Tukien maksaminen turvapaikanhakijoille on tyhmää

Vanhan Yle-jutun mukaan Suomessa turvapaikanhakijat saavat runsaasti enemmän rahaa kuin missään muualla Euroopassa. Suomessa maksetaan noin kaksi kertaa enemmän kuin jopa Ruotsissa, joka on tunnettu avokätisyydestään maahanmuuttajia kohtaan.

Eikä tässä tietenkään puhuta pakolaisista, vaan turvapaikanhakijoista. Eli kyseessä voi olla henkilö, joka ei täytä pakolaisuuden kriteerejä tai jolla ei edes ole oikeutta jäädä Suomeen.

Sanomattakin selvää, että tällainen järjestelmä on kallis, minkä lisäksi se houkuttelee vääriä henkilöitä Suomeen. Aidosti turvaa hakevalle henkilölle sosiaaliturva ei ole niin olennaista, mutta sitten taas onnenonkijoille ja turvapaikkaturisteille taloudelliset edut ovat ensisijaisia tekijöitä, joiden perusteella kohdemaa valitaan. Järjestelmä siis ei edistä aidosti apua hakevia, mutta se kannustaa Suomeen kohdistuvaan turvapaikkashoppailuun.

Ylisuuret tuet maksavat mansikoita ja ne kannustavat turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöön. Turvapaikanhakijoille maksettavat sosiaalituet tulisi vähintään laskea samalle tasolle kuin Ruotsissa, koska nykyisessä tasossa ei ole mitään järkeä, eikä sitä voida perustella Suomen kansalaisten tai edes ulkomaalaisten hätää kärsivien edun perusteella.

herrakeronen
Perussuomalaiset

Olen ehdolla eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Ehdokasnumeroni on 53, joka on alkuluku.
Tavoitteeni ovat suora demokratia, ihmisoikeuksien oikea toteutuminen ja hallintoalamaisuuden muuttaminen aidoksi täysivaltaiseksi kansalaisuudeksi. Uskon totuuteen, oikeuteen ja ihmiskuntaan.
Henkilökohtaiset nettisivuni:
https://jirikeronen.com/politiikka

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu