittiin - ja niin edelleen.

Ennen kaikkea Stubbin puheet osoittautuvat höpöiksi sen vuoksi, että Kreikalla ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa velkoja. On tasan sama, että annetaanko velka anteeksi vai vaaditaanko sen maksamista, sillä tyhjästä on paha nyhjäistä. Vaikka Suomi vaatisi miljardiaan uhkailemalla risteilyohjuksilla, niin mikäli Kreikalla ei tätä miljardia olisi, Suomi jäisi silti nuolemaan näppejään. Tämä menee siis juuri käsikirjoituksen mukaan, kuten kaikki kertoivat Stubbille ja muille poliitikoille ennen kuin euron tekohengitysprojekteihin lähdettiin.

Suomi ei tule saamaan velkojaan takaisin koskaan. Vähintään osa veloista jää maksamatta. Tästä saatte kiittää erinomaisia ja isänmaallisia poliitikkojamme.

PS. Hahahhaha, sanoin poliitikkojamme isänmaallisiksi. Vitsiä heitin. Oikeasti ovat valmiita myymään synnyinmaansa pullonkorkista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Loppupeleissä ei ole juurikaan merkitystä sillä, että annetaanko Kreikan lainoja anteeksi vai otetaanko käyttöön Stubbin keinot ja neuvotellaan lainaehtoja uudestaan."

On sillä merkitystä, koska Suomi on antanut takauksia lainoille. Jos lainat neuvotellaan ehtojensa osalta uusiksi ja nauevotteluosapuolet nuo ehdot hyväksyvät, niin Suomen takaukset eivät lankea maksettaviksi. Sinänsähän riskiä takauksien lankeamiseksi ei ensimmäisen kymmenen vuoden aikana olekaan, koska Kreikalla ei ole EVVR:n lainoista lainanhoitokuluja sinä aikana.

Lisäksi rahavakuudet Kreikalta Suomelle ovat miltei miljardiluokkaa.

Periaatteelliselta kannalta tällainen keskustelu on ymmärrettävää, mutta pelkästään Kreikka-järjestelyt eivät Suomen taloutta kaada eivätkä sen kehitystä hidasta. Olisikin parempi keskustella yleisesti ottaen koko euroalueen finanssi- ja budjettipolitiikasta sekä yksittäisten jäsenmaiden vastuista.

Kari Ahveninen

Juu, todellakin. On sillä merkitystä, jos oikein Stubelo korttinsa pelaa niin kohta meillä on kaksikin EU:n apulaisvaravuorokierrätyspäällikköä.

Eiköhän se ole aika lailla sama jos maksuaika pidennetään sataan vuoteen ja sitten annetaan anteeksi (tai EU on jo hajonnut) kuin se että nyt Kreikka jättää ne maksamatta. Yhtä paljon tulee takaisin...

Pelkästään Kreikka-järjestelyt eivät varmaankaan Suomen taloutta kaataisi, mutta entäs ne kaikki muut sen lisäksi? Sitä paitsi, miljardi on oikeasti aivan h*tin paljon rahaa. Jos tuhlaat 1000 euroa päivässä, niin siitä riittää kolmeksi tuhanneksi vuodeksi. Laske siitä.

Jari Leino
Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Talouslamaa ja talouskurimusta on nyt kärsitty kuusi vuotta. Laman ja talouskriisin vuoksi Suomi on menettänyt 210 miljardia euroa.

Perussuomalaiset eivät halua puhua näistä 210 miljoonasta euorsta, vaan kaikki huomio kiinnitetään Kreikan saamaan pariin miljardiin.

Annatko sinä perussuomalaisille talouden päätäntävaltaa ensi eduskuntavaaleissa?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Annatko sinä perussuomalaisille talouden päätäntävaltaa ensi eduskuntavaaleissa?"

Kyllä valta pitää antaa sossuille kokkareille ja kepuleille nehän ovat vallan pätevästi ajaneet suomen lähes suoritustilaan.

Käyttäjän herrakeronen kuva
Jiri Keronen

Se pari miljardia on pari miljardia liikaa eikä kannata ehkä kuvitella, että kaikki liittyy Perussuomalaisiin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En todellakaan usko, että Kreikalle annetaan velat anteeksi ja että Suomen takausvastuut sitä kautta lankeaisivat. Se rahavakuus, jonka Suomi Kreikan toisen tukipaketin yhteydessä on saanut, on puolestaan miltei samalla tasolla kuin Suomen suoraan Kreikan velkapapereihin aiemmin sijoittamat varat.

Ja kuten sanottu, Euroopan Vakuusrahaston lainat ovat korko- ja lyhennysvapaita kymmenen vuotta jo nykyisellä sopimuksella, joten teoriassakaaan Suomen niitä koskevat takaukset eivät voi langeta ennen kuin tuo kymmenen vuotta on kulunut. Viittaan tällä osittain siihen, mitä totesit inflaatiosta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #8

Noista "vakuuksista" kun ei kannata melskata, siis niiden hyvyydestä. Ensinnäkin korkoa tuottaa tuo tuottojenvaihtosopimuksen talletus vain minimaalisesti siihen toivottuun 3 prosentin tuottoon verrattuna ja kaiken kukkuraksi veronmaksajat joutuvat maksamaan vuosittain Investointipankille vakuuden hallinnointipalkkiota. Tuota palkkiotakin on maksettu jo n. 408000 euroa 16.4.2012 - 5.11.2014 aikana. Niin ja maksoihan tuon vakuussopimuksen laadintakin lähes 640000 euroa.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/01/2...

http://www.hs.fi/talous/a1342497605583

Kyllä hallituksen luomat "bisnekset" tuovat persnettoa loppujen lopuksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #9

Kun puhutaan summista, jotka ylittävät tavan tallaajan käsityskyvyn, voi helposti johtaa harhaan tuollaisilla maininnoilla muutamasta sadastatuhannesta eurosta. Satatuhatta euroa on yksi promillen kymmenesosa miljardista, joten en ottaisi moisia pikkukuluja huomioon tässä vakuusasiassa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #10

Niin Sinulletuntuu olevan pieni raha, mutta kysyhän pienituloisilta. Mihin saakka mahtaa summa nousta kun puhutaan 30 vuoden ajan olevasta "vakuustalletuksesta" (takauslainojen pidennysaika jo nyt) ja sinä aikana maksetut palkkiot, joiden määrä saattaa jopa kohota vuositasolla. Maksettu määrä sitä paitsi menee kuin kankkulan kaivoon jos käy vielä niin ikävästi ettei vakuus laukeakaan Suomen hyväksi, joka on suuren suuri mahdollisuus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12

Ei noita summia kansantaloudessa ole syytä verrata yksilön talouteen. Puoli miljoonaa vuodessa on jok'ikistä suomalaista kohden vanhukset ja imeväiset mukaan lukien alle kymmenen senttiä vuodessa. Siitä voit laskea paljonko se tekee päivää kohden.

Ja vaikka pelottelisit niiden kymmenkertaistumisella, niin siinäkin tapauksessa summa olisi euron vuodessa kansalaista kohden - siis kahdeksan senttiä kuukaudessa - tuossa katastrofiskenaariossa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #14

Okey, ymmärrän että haluat jopa Suomen valtion veronmaksajien maksavan tyhjästä. Siis pelkästään poliittisen pelin seurauksena. Vähän kuin siitä "Sinisen kirjan aapisesta" maksettiin reipasta hintaa. Näitä paikkoja tyhjän maksuina on vain aivan liian paljon.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Turha jahkailla, tarttukaa taskulaskimeenne!
Laskutehtäviä:
1) Jos maan BKT on romahtanut 25%, niin montako vuotta kestää, ennen kuin se nousee ennalleen, jos BKT:n kasvu on 1%/v?

2) Jos maalla on samaan aikaan velkaa 300 mrd€ ja velan korkoprosentti on 1% ja takaisinmaksuaika 30 vuotta, niin miten suuri on vuosittainen lainanhoitokulu korkoineen ja lyhennyksineen? *)
Luvut on pyöristetty laskemisen helpottamiseksi. Jos olette rehellisiä, hämmästytte! :D

*) Noo, se lyhennys olisi 10mrd ja korot 3mrd€ per vuosi eli yht. 13 mrd€ ensimmäisenä vuotena. Numeroina 13.000.000.000 €uroa/v.

Sillä vuoden kakulla pyörisi Suomen Kansallisooppera ja -baletti 260 vuotta. [Piruuttani sanoin oopperan vihaajille... :D]

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lainanhoidon ei toki tarvitse vältämättä olla annuiteettipohjaista, joten alku voi olla paljon helpompi. Nuo lukumäärät voi puolittaa, jos Suomeen haluaa verrata - puhtaasti väkiluvun vuoksi.

Mutta tietysti nuokin luvut heijastavat mahdollista tarvetta lainaehtojen uudelleen neuvottelemiseksi. Suomi tosin on parhaimpina vuosinaan hyvinkin lyhentänyt velkojaan suhteessa BKT:hen tuolla nopeudella, aikoinaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tasaeränä laskien tilanne ei ole sen valoisampi.
Kyse on Kreikan kokoon nähden suurista summista samalla, kun maa vielä yrittää 25%:n työttömyyden vallitessa täyttää 25%:lla laskeneen BKT:n kuopan matalalla 0,4 -< 2%:n kasvulla...
http://ri.search.yahoo.com/_ylt=AwrBT8oZsMZUzL8AzL...

Mauri Skön

Juha Kuikka, laskelmat esiin, miten Kreikka maksaa velkansa. Pysytään niin kauan Seppo Saaren laskelmissa kunnes ne joku kumoaa!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tarkkoja laskelmia ei voi esittää, kun emme tiedä mikä tilanne on kymmenen vuoden kuluttua, jolloin ensimmäisiä eriä olisi tarkoitus alkaa maksaa.

Mutta ottaen huomioon tämän aikaviiveen sekä mahdolliset uudelleen järjestelyt, on vielä hyvin pitkä matka siihen, että lainat jouduttaisiin alaskirjaamaan luottotappioiksi.

Käyttäjän TimoSotikoff kuva
Timo Sotikoff

Hauska mies olet Juha Kuikka:)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset